Jos nyt olen oikein ymmärtänyt niin SubTV:n syy siirtää Angel loistavalta ohjelmapaikaltaan maanantain myöhäisiltaan oli se, että Angel on liian väkivaltainen sarja.
Pääsinpä taas pitkästä aikaa näkemään Buffya ja jaksossa mm. murrettiin kaksi käsivartta, katkaistiin yksi niska ja puhkaistiin yksi silmä. Hmm, milläköhän tapaa Angel enää voi olla väkivaltaisempi? Risoo vaan kun Angel siirrettiin niin myöhälle varsinkin jos syy oli noinkin typerä. Olisivat sitten siirtäneet samalla Buffyn maanantai-iltaan klo 23.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Buffyakin siirrettäis vielä noiden vihoviimeisten (4 jäljellä!!) osien osalta. Kummankin esityspaikka, Angelin ja Buffyn, olisi alunperinkin pitänyt olla kello 21 jälkeen, sen verran väkivaltaista mättöä on visvoineen päivineen.
Mutta oli muuten hyvä osa nyt buffyssakin, kun saatiin Faith taas mukaan. Sitten se Psyko-pappi oli aivan loistava nimeään myöten, Caleb.