Hyvä Ruotsi

Ruotsin armeijan komentaja: Sukellusvene pakotettaisiin pintaan vaikka aseilla
Sverker Göranson toteaa, että epäillyt alueloukkaukset ovat lisämerkki jännityksen lisääntymisestä Itämerellä.
Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson sanoo, että jos Ruotsin vesiltä löytyisi vieras sukellusvene, se pyrittäisiin pakottamaan pintaan vaikka aseellisesti.

– Tavoitteena on pakottaa mikä se nyt onkin pintaan. Ja koska olemme Ruotsin aluevesillä, tarvittaessa asevoimalla, Göranson sanoo.

Tavatessaan tiistaina tiedotusvälineiden edustajia Göranson sanoi, että he saavat edelleen tietoja epäillystä vedenalaisesta toiminnasta Tukholman saaristossa. Hän kiittää sitä, että he saavat apua paitsi puolustusvoimien henkilöstöltä myös siviileiltä.

Ruotsissa saatiin myös vuosina 2012 ja 2013 tietoja aluevesiloukkauksista Tukholman saaristossa. Erona on Göransonin mukaan tällä kertaa se, että he saivat samanaikaisesti useita luotettavia vihjeitä.

Hänen mukaansa epäillyt loukkaukset ovat lisämerkki jännityksen lisääntymisestä Itämerellä. Komentaja toteaa tilanteen Ruotsin lähialueilla heikentyneen jo pitkään. Kuluneen vuoden aikana kehitys on kiihtynyt, myös Ukrainan kriisiin liittyen.

Göranson pitää tätä osoituksena Venäjällä jatkuvasta sotilaallisesta uudistuksesta, jossa sotilaallista voimaa lisätään. Siihen liittyy hänen mukaansa yhä enemmän harjoituksia Itämerellä, jolloin myös välikohtausten riski kasvaa.

Göranson toteaa, että Ruotsin on selkeästi puututtava alueloukkauksiin maalla, ilmassa ja merellä.
yle
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oikein. Ruotsalaiset ei hyssyttele idän toimia.

Äänestä

Raportti korostaa Naton olevan läntisten demokraattisten valtioiden yhteisö

Äänestä

Ei muuta kuin syvyyspommeja mereen siellä niitä sukellusveneitä on vaikka ne on näkymättömiä. Joka kerta osuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vasen laita kirjoitti:

Ruotsin armeijan komentaja: Sukellusvene pakotettaisiin pintaan vaikka aseilla
Sverker Göranson toteaa, että epäillyt alueloukkaukset ovat lisämerkki jännityksen lisääntymisestä Itämerellä.
Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson sanoo, että jos Ruotsin vesiltä löytyisi vieras sukellusvene, se pyrittäisiin pakottamaan pintaan vaikka aseellisesti.

– Tavoitteena on pakottaa mikä se nyt onkin pintaan. Ja koska olemme Ruotsin aluevesillä, tarvittaessa asevoimalla, Göranson sanoo.

Tavatessaan tiistaina tiedotusvälineiden edustajia Göranson sanoi, että he saavat edelleen tietoja epäillystä vedenalaisesta toiminnasta Tukholman saaristossa. Hän kiittää sitä, että he saavat apua paitsi puolustusvoimien henkilöstöltä myös siviileiltä.

Ruotsissa saatiin myös vuosina 2012 ja 2013 tietoja aluevesiloukkauksista Tukholman saaristossa. Erona on Göransonin mukaan tällä kertaa se, että he saivat samanaikaisesti useita luotettavia vihjeitä.

Hänen mukaansa epäillyt loukkaukset ovat lisämerkki jännityksen lisääntymisestä Itämerellä. Komentaja toteaa tilanteen Ruotsin lähialueilla heikentyneen jo pitkään. Kuluneen vuoden aikana kehitys on kiihtynyt, myös Ukrainan kriisiin liittyen.

Göranson pitää tätä osoituksena Venäjällä jatkuvasta sotilaallisesta uudistuksesta, jossa sotilaallista voimaa lisätään. Siihen liittyy hänen mukaansa yhä enemmän harjoituksia Itämerellä, jolloin myös välikohtausten riski kasvaa.

Göranson toteaa, että Ruotsin on selkeästi puututtava alueloukkauksiin maalla, ilmassa ja merellä.
yle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu