Venäläisen vanhan naisen murhasta pidätetty Kokoomuksen viestintäpäällikkö on luovutettava Venäjälle, koska Krim on liitetty Venäjään.
Tässä ei pidä ruveta politikoimaan sen suhteen, että pitääkö Suomi Krimin littämistä Venäjää laillisena vai ei. Kokoomuspolitikko on luovutettava Krimin oikeusviranomaisille kuka se nyt onkaan, jotta oikeus toteutuu. Väärinkäsitysten välttmiseksi sanon, että en ole Pietarin Tiltu ja varmuuden vuoksi, että Putin on paha, hyi, paha!
Uskon, että näin murhan tunnustanut saa arvoisensa käsittelyn. Suomen valtiolla ei ollut mitään ongelmia kun se Greenpeace suomalainen mulkiv- .. eikun aktivisti pidätettiin ja tuomittiin Venäjällä. Suomessa puhuttiin ettei hän saa rehtiä oikeudenkäyntiä ja tuomiota mutta hyvinhän kaikki sujui. Nainen sai lievän tuomion oikeamielisessä venäläisessä tuomioistuimessa. Lisäksi hänet vapautettiin kokonaan muutaman kuukauden päästä ennenaikaisesti. Koko kiinniotto ja vapautus vein kaikenkaikkiaan vain pari kolme kuukautta.
Suomessa sen sijaan murhan tunnustanutta aiotaan ensin kolme kuukautta makuutta pääsyä mielentilatutkimukseen. Näiden tutkimusten arvioidaan lisäksi kestävän neljä kuukautta. Sellainen on epäinhimillistä ja jopa sadistista. Lisäksi oikeinkäynti on julistettu salaiseksi, joten mitään tietoa ei ole hakataanko murhan tunnustanutta. Koko käsittelyn muutenkin odotetaan olevan täysin salaista ja medialta peitelty ainakin ensi kevääseen ... päivämäärää en tiedä mutta luultavasti eduskuntavaalien jälkeen.
Venäjälle sen sijaan "kettutytöt" saihan empaattisen kohtelun ja oikeudenkäynnin aikana hyvän makuista borstkeittoa. Tiedä sitten oliko mene Venäjän vankilassakin ihan miellytävää sillä näiden kettutyttöjen tietty suuntautuneisuus on yleistä Greenpississä ja muutenkin Vihreissä. Näin ollen meno on ehkä ollut kettutyttöjen osalta vinkeätä - mutta turha asiaa spekula... öh..siis spekuloida.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Minun mielestä kaikki Kokoomuspoliitiikot voisi samantien
luovuttaa Venäjälle.Voisivat jatkaa natotusta sielä.
En tiennytkään että ulkomaalainen nainen oli Venäjän kansalainen.
Taas meidän tiedotusvälineet vaikenee poprikovin murhasta
Sinne vaan... kyllä siperia opettaa!
Sielläkö se rikos tapahtuikin?
Putlerin kätyreillä menee puurot ja vellit sekaisin.
Kyllä se on niin, että rikollisryökäleet on tuomittava ja kravatista katulamppuun roikutettava.
Olihan Suomessakin tuomittava joku Ruanda/Burundi -massamurhaaja. Oli kuulemma lahdannut niinpeijakkaasti kylien naisia ja lapsia. Oikeudenkäynnit kestivät vuosikausia ja maksoivat oikeuslaitoksella miljoonia - ja koko sotkusta jäi Suomeen sekava sotku, jota vieläkin puidaan.
Siis kun oikeuslaitoksen mielestä voi näin tehdä, niin ei vaan kuin Ryhmy-Romppainen passitetaan sinne veli-venäläiselle. Tuskinpa jaksavat kulettaa Krimille saakka tuomittavaksi. Eiköhän siinä käy niin, että pian rajanylityksen jälkeen raja passipoliisit "hoitelevat vanhanaikaisesti" Ryhmy Romppainen ja hän potkaisee tyhjää lyijymyrkytykseen. Ruoka kun passaa olemaan huononpuoleista, heh, heh.
Oliko se murha poliittinen kannanotto Venäjän Krimin miehitykseen ja sen osaksi Venäjää julistamiseen. Se voisi olla protesti-ilmaisu sybooleja käyttäen, venäläismaatuska tapetaan ja ruumis heitetään mereen.
Entäs millaisessa sellissä Romppaista pidetään? Eikä vankiloissa ole tarpeeksi Iivanoita ja Vasileja? Antaa niiden antaa "virka-apua" vankilassa ja ojentaa kaidalta tieltä eksynyttä.