Analyysiä sunnalaisten/shiiojen kiistoista

http://areena.yle.fi/radio/2389936 kohdassa 33-44 minuuttia

Haastateltavana islam tutkija Sylvia Akaar Helsingin yliopistosta.

Onko sunnalaisten ja shiiojen vihanpito pohjimmiltaan poliittista vai uskonnollista?

Tutkija on sitä mieltä että poliittista, uskonto tulee siihen mukaan kylkiäisenä. Minusta tämä politiikan korostaminen eriseuraisuuden perimmäisenä syynä on vastenmielistä uskonnon negatiivisten vaikutusten valkopesua.

Uskonto aina sekoitetaan poliittisiin, tai mihin tahansa, kiistoihin ja on niiden käyttövoima ja katalyytti, pitää yllä ja kärjistää kiistoja, vaikka olisikin niin että alkujaan kiista olisi ollut lähinnä poliittinen, ainakin joku muu kuin uskonnollinen.

Viimeistään siinä vaiheessa kun toinen osapuoli joutuu alakynteen vedetään uskonto esiin, koska sillä saadaan varmimmin omat joukot tiivistämään rivejään taistelussa "vääräuskoisia" vastaan. "Hyvät tekevät hyvää, pahat pahaa, uskonto saa hyvätkin tekemään pahaa."

Vähän niinkuin Venäjällä saadaan rivit kasaan "fasisteja "vastaan ja siksi kaikkia joita vastustetaan, syystä mistä lie, haukutaan siellä fasisteiksi.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muutamia huomioita tuosta haastattelusta.

Jako johtaa islamin alkuaikoihin 600-luvulle, Muhammadin vallanperimyskiistaan. Sunnat, joka suuntaus syntyi varsinaisesti paljon myöhemmin, kuten shiialaisuuskin, halusivat että valta siirtyisi Muhammadilta parhaalle, pätevimmälle seuraajalle, kalifille. Toinen ryhmä, (myöhemmin shiiat), halusi että Muhammadin vallan perisi hänen vävynsä Ali. Voisiko sanoa että shiiat kannattavat vallanperimystä syntyperän mukaan, vahän niin kuin kuningaskunnissa.

Voi voi kun Muhammad olisi itse valinnut seuraajansa niin oltaisiin säästytty kiistoilta.

Muhammadin ensimmäiseksiseuraajaksi valikoitui hänen toverinsa Abubakr, ja vasta neljäs kalifi oli Ali, shiiojen suosikki. Siksi Shiiat eivät noteeraa. tunnusta kolmen ensimmäisen kalifin ajan perimätietoa, joka sunneille on oleellista ja pyhää.

Näidenkaden ryhmän viha ja apäluottamus on syvää, vastapuolta pedetää vääräusjkoisina, seka-avioliittoja ei sallita, jopa kristityn naiminen on helpompaa kuin vääräuskoisen muslimin. Suurempi vaara, kovempi kilpailija on se lähin kilpailija. Toinen muslimi, väärä sellainen.

Äänestä
  • Niinpä se. Kristitytkin hajaantuneet tuhannen p.llun päreiksi, lukemattomiksi lahkoiksi, äläs mitättömien uskomuserojen takia.

    Äänestä

Tutkija piti huonona arabimaiden rajojen vetoa aikoinaan keinotekoisesti, mielivaltaisesti joka johti siihen että uskonto ja äidinkieili rajoja ei huomiotu, rajojen vedossa.

Olisiko siis pitänyt vetää rajat niin, että joka masta olisi tullut kielellisesti ja uskonnollisesti mahdollisimman homogeeninen? Ei minusta esim. uskonno pahjalle rakentuva valtio ole hyvä ajatus. Uskonto on yksityisasia, ja uskonnonvapaus ei oikein tahdo toteutua teknokratioissa ja sen kaltaisissa järjestelmissä.

Kyllä tässä maapalloistuvassa, globalisoituvassa, maailmassamme moniarvoisuus kaiketi on luontevinta ja oikeudenmukaisinta ja ihan must, mm. kileten ja uskontojen osalta.

Turkkihan on menossa ihan päin prinkkalaa nykyisen johtajansa, Erdoganin johdolla, teokratian suuntaan.

85% muslimeista sunnalaisia, 15% shiioja, Iran on shiialainen teokratia, Irakissa myös enemmistö shiioja, libanonissakin vahva shiialaisyhteisö. LIbanonissahan valta on jaett 3 uskonnon kesken yhdelle pressanvirka, toiselle pääministerin jne...

Saudi-arabia, käytännössä täyssunnalainen, Turkissa sunnalaisuus islamilaisten valtasuuntaus, P-Afrikan muslimimaat sunnalasia järjestään, Jordania sunnalainen.

Shiioilla imaamilla on paljon valtaa, polittistakin, kuten Iranista huonmaamme, sunnalsilla ei ole imaamilla niin paljon valtaa.

Äänestä

Wahhabit, ibadit, kharjitet, druusit... Uskonsuuntia on monia islamissa. Shiiojen ja sunninen välinen riita tulee siitä että shiiojen "uskontunnustus" on pyhäinhäväistys sunnalaisille. Muhammedin piti olla viimeinen profeetta mutta sitten meillä onkin päälle vielä puolijumala Ali ja Hussein.

"Kun Jumala on iloinen hän puhuu persiaa, kun hän on vihainen hän puhuu arabiaa"

Tietysti fiksu muslimi välittää yhtä vähän shiiojen ja sunnien kiistoista kuin kristitty katolilaisten ja protestanttien.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


a.matsoni kirjoitti:

http://areena.yle.fi/radio/2389936 kohdassa 33-44 minuuttia

Haastateltavana islam tutkija Sylvia Akaar Helsingin yliopistosta.

Onko sunnalaisten ja shiiojen vihanpito pohjimmiltaan poliittista vai uskonnollista?

Tutkija on sitä mieltä että poliittista, uskonto tulee siihen mukaan kylkiäisenä. Minusta tämä politiikan korostaminen eriseuraisuuden perimmäisenä syynä on vastenmielistä uskonnon negatiivisten vaikutusten valkopesua.

Uskonto aina sekoitetaan poliittisiin, tai mihin tahansa, kiistoihin ja on niiden käyttövoima ja katalyytti, pitää yllä ja kärjistää kiistoja, vaikka olisikin niin että alkujaan kiista olisi ollut lähinnä poliittinen, ainakin joku muu kuin uskonnollinen.

Viimeistään siinä vaiheessa kun toinen osapuoli joutuu alakynteen vedetään uskonto esiin, koska sillä saadaan varmimmin omat joukot tiivistämään rivejään taistelussa "vääräuskoisia" vastaan. "Hyvät tekevät hyvää, pahat pahaa, uskonto saa hyvätkin tekemään pahaa."

Vähän niinkuin Venäjällä saadaan rivit kasaan "fasisteja "vastaan ja siksi kaikkia joita vastustetaan, syystä mistä lie, haukutaan siellä fasisteiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu