Ryssävihaaja on yleensä suomalainen mies joka elää menneessä maailmassa ja luulee että Venäläiset ovat jotenkin uhka Suomen tai jonkin muun maan itsenäisyydelle tai itsenäiselle päätöksenteolle.
Nämä ryssävihaajat ( muinaisjäänteet) ovat syntyneet ennen 1970 lukua ja ovat siis jo elämänsä ehtoopuolella eikä heillä vaikuta olevan todellisuudentaju venäjänpelon suhteen tallella.
Osa heistä jopa vaatii Suomea liittymään Natoon!
Venäjä on nyt ja jatkossakin Hyvä naapurimaamme, eikä siinä ole mitään pelättävää - Nuorempi sukupolvi on jo sen oivaltanutkin. Venäjä on meille suuri mahdollisuus eikä mikään paha ja pelottava niin kuin jotkut menneen maailman ihmiset luulevat.
Nämä ryssävihaajat ( muinaisjäänteet) ovat syntyneet ennen 1970 lukua ja ovat siis jo elämänsä ehtoopuolella eikä heillä vaikuta olevan todellisuudentaju venäjänpelon suhteen tallella.
Osa heistä jopa vaatii Suomea liittymään Natoon!
Venäjä on nyt ja jatkossakin Hyvä naapurimaamme, eikä siinä ole mitään pelättävää - Nuorempi sukupolvi on jo sen oivaltanutkin. Venäjä on meille suuri mahdollisuus eikä mikään paha ja pelottava niin kuin jotkut menneen maailman ihmiset luulevat.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Venäjä/Neuvostoliitto on ollut eristettynä lännestä jo 70 vuotta USAn tahdon mukaisesti!
Nyt Venäjä löytää uudet ystävät idästä, ja lännen merkitys haihtuu "kuin pieru Saharaan"!
Vittu sinä olet tyhmä ihminen .. ihme että ylipäätäänkin osaat käyttää tietokonetta sen verran että tänne lyhyen viestisi sait naputeltua.
Jahas tuosta taas löytyi yksi Romppaisen perseseksi kaveri.
Selvitysten mukaan 80% suomalaisista pitää venäläisiä epäluotettavina.
On siinä joukossa jokunen nuoremmankin polven edustaja.
Pitävä venäläisiä epäluotettavina - missä mielessä?
Pitävätkö yksittäisiä venakkoja jotenkin rikollisina vai koko kansaa arvaamattomana?
Se että jos 80% pitää venäjää epäluotettavana on todella hälyyttävää ja se kertoo suomalaisten todellisuudentajun olevan tässä asiassa hämärtynyt.
Enpä tiedä. Ehkä olen ajasta jäljessä, kun en ole vieläkään kokenut mitään epäluotettavuutta Venäjän taholta. Turistimatkat Venäjälle ovat sujuneet hyvin, valuutanvaihtoakaan en voi valittaa.
Mitähän munua kohtaan venäläiset ovat tehneet, kun en itse sitä huomaa?
Kaikelle on syynsä. Ydin syy on Venäjälle pesiytynyt korruptio, jota harjottaa koko valtionjohtokin. Siinä missä suomalainen on tottunut tekemään, mitä käsketään, niin venäläinen tekee sitä mihin ei lahjukset riitä. Moni tavallinen venäläinen on todella mukava ja rehellinen, mutta valtion johto ja korruption perinteet mädättävät kokonaiskuvaa.
Miten voit luottaa Presidenttiin, joka hiljentää vastustajansa heittämällä heidät vankilaan, jos ei tule lahjuksia?
Miten voit luottaa oikeuteen, jonka tuomari ottaa lahjuksia?
Miten luotat poliisiin, joka toimii lahjuksilla?
Miksi yrityksiltä venäjällä katkotaan mm. sähköt, jos ei lahjuksia tule?
Olen käynyt Venäjällä noin 40 kertaa,enkä ole vielä törmännyt minkäänlaiseen epäluotettavuuteen.
Koskaan ei ole ollut mitään hankaluuksia.
Sekä että. Jopa viherpunikeistakin siis kohtalainen osa pitää niitä epäluotettavina. Kertoo jo jotain...
Venäjä on hieno maa. Neuvostoliitossakin aikanaan länsimaisena pääsi jonojen ohi ja olo oli kuin vip-henkilöllä.
Venäjä,Kiina ja kaakkois-Aasian maat lisäävät yhteistyötä ja kaupankäyntiä.Pian USA ja EU on ihan keskenänsä.Siksi USA yittää tehdä heille sopivaa vapaa kauppa sopimusta EU:n kanssa.
Suomikin pääsee rikastuttamaan USA:n taloutta.
Pidän Venäjästä ja venäläisistä noin yleensä mutta Putlerin imperialistista sotapolitiikkaa ja ihmisoikeusloukkauksia inhoan.
Nyt 6-kymppinen uransa kgb:n agenttina luonut äijä. Se ei pysty näkemään kuin juonitteluja ja valtataisteluja kaiken takana, ja se itsekkin vain näitä valtataisteluja ja juonitteluja alati harrastaa. Sille ei myöskään ihmishenget ole minkään arvoisia siinä omassa valtapelissään, ja se uskoo vakaasti että vänäjän ja venäläisten etua hän tällä puolustaa ja että ilman hänen häikäilemätöntä agressiivisuuttaan venäläiset päätyisivät tuhoon.
Putleriltä loppuu aika, hän on huomannut, että vanhuus tulee ja vallankahvaan pääsee joku muu. Siksi hänellä on kiire päästä historiaan tekemällä jotain merkittävää (palauttaa venäjän suuruus).
Ollaan saatu olla rauhassa ennen kun oltiin hyvä lypsylehmä. Nyt on rahat tiukilla ja EUn velvotteiden takia ei heru maksuja enää entiseen malliin.
Krimillä laitetaan ryssävihaajia loppusijoituseen nopeaan
tahtiin.
Pietarin HAARA-konttorin ja Moskovan PÄÄ-konttorin trollaajat yrittävät epätoivoisti TAAS saada venäläisiä ja muita orjakansoja johtavien Ryssien historiaan näkymään edullisessa valossa.
Taitaa vaan olla Krimin miehityksestä ja Ukrainen tapahtumista liian vähän aikaa, jotta "Tämä Selkeää" - juttu uppoaisi Nyt suomalaisiin.
R Y S S I E N käännettyä selkänsä kommunismille, ja siirtyessä kapitalismiin, ovat jopa Suomen sosialistit tulleet epävarmoiksi Venäjän "hyvyydestä" naapurimaana.
... jatkoa
Tämä "USKONTO" -keskustelu voidaan siirtää tai poistaa palstalta.
SYY:
(uskominen Venäjän "hyvyyteen")
Venäläiset sukeltavat missä tahtovat. Sille eivät natsihomot mahda mitään.
Venäjä ei kunnioita muiden rajoja tai mitään yhteisiä sopimuksia.
Muuttivat vissiin Ruotsin vesialueetkin omikseen.
Näin toimii Putlerin sopimukset kaikkialla.
Ruotsi etsi jotakin mitä joku luuli nähneensä ja mitä svedut löysivät - EI MITÄÄN!
Niin sukeltaa koska ryssä on röyhkeä ja ylimielinen.. .ja kun sitä sivistystä ei ole niikuin meillä pohjoismissa....
Voi hyvänen aika tätä russofobiaa.
Ruotsin saaristossa oleva sukellusvene odottelee aivan normaalisti pääsyä Kalingradin satamaan. Ihan normaali tilanne.
Selkeästi tekstisi pitää kääntää "nurin". Siis otskko:
Tulevassa maailmassa tullaan vihaamamaan R Y S S Ä -otuksia!
Kuten Krimin ja Ukrainan tapahtumat osoittavat, (mihin koira karvoistaan) entisen Neuvostoliiton MENO on palannut "uudistuneeseen" Venäjään.
Ruotsalaiset ovat olleet aina jotenkin ymmärtäväisiä ja maailmaa syleileviä. Taitaa sielläkin ymmärrys loppua. Niillä on ollut SE helpotus pitkään, ettei NL/Venäjä ole naapurimaa, kuin meren takaa.
Ja Suomi ollut LOISTAVA puskurivaltio!
Ruotsissa on aina salassa kadehdittu meitä asemastamme mahtavan Venäjän naapu-
rina.Suomelle kun tämä tilanne on ollut perin hyödyllinen ja saammepa ollakin
syystä ylpeitä oivallisista Venäjä-suhteistamme.Da! :)
Silmien välliin ryssää vaan!
Itäulottuvuus tulee olemaan Putinille yllätys. Niiden shakki on kiinalaista. Ei siellä ykskään länsimaakaan oikein pärjää. Niiden historia on vanha. Käykää tutustumassa, tilanteeseen.
Ai niin! Käykää ihmeessä tutustumassa myös tohon ihanaan Venäjään!
Mukaan kannattaa ottaa Sako TRG 24.
Ei, se on paska kivääri. Parempi aseita saa sieltä Venäjältä esim. Saiga-12
Jos jätetään politiikka ja Venäjän valtionjohto sikseen ja verrataan vaikkapa kulttuuria ja tavallisia ihmisiä keskenään niin.... (monet ei tule pitämään tästä)
- Kulttuuri ja perinteet ovat huomattavasti rikkaampia siellä, kuin yhdessäkään länsimaassa.
- Ihmiset ovat erittäin vieraanvaraisia ja auttavaisia (esimerkkinä: jos Venäjällä isäntä järjestää juhlat, hän kattaa mahtavan ruokapöydän joumineen, tarjoaa taatusti yösijaa vieraille jne. Suomessa, on se meininki, että jokainen tulee omine juomineen ja ruokineen ja sitten juodaan jossain omassa nurkassa sitä omaa kossua ja jos loppuu kesken niin ostetaan kaverilta lisää, vau onpa hieno meininki, tästäkö me ollaan ylpeitä?)
- Väittäisin, että myös sivistyneempiä, kuin yhdessäkään länsimaassa (lukevat paljon. Myös TV on siellä paljon paljon vapaampaa, vaikka länsimaissa annetaan ymmärtää toista. Esim näytetään paljon arkaluonteisia dokkareita tms, mitä ei länsimaissa ketään uskaltaisi näyttää. Myös putinia mollataan paljon julkisuudessa, ilman, että joutuu keskitysleirille)
- Elintaso on nykyään ihan hyvä, varsinkin suurissa kaupungeissa. Mulla on paljon keskiluokan tuttuja esim Pietarissa, joilla on varaa matkustaa monta kertaa vuodessa jne. Nou hätä. Myös töitä löytyy helposti.
Nämä ovat siis omakohtaisia KÄYTÄNNÖN havaintoja muutaman vuoden asumisjaksosta siellä. Ei tarvi siis ainakaan sellaisten tulla pätemään, jotka ei siellä ole edes käynyt!
No, en usko että Putlerin eristäytyvä sotapolitiikka auttaa näitä vieraanvaraisia Venäläisiä : (
Mihin nykymaailma tarvitsee Venäjää sotilas mahtina ?
Kukaan ei ole ollut hyökkäämässä Venäjälle, mutta nyt koko maailman pitää puolustautua Venäjältä : (
Melko järjetöntä : (
"No, en usko että Putlerin eristäytyvä sotapolitiikka auttaa näitä vieraanvaraisia Venäläisiä : ( "
Auttaa tai ei, veikkaan, että kenenkään nykyajan presidentin kannatus on läheskään niin korkeissa lukemissa kuin länsimaissa (tietenkin) vihatun Putinin.
Tuskin kuitenkaan ihan syyttä. Ja muiden maiden mielipiteillä ei ole (eikä pitäisikään olla) mitään merkitystä.
"Mihin nykymaailma tarvitsee Venäjää sotilas mahtina ?"
Outo kysymys sinänsä. Muu maailma ei varmaan tarvitsekaan. Lähes kaikilla mailla on olemassa armeija. Iso maa= iso armeija. Miksiköhän sinne ei ole kukaan hyökännyt 2- maailmansodan jälkeen. Ehkä juuri sen takia, että sitä ei ole kauhean helppo voittaa/valloittaa. Luuletko, että esim USA ei ole potentiaalisesti kiinnostunut Venäjän lukemattomista luonnonvaroista. Ovat menneet jo moneen maahan pumppaamaan öljyä, koska ne maat ovat valitettavasti olleet liian heikkoja puolustaakseen itsensä.
"nyt koko maailman pitää puolustautua Venäjältä : ("
Järjetön väite. Tämä taitaa olla sitä kuuluisaa valtamedian vaikutusta. Miksi ihmeessä luulet, että koko maailman pitää puolustautua Venäjältä? Olen jo kauan nauranut Suomenkin median lietsomaa Venäjä- pelkoa. Eikö ihmisillä ole oikeasti parempaa tekemistä.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014091818673285_ul.shtml
Reilu kuukausi sitten Valion tiloihin Pietarissa tehtiin ratsia. Se liittyi väitetysti pankkipetokseen, jossa yhtenä osapuolena oli Dagestanin alueen viranomainen. FT huomauttaa, että Valio kärsii Venäjä-pakotteista jo valmiiksi raskaasti. Venäjän viranomaisten mukaan ratsia ei liittynyt Valion toimintaan.
Näkyvimmin kohteeksi on joutunut amerikkalainen pikaruokajätti. Tusina toimipistettä on suljettu ja kymmeniin ravintoloihin on tehty tarkastuksia.
FT:n mukaan vastaava toiminta on viime vuosina ollut Venäjällä sangen harvinaista. Viranomaiset ovat jättäneet ulkomaiset yritykset rauhaan yrittäessään haalia maahan investointeja. Painostustoimien uusi aalto saattaakin talouslehden mukaan aiheuttaa särön Venäjän bisnessuhteisiin, mikä kestää vielä pitkään sen jälkeen kun Ukrainan kriisin aiheuttamat pakotteet jossain vaiheessa puretaan.
Vastauksistasi päätellen taidat olla Pietarista ; )
Mikä muu maa on valloittanut naapuristaan Belgian kokoisen alueen, täysin tekaistuin perustein 2000 luvulla ?
Syyt Venäläisten tai Krimin huonoon kohteluun täytyy kohdentaa Venäjän oman marjonetti Janun aikaan ?
Koska Janun syrjäyttänyt valta ei ollut kunnolla edes vallassa, ennen Venäjän hyökkäystä : (
Tuosta toiminnasta löytyy tuleva Venäjä vastainen politiikka, niin pitkäksi aikaa kun Venäjä on likapyykkinsä pessyt.
Metsä vastaa, niin kuin sinne huudetaan ; )
Meillä on aina ollu omasta takaa näitä kotiryssiä. Niitä on hyvä pitää silmällä internointia varten.
Ihana yhteiskunta tuo Venäjä. Puhukaa tänne tulevien ryssien kanssa. Miksi ne tulee?
Puhukaa tänne tulevien oligarkkien kanssa. Kauan menee, ennen kuin uskaltaa kulkea ilman turvamiestä.
JA käykää ihmeessä tutustumassa Venäjän ihmemaahan!
Tästä voit syyttää Suomen politiikkaa. Ei ne ole väkisin tänne tullut, kuten ei myös Oligarkitkaan, vaan ihan Suomen luvalla.
Tulevat tietenkiin siksi, koska täällä on helpompi asua ja perempi elintaso. (sosiaalietuudet jne)
Jos valtiossa x olisi vaikka vielä huomasti paremmat etuuden, kuin Suomessa, niin kyllä veikkaan, että aika moni Suomalainenkin livahtaisi sinne. Tämä on sitten ihan Suomen valtiojohdon päätös, ketä tänne päästävät asumaan jne. Mene niille vihottelemaan.
Venäjällä vaikka on paljon puutteita on jotenkin luonnollista.Ei ole pitkätukkaisia,korvanappimiehiä baarissa vaan tavallisia,seurallisia ihmisiä.Naiset ovat naisia eikä läskisiä feministejä kuten täällä.Itse viihdyn venäjällä paremmin kuin homomaa suomessa!
Sinne vaan sitten..
Jokin aika sitten Suomessa ei juurikaan enää ryssitelty.
Nyttemmin tilanne on muuttunut. Venäjällä on uusi komento.
Ryssämieliset saa trolleinee syyttää ihan itseään.
Ruskit aloitti koko souvin, ja sitä saa mitä tilaa. Ikävintä on, nämä omaan pesään paskantajat.
Kaikenlainen viha voi johtaa sopivassa tilanteessa vihaajalle vahingoksi. Viha sitä paitsi on aina terveydelle vaarallista. Tämä Laajasalon juttukin on hyvä esimerkki siitä, mihin hallitsematon viha voi johtaa.
Olen itse yli kasikymppinen ja nähnyt ja kokenut monenlaista elämää myös Neuvostoliiton aikana ja tavannut monia venäläisiä. Sodan aikana tutustuin jopa erääseen Suomessa maatalossa olleeseen sotavankiin.
Kaikki ovat olleet aivan tavallisia ystävällisiä ihmisiä ja jotkut jopa mukavampia kuin suomalaiset tuttavani.
En voi ymmärtää tuota kirjoittelua joittenkin vihantunteista venäläisiä kohtaan.
Ehkä suurin syy on kuitenkin, ettei uskalleta tehdä minkäänlaista tuttavuutta siihen suuntaan ja jonkin tunteen perusteella kirjoitellaan mielikuvituksen tuotteita.
Niin, 80 % suomalaisista pitää venäläisiä epäluotettavina. Näistä 80 %:sta suomalaisia ei kukaan tunne ainuttakaan venäläistä.
Tässä on siis suomalaisten "asiantuntijalausunto" asiasta, josta he eivät tiedä yhtään mitään.
Eiköhän meillä ole kokemusta venakoista. 40 000 ruskia oleilee täällä ympäri kyliä. Ihan jokainen on tutustunut ainakin yhteen. Kaikki kaupan kassat on nykyään venakoita väärällään, eikä se palvelu ainakaan ole parantunut.
Jokaisessa virastossakin papereita pyörittelee hoonoa soomea puhuva käsittelijä, terveyskeskusksissa tohtoroi joku venäjän tohtori ja pähkäilee mitähän lääkettä määräisi (itse saat tehdä diagnoosit kun toisella ei kielitaito riitä).
Kysistudioissa, kampaamoissa, kauneushoitoloissa, kaikkialla häärää venakoita.
Opettajina, lastenhoitajina jne jne.
Eräskin venäläinen matikan opettaja luki vanhempain illassa lasten numeroita isoon ääneen ja ihmetteli kun vanhemmat oli näreissään. Opettelisivat edes maan tavoille.
Venakko tarkoittaa venäläistä naista.
Venäläinen on parhaimmillaan minkirehuksi jauhettuna.
Putin sika taas lahdattuna. http://www.youtube.com/watch?v=TS4_TBXppQk
Painu Vittuun!!!
PAINU KOMMARI MAANPETTURI SINNE VENÄJÄLLE ÄLÄKÄ PSKA TULE TAKAISIN.
Painu syvälle hevon vittuun!
PUTIN on suurin "RYSSÄVIHAN" AIHEUTTAJA !!!!!!! putin VIE VENÄJÄÄ NEUVOSTOAIKAAN ,vaan voiko tuolta KGB kasvatilta muuta odottaa niin on neuvosto ajan opit AIVOPESTY ja pinttyneet sen ajatteluelimeen !!!
Älä jauha paskaa!
PAINU KOMMARI SIKA SINNE VENÄJÄLLE ÄLÄKÄ PSKA TULE TAKAISIN.
Älä POIKA jauha paskaa!
Vikahan on venäläisissä politiikoissa, ei niinkään venäjän kansassa. Politiikot sekä EU.ssa, että Venäjällä ovat kyllä surkeaa tasoa eri tavoilla.
He tätä hyvää naapuruutta ovat pilanneet ja kun puhutaan suomen ja Venäjän väleistä, niin vika löytyy EU:ssa olemisesta ja enäjän politiikan ihmeellisen hankalasta asenteesta. Venäjä on naapuri ja tavoitteena tulee olla hyvä naapuruus kuten kenen tahansa kanssa.
EU:saa vallassa ovat tyypit. jotka eivät arvosta itsenäisyyttä, kansallismielisyyttä, Venäjällä taas liiankin kansalliskiihkoisia.
Itse valitsisin Venäläisen tavan, jos siihen ei kuuluisi agresiivvinen kansalliskiihkoilu ja politiikka länsivaltoja kohtaan, joista nyt ei Venäjälle uhkaa ole. Uhka Venäjällekin tulee etelästä-ennemmin tai myöhemmin.
Tietysti Venäjällä pitäisi olla sananvapaus ja avoin lehdistö, jotta sen poliittisen tavan voisi valita. Kummatkin sekä EU, että venäjä ovat itseasiassa täys passkoja politiikassa.
EU:n politiikka on pehmeästi agressiivista, mutta tuhoisaa vain omille kansoilleen, sen tyhmille EU-kannattajilleen.
EU antaa karkeasti sanoen haittojen valua meren yli haitoilleen.
Suomalainen ei tee mitään eroa valtiojohdon tai kansalaisten välillä. Suomalainen käsittelee venäläisiä ja venäläisyyttä yhtenä möykkynä.
Suomalainen on "asiantuntija", joka ei ymmärrä asiasta yhtään mitään.
Onpa täällä lukuisa joukko kirjoitustaitoisia natsitolloja,ei uskoisi.Mutta siihen
ne taidot lässähtävätkin.Heillä on aukkoja tiedoissa ja taidoissa.Da da.
Ryssävihainen on sellainen persoonallisuus josta ei oikein muuhunkaan tässä maa-
ilmassa ole.Täyspäi(väi)nen tollikka ilman muuta työtä ja tointa.
Ai, no kukahan sieltä rynnii rajan yli kun käsketään? Valtionjohtoko? Nekö sinne Ukrainaankin marssivat tappamaan ukrainalaisia ihmisiä?
Vielä ihmeellisempää on se, että te tiltut asutte vieläkin tälläisessä "fasistivaltiossa" vaikka naapurissa on kuulemma paratiisi.
>aukkoja tiedoissa ja taidoissa.Da da.
Joo, ne vastaa toisin kuin sinä, kun aukoille pyritään "tietoja ja taitoja" harjoittamaan.
ALOITTAJAN VÄITE PÄTEE VAIN SIINÄ VAIHEESSA, kun venäläiset käyttäytyvät muita heimoja kohtaan sivistyneesti, ja hyvien tapojen mukaisesti !!!
Muitta jos HE jatkuvasti loukkaavat sovittuja kansainvälisiä hyvien tapojen mukaisia asioita,ja tahallaan, niin asia muuttuu aivan toiseksi,-silloin HE osoittautuvat röyhkeiksi, ja HYVIÄ TAPOJA halveksivaksi, jossa HE ITSE pakottavat muut maat reagoimaan, ja SE EI OLE KENENKÄÄN ETU-EI EES venäläisten !!!
TÄMÄ politiikka ON AIVAN VARMA !!! Venäläiset itse koettavat härnätä pikkulänsivaltoja asettumaan venäjää vastaan, jolloin he "saavat muka syyn" laittaa panssareitaan kaikille rajoilleen,-joka on ITE PIRUN NEUVO heille, mutta sitähän NE ovat aina kuunnelleet, kun ja vaikka parempiakin vaihtoehtoja olisi .
Mutta SE PENIKKATAUTINEN ja VODKAN antama VOUHOTUS, ja mielisairas venäläinen vallanhimo, ja HIRVEÄ PELKO-etteivät nukkumaan kykene, vaikka kaikki sormet on ydinpomminappuloilla -ON AIHEUTTANU TAAS KERRAN PENIKKATAUTISTEN hiekkalaatikolla pikkupenikoiden itkupotkuraivareita !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
JOTEN AINOA OIKEA HYVÄ TOTUUS TAPAHTUU SILLOIN, KUN KANSAT LYÖVÄT HULLUILLE JOHTAJILLEEN LUUN KURKKUUN,- KUN JOHTAJAT EIVÄT PYSY RAUHAN TIELLÄ !!! JA IRTI PENIKKATAUTISISTA TOUHUISTA-vaan KOITTAVAT USUTTAA KANSOJA TOISIAAN VASTAAN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
ME TYKKÄÄMME VILPITTÖMISTÄ JA REHELLISISTÄ VENÄLÄISISTÄ, JA SEHÄN ON VARMAA, ETTÄ SE TOIMII MYÖS VASTAVUOROISESTI, MUTTA MITÄ HELEVETTIÄ VARTEN JOKU VENÄLÄINEN ÄÄLIÖPOLITRUKKI TULEE MÄLÄSTÄMÄÄN, ETTÄ SUOMI ON HEIDÄN VIHOLLISENSA, JOS SUOMI PITÄÄ HUOLTA OMASTA TURVALLISUUDESTAAN, -KUN VENÄJÄ EI MEIDÄN TURVALLISUUTTA KOSKAAN OLE TURVANNUT-EI SITTEN MITENKÄÄN, EIKÄ MISSÄÄN VAIHEESSA !!!
Viimeistään sitten kun Venäjä valtaa Suomen. Ei ole enää varaa puhua miitä sylki suuhun tuo...
Maailmankatsomukseltaan oikeistolaisissa kodeissa (perinne velvoittaa) aivopestään ja myrkytetään nuorison mieli jotta heistä saadaan fasistisia ryssävihaajia. Minkä nuorna oppii sen vanhana taitaa. Nuorison fasistisella ideologialla myrkytetty kotikasvatus on maamme hiljaisesti sisältä syövä syöpä.
Z
Tilanne on juuri päinvastoin. Kommariperheissä aivopestään ja myrkytetään nuorison mieli vihaamaan NATO a ja USA ta. NATO ei ole hyökännyt yhteenkään maahan niin kuin Putinin Venäjä ja edeltäjänsä Neuvostoliitto, joidenka teoksia on ollut syytäkin vihata.
Alustaa voi vaihtaa niin ei tarvitse loikata elämää yhdellä jalalla.
Niin me Kekkosen ajalla syntyneet uskoimme ja toivoimme ,että itänaapurin kanssa voi elää rauhanomaista rinnaikkaineloa historian rasitteista huolimatta. Valitettavasti jouduimme pettymään raskaasti.Olemme siinä mielessä menetetty sukupolvi ,että meidän aikanamme luottamus ei enään palaa ,vaikka valta Venäjällä väkisinkin vaihtuu.
Mielikuvitus ottanut vallan mainiosti myös eduskunnassa
Venäjän nykyiset toimet ovat toki enemmän kuin huolestuttavia mutta on huomioitava että isovenäläisessä ajattelussa Ukraina kuuluu Venäjään kuten myös Valkovenäjä. Historiallinen yhteys Suomen ja Venäjän välillä ei anna oikeutta Venäjän mahdolliseen sotatoimiin suomea vastaan vaikka tukisimmekin Ukrainaa! Oblivion stout...
Marin elää harhoissaan viljelee Venäjän vihaa
Päästääkö kunnolla sotaan mukaan innokkaasti
Ei sivarihomojen kannatakaan pitää ääntä.
Alottajan kannattaisi ilmottautua Putinille vapaaehtoiseksi tappamaan niitä lännen natseja ja Venäjän demokratian uhkaajia. Emme jää kaipaamaan.
Tässä maailmassa elän....joten kuolema kaikille ryssille...