AJWRB eli Associated Jehovah's Witnesses for Reform on Blood on yhteisö joka on perustettu vuonna 1998 että jokainen Jehovan todistaja voisi tehdä päätöksen verestä kieltäytymisestä faktatiedon pohjalta, itsenäisesti, ilman jt-uskonnon harhauttavaa vaikutusta tai painostusta.
Väite että Raamattu kieltäisi verensiirrot ei kertakaikkiaan pidä paikkaansa!
AJWRB jakaa arvokasta tietoa verestä, siihen liittyvistä hoidoista ja niiden vaikutuksista.
Yhteisön nettisivuilta saa tietoa myös jt-veriopista joka kyseenalaistetaan vahvasti perustellen.
AJWRB levittää informaatiota, esittää kysymyksiä veriopin järkevyydestä, vaatii sille perusteita ja toivoo keskustelua ja asennemuutosta jotta ihmiset eivät enää kuolisi turhaan vain sen vuoksi etteivät oikeasti tiedä faktoja jotka verensiirtoihin liittyvät.
Kannattaa tutustua sivustoon.
http://ajwrb.org
Väite että Raamattu kieltäisi verensiirrot ei kertakaikkiaan pidä paikkaansa!
AJWRB jakaa arvokasta tietoa verestä, siihen liittyvistä hoidoista ja niiden vaikutuksista.
Yhteisön nettisivuilta saa tietoa myös jt-veriopista joka kyseenalaistetaan vahvasti perustellen.
AJWRB levittää informaatiota, esittää kysymyksiä veriopin järkevyydestä, vaatii sille perusteita ja toivoo keskustelua ja asennemuutosta jotta ihmiset eivät enää kuolisi turhaan vain sen vuoksi etteivät oikeasti tiedä faktoja jotka verensiirtoihin liittyvät.
Kannattaa tutustua sivustoon.
http://ajwrb.org
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miten estetään TRALI-komplikaatio ?
niin, mitenköhän..?
http://wol.jw.org/fi/wol/s/r16/lp-fi?q=TRALI&p=par
aijaa, Raamatusta on poistettu ne jakeet
joissa käsketään karttaa verta?
Tässä pieni kooste sivustolta suomennettuna:
http://watchtower-blood.org/foreign/finsum.shtml
Ilmeisesti tuossa on ihan oikeasti nykyisiäkin Jehovan todistajia mukana. Onneksi jotkut heistä osaavat ajatella omilla aivoillaan.
Surullista kyllä, Jehovan todistajien järjestö luokittelee tällaiset "luopiosivustoiksi". Jos JT jää kiinni siitä, että osallistuu tällaiseen valistustoimintaan, seurauksena on käytännössä varma erottaminen.
Yleisesti ottaen Jehovan todistajat ovat fanaattisia ja aivopestyjä verikysymyksen suhteen, ja mitä enemmän heidän verioppinsa herättää vastustusta ulkopuolisissa, sitä tiukemmin he siihen takertuvat. Useimmat eivät edes uskalla ajatella sitä mahdollisuutta, että järjestö olisi väärässä ja kaikki verikuolemat ovat olleet turhia.
Miten jt voi luottaa terveydenhoidon ammattilaisiin?
Saako jt:ltä ottaa verta tutkimuksia varten?
Verestä paljastuu monenlaisia sairauksia ja puutostiloja.
Jumala eli teidän kielellänne Jehova on luonut iohmisen ja antanut hänelle järjen ja kyvyn oppia uutta. Vuosituhansien aikana ihminen on keksinyt koko ympärillämme olevan sivilisaation.
Terveydenhoidon ammattilaiset eivät ymmärtäneen bakteereiden ja viruksien olemassaoloa ja toimintaa, mutta pitivät pahaa ilmaa tautien levittäjänä. Kasvot suojattiin, koska ymmärrettiin, että sairaudet tarttuvat ilmasta käsin.
Kun 1800-luvulla isorokkoepidemian aikana todettiin, että lehmien hoitajat usein välttyivät taudilta, tutkittiin lehmät tarkemmin ja huomattiin lehmissä isorokon tapaista tautia, joka oli tarttunut karjakoihin. He eivät saneet isorokkoa, koska sairastivat tätä lievempää rokkotautia.
Se toteaminen antoi sysäyksen rokotuksen keksimiselle. Aluksi rokotettiinkin ihmisiä tällä lehmärokolla, kunnes rokote saatiin turvallisemmaksi.
Olisiko tässä keksinnössä ollut Jehovan siunaus mukana? Ihmiskunta on säästynyt miljoonien ihmisten kärsimyksiltä isorokkorokotuksen myötä. Rokotus oli kaikille pakollinen vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Nyt se on voitettu kanta koko maailmassa.
"Ilmeisesti tuossa on ihan oikeasti nykyisiäkin Jehovan todistajia mukana. Onneksi jotkut heistä osaavat ajatella omilla aivoillaan."
Kyllä, mukana on kastettuja Jehovan todistajia ja se on hieno osoitus siitä että kaikki heistä eivät ole sokeita näkemään Seuran sekoilua tässä elämän ja kuoleman kysymyksessä.
Lisäksi yhteisö koostuu entisistä todistajista, lääketieteen ammattilaisista, lakimiehistä, lapsiasiamiehistä ja monista muista asiasta kiinnostuneista yksilöistä ympäri maailmaa.
"Ihmiskunta on säästynyt miljoonien ihmisten kärsimyksiltä isorokkorokotuksen myötä."
Vt-seura on kääntänyt takkinsa useita kertoja menneisyydessä ja yksi parhaista oppimuutoksista liittyi juuri rokotusten sallimiseen.
Sen ansiosta monet todistajat ovat saaneet jatkaa elämäänsä terveinä.
Toivoa sopii että samankaltainen muutos toteutuisi täydellisesti myös verensiirtojen kohdalla lähitulevaisuudessa.