Kääntymyskö ansio?

No, mojautampa tämän tännekkin, johon se kuuluu :)

Näkemykseni yksin Raamatusta:

Ne jotka opettavat uudetikastetta, tai vain aikuisten kastetta, ovat yleensäkkin synergistejä ja näin ratkaisukristittyjä. Pelastus ei silloin olekkaan armosta, vaan siihen tarvitaan ihmisen hyvä teko, eli hänen ratkaisunsa. Kuitenkin Raamattu sanoo selvästi: "Niin päätämme, että ihminen vanhurskautetaan, uskon kautta ilman lain tekoja" (Room.3:28). Edelleen "Henki on se joka eläväksi tekee, EI LIHA MITÄÄN HYÖDYTÄ" (Joh.6:63)...Jokainen Raamattua lukenut muistanee myös kohdan, joka kertoo, että ihminen ei ole syntynyt lihan, ei miehen, eikä veren takdosta, vaan Jumalasta...Tuttu on myös kohta, joka kertoo, että luonnollinen ihminen ei ota vastaan, mikä Jumalan Hengen on, vaan se on hänelle hullutusta, eikä hän voi tutkia hengellisiä jne...Kongreettinen kohta on myös purppuramyyjä Lyydian tapaus: "Jumala avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan mitä Paavali puhui. Näin uskottuna, pelastus onkin yksin armosta, yksin uskon kautta, ILMAN LAIN TEKOJA.

Parannus ja katumus ja mielenmuutos epäuskosessa ihmisessä, on siis kokonaan Jumalan aikaansaannos, josta ihmisen ei tule ottaa ansiota tai järkeillä.

Mitä sitten tulee kasteeseen, Raamattu opettaa sen tulevan ympärileikkauksen paikalle (Kol.2:11-13), se on "Hyvänoman tunnonliitto" Jumalalle, eli kuuluu siten Kaikille lunastetuille (Room.5:18), ja on siten sen merkki ja sinetti.

Raamattu puhuu myös kokonaisten perhekuntien kastamisesta: "apt.16:33. Ja hän otti heidät sillä hetkellä yöstä tykönsä ja pesi heidän haavansa, ja hän kohta kastettiin ja kaikki hänen perheensä".

-Minulle KAIKKI tarkoittaa tässä myös vauvoja.

Mitä tulee upotuskasteeseen, en ole siitä löytänyt esimerkkiä, puhuttaessa uudenliiton kasteesta. Esim. Paavalin tapaus viittaa muuhun:

apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.
9252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sanaa julistettu Hengen voitelussa, joku on saanut "piston sydämmeen" ja tahtoo tehdä parannuksen siitä seuraa uudestisyntymisen ihme ja syntien anteeksi saanti kasvaa ehkä uskossa ja ottaa seuraavan askeleen uskovien kasteen ja sitä kautta liittyy srk:n Voipi olla et ennen kastetta on täyttynyt Hengellä tai kasteen jälkeen. Uskoon tullessaan saa Hengen todistuksen et on Jumalan lapsi. Minulle ne lyhykäisyydessään tarkoittavat tätä. Jumala neuvokoon lisää monin eritavoin

Äänestä

Tuosta kasteasiasta en kinaa, se on jo moneenkertaan käyty asia.

Tuo mitä sanot aluksi, siitä saa käsityksen että helluntailaiset opettaa että kääntymys olisis ihmisen teko Jumalalle ja jonkinlainen ansio.
Tämä tuntuu olevan syvälle juurtunut käsitys ja vieläpä täysin virheellinen. Minulle helluntaipiireissä on aina opetettu että Jumala uudestisynnyttää ihmisen yksin ilman Ihmisen aikaansaannosta ja on näin lahja. Usko siis tulee Jumalalta.

Ihmisellä tosin on vapaa tahto ja voi tämän kutsun myös torjua omaltakohdalta. Kun ihminen sitten ottaa tämän lahjan vastaan tulee hän Jumalan lapseksi. Tässä ei kuitenkaan ole ihmisellä mitään ansioita vaan se saadaan lahjaksi armosta.

Äänestä
  • näillä palstoilla näkee huomautuksia tuon tuosta ja vähän väliä. Jospa perustelisitte Raamatulla sen ihmisten lopullisen vapaan tahdon? Raamatun kirja / monesko luku /ja jakeet/?

    Mielestäni ihmisten tahto ja valta jää mitättömäksi Jumalan tahdon rinnalla: "Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, JOKA ON ARMOLLINEN." (Rm.9:16).

    Rakas nettipastori, et ehkä ole huomannut Vanhan-ja Uuden liiton eroa? Mooseksen kautta annettu lakiliitto oli dualistinen, kaksipuolinen, jossa vastaanottajan velvollisuus oli täyttää kaikki se, mitä olivat luvanneet.

    Uusi liitto on täysin yksipuolinen ja monoteistinen; "Vaan tämä on se liitto, jonka MINÄ TEEN Israelin heimojen kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen oleva heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani." ( Lue kokonaan Jer.31:31-34)!

    Puhutaanko siinä kenenkään muun kuin armollisen Herran teoista tai tahdosta? Ei puhuta, mutta "aikojen täyttymys" ei ole vielä tullut, jolloin Jumala on yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    näillä palstoilla näkee huomautuksia tuon tuosta ja vähän väliä. Jospa perustelisitte Raamatulla sen ihmisten lopullisen vapaan tahdon? Raamatun kirja / monesko luku /ja jakeet/?

    Kirjoitin että pelastus tulee yksin Jumalalta. Ihminen ei voi itseään pelastaa. Mutta torjua tuon pelastuksen hän kyllä voi.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    näillä palstoilla näkee huomautuksia tuon tuosta ja vähän väliä. Jospa perustelisitte Raamatulla sen ihmisten lopullisen vapaan tahdon? Raamatun kirja / monesko luku /ja jakeet/?

    Mielestäni ihmisten tahto ja valta jää mitättömäksi Jumalan tahdon rinnalla: "Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, JOKA ON ARMOLLINEN." (Rm.9:16).

    Rakas nettipastori, et ehkä ole huomannut Vanhan-ja Uuden liiton eroa? Mooseksen kautta annettu lakiliitto oli dualistinen, kaksipuolinen, jossa vastaanottajan velvollisuus oli täyttää kaikki se, mitä olivat luvanneet.

    Uusi liitto on täysin yksipuolinen ja monoteistinen; "Vaan tämä on se liitto, jonka MINÄ TEEN Israelin heimojen kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen oleva heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani." ( Lue kokonaan Jer.31:31-34)!

    Puhutaanko siinä kenenkään muun kuin armollisen Herran teoista tai tahdosta? Ei puhuta, mutta "aikojen täyttymys" ei ole vielä tullut, jolloin Jumala on yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.

    Pari kohtaa jotka edellyttävät vapaata tahtoa.
    Joh 1:12 Kaikki jotka OTTIVAT Hänet vastaan...
    Ilm 22:17 joka TAHTOO ottakoon elämän vettä lahjaksi.

    Nämä ja vastaavat kohdat osoittavat että ihminen voi Jumalan kutsuessa paaduttaa sydämensä ja hyljätä tarjouksen pelastukseen.

    Äänestä

  • "netti pastori" kirjoitti:

    työ. Raamatun mukaan "se on Jumalan teko, että uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt," (Jh.6:29), ja sekin on Jumalan teko, jos hän määrätyksi ajaksi paaduttaa jonkun, "sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi." (Fil.2:13).

    "Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo." (Rm.9:18). Niin kauan, kuin meidän fyysinen minämme on hallitsevassa asemassa, joudumme olemaan paatumuksessa. Mutta kun sisäinen minä on kasvanut ulos vääryyden kahleista ja pystyy pitämään lihan mieliteot kurissa,alkaa armon aika.

    Äänestä

  • "netti pastori" kirjoitti:

    Pari kohtaa jotka edellyttävät vapaata tahtoa.
    Joh 1:12 Kaikki jotka OTTIVAT Hänet vastaan...
    Ilm 22:17 joka TAHTOO ottakoon elämän vettä lahjaksi.

    Nämä ja vastaavat kohdat osoittavat että ihminen voi Jumalan kutsuessa paaduttaa sydämensä ja hyljätä tarjouksen pelastukseen.

    Lue seuraavakin jae: 13. Jotka ei verestä eikä lihan tahdosta ei myös miehen tahdosta, mutta Jumalasta syntyneet ovat.

    Uskovainen tahtoo, ei epäuskoinen.

    Netti pastori, lain teko tarkoittaa tietysti sitä, mitä ihminen tekee ts. mikä on ihmisen osuus pelastuksessa. Kuinka hengellisesti kuollut ihminen, voisi tehdä hengellisen ratkaisun?
    Kuitenkin Raamattu sanoo selvästi: "Niin päätämme, että ihminen vanhurskautetaan, uskon kautta ilman lain tekoja" (Room.3:28)."
    -Uskossa ei ole lain tekoja, edes promillen vertaa, vaan ennemminkin menee pakkasen puolelle: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ketään, joka etsii Jumalaa".
    -Ei ole hyvä sekoitaa lakia ja evankeliumia, nimittäin se merkitsee lain alla olemista.

    Niin kuka antaa sitten itsensä pelastaa? "Usko tulee kuulosta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta", ei synergismistä. Se on Pyhän hengen teko, kun sydän synnistä hätääntyy ja etsii armoa, kuten alustuksessa olevat Raamatun kohdat kuuluivat.

    Äänestä

Kun moni meni pois Jeesus kysyi;'Tahdotteko tekin mennä pois'? Johon Pietari vastasi; 'Herra, kenen tykö me menisimme, sinulla on iänkaikkisen elämän sanat.' Joh.6:66-69.

Äänestä
  • lopullisesta Jumalan ja ihmisten tahdon vertailusta. Näyttää nimittäin siltä, että "aikojen täyttyessä" Jumala ei enää kysele ihmisten tahtoa. "Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus." (Ap.t.17:30).

    Jos ja kun emme jätä mitään pois kirjoituksista, on ihan pakko uskoa, että toteutuu nämä Jumalan lupaukset:
    "Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia luotujaan." (Ps.145:9).
    "sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen." (2.Pt.3:9).
    "Kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee", (Ps.135:6).
    "Kaikki ihmiset peljästyvät. He kertovat, mitä Jumala on tehnyt, ja ottavat opikseen Jumalan teoista", (Ps.64:10).

    Kun Raamattu sanoo: "Kaikki ihmiset", ovat apostolit sen käsittäneet, että kaikki ihmiset kaikkialla; taivaissa, maan alla ja maan päällä" (Rm.14:11, Fil.2:10,11, Rm.5:18).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Larssi kirjoitti:

No, mojautampa tämän tännekkin, johon se kuuluu :)

Näkemykseni yksin Raamatusta:

Ne jotka opettavat uudetikastetta, tai vain aikuisten kastetta, ovat yleensäkkin synergistejä ja näin ratkaisukristittyjä. Pelastus ei silloin olekkaan armosta, vaan siihen tarvitaan ihmisen hyvä teko, eli hänen ratkaisunsa. Kuitenkin Raamattu sanoo selvästi: "Niin päätämme, että ihminen vanhurskautetaan, uskon kautta ilman lain tekoja" (Room.3:28). Edelleen "Henki on se joka eläväksi tekee, EI LIHA MITÄÄN HYÖDYTÄ" (Joh.6:63)...Jokainen Raamattua lukenut muistanee myös kohdan, joka kertoo, että ihminen ei ole syntynyt lihan, ei miehen, eikä veren takdosta, vaan Jumalasta...Tuttu on myös kohta, joka kertoo, että luonnollinen ihminen ei ota vastaan, mikä Jumalan Hengen on, vaan se on hänelle hullutusta, eikä hän voi tutkia hengellisiä jne...Kongreettinen kohta on myös purppuramyyjä Lyydian tapaus: "Jumala avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan mitä Paavali puhui. Näin uskottuna, pelastus onkin yksin armosta, yksin uskon kautta, ILMAN LAIN TEKOJA.

Parannus ja katumus ja mielenmuutos epäuskosessa ihmisessä, on siis kokonaan Jumalan aikaansaannos, josta ihmisen ei tule ottaa ansiota tai järkeillä.

Mitä sitten tulee kasteeseen, Raamattu opettaa sen tulevan ympärileikkauksen paikalle (Kol.2:11-13), se on "Hyvänoman tunnonliitto" Jumalalle, eli kuuluu siten Kaikille lunastetuille (Room.5:18), ja on siten sen merkki ja sinetti.

Raamattu puhuu myös kokonaisten perhekuntien kastamisesta: "apt.16:33. Ja hän otti heidät sillä hetkellä yöstä tykönsä ja pesi heidän haavansa, ja hän kohta kastettiin ja kaikki hänen perheensä".

-Minulle KAIKKI tarkoittaa tässä myös vauvoja.

Mitä tulee upotuskasteeseen, en ole siitä löytänyt esimerkkiä, puhuttaessa uudenliiton kasteesta. Esim. Paavalin tapaus viittaa muuhun:

apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu