Usein kuulee, esim. feministien toimesta, sanottavan, että kotityöt pitää jakaa tasan.
Tämä on mielestäni vähän pieleen menevä sanonta sikäli, että kotityötä ei pitäisi arvostaa sen ENEMPÄÄ kuin palkkatyötäkään (tai opiskelua) (eikä vähempää), vaan nämä pitäisi pitää samalla viivalla.
Siksipä oikea kaava, joka emansipoisi esim. paljon ylitöitä perheen hyväksi tekeviä miehiä feministien asettamista kohtuuttomista paineista, kotitöiden jakamiseksi olisi seuraava:
1.) lasketaan molempien puolisoiden työtunnit, joiden tulot tulevat talouden yhteiseksi hyväksi, (palkkatyö opiskelu [olettaen, että puoliso opiskelujen jälkeen tähtää työhön]) yhteen -> muuttuja w1
2.) lasketaan yhteistalouden kotityötunnit -> muuttuja w2
3.) tehdään laskutoimitus (w1 w2)/2 = wt[otal] [olettaen, että aikuiset tekevät työn], jonka pohjalta sitten itse kukin voi laskea henk. koht kotityömääränsä kaavalla (wt - oma w1)
Tässä on huomattava, että mikäli puolison ylitöitä ei lasketa w1:een, voi puoliso sitten hyvällä omallatunnolla pistää ansaitsemansa ylimääräisen rahan omalle henk. koht. tililleen, kun taas, jos hänen tekemänsä panos lasketaan koko talouden hyväksi, tulee homman näkyä sitten vähempinä kotitöinä suhteessa ko. puolisolle.
Oikein hyvin ansaitsevien (esim. jotka ansaitsevat paljon enemmän kuin puoliso, vaikka tuntityömäärä olisi suht. sama) kohdalla ajankäyttöongelma kotitöihin poistuu sillä, että he voivat sitten maksaa ulkopuoliselle henkilölle kotityön tekemisestä. Ts. tämä poistaa insentiiviongelman siitä, että isommat tulot eivät korreloisikaan parempaan vapaa-aikaan.
Tämä on ehdottoman tasa-arvoinen järjestely, joka on mielestäni parempi ehdotus, kuin usein feministien toimesta esitetty "kotityöt tasan", jossa ei oteta huomioon esim. mahdollisuutta, että toinen puoliso voi työskennellä enemmän kodin ulkopuolella, tai ansaita enemmän.
Tämä on mielestäni vähän pieleen menevä sanonta sikäli, että kotityötä ei pitäisi arvostaa sen ENEMPÄÄ kuin palkkatyötäkään (tai opiskelua) (eikä vähempää), vaan nämä pitäisi pitää samalla viivalla.
Siksipä oikea kaava, joka emansipoisi esim. paljon ylitöitä perheen hyväksi tekeviä miehiä feministien asettamista kohtuuttomista paineista, kotitöiden jakamiseksi olisi seuraava:
1.) lasketaan molempien puolisoiden työtunnit, joiden tulot tulevat talouden yhteiseksi hyväksi, (palkkatyö opiskelu [olettaen, että puoliso opiskelujen jälkeen tähtää työhön]) yhteen -> muuttuja w1
2.) lasketaan yhteistalouden kotityötunnit -> muuttuja w2
3.) tehdään laskutoimitus (w1 w2)/2 = wt[otal] [olettaen, että aikuiset tekevät työn], jonka pohjalta sitten itse kukin voi laskea henk. koht kotityömääränsä kaavalla (wt - oma w1)
Tässä on huomattava, että mikäli puolison ylitöitä ei lasketa w1:een, voi puoliso sitten hyvällä omallatunnolla pistää ansaitsemansa ylimääräisen rahan omalle henk. koht. tililleen, kun taas, jos hänen tekemänsä panos lasketaan koko talouden hyväksi, tulee homman näkyä sitten vähempinä kotitöinä suhteessa ko. puolisolle.
Oikein hyvin ansaitsevien (esim. jotka ansaitsevat paljon enemmän kuin puoliso, vaikka tuntityömäärä olisi suht. sama) kohdalla ajankäyttöongelma kotitöihin poistuu sillä, että he voivat sitten maksaa ulkopuoliselle henkilölle kotityön tekemisestä. Ts. tämä poistaa insentiiviongelman siitä, että isommat tulot eivät korreloisikaan parempaan vapaa-aikaan.
Tämä on ehdottoman tasa-arvoinen järjestely, joka on mielestäni parempi ehdotus, kuin usein feministien toimesta esitetty "kotityöt tasan", jossa ei oteta huomioon esim. mahdollisuutta, että toinen puoliso voi työskennellä enemmän kodin ulkopuolella, tai ansaita enemmän.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tämä kaikki oli aivan selvää ja kaikilla hyvä olla...
...tuo kaavani sinänsä pätee ideaalitilanteessa, jossa esim. parisuhteeseen menevät pitävät itse antamansa lupauksen rakastaa toista myötä- ja vastoinkäymisissä.
Mikäli taas otetaan huomioon esim. avioeroriski, joka miesten kohdalta on 50% suurempi (koska 2/3 avioeroaloitteesta tapahtuu naisen aloitteesta, 1/3 miehen), voisi sitten kaavaan liittää riskinhallintaosion, joka sisältäisi eräänlaisen "puskurirahaston" avioeron aiheuttamien kustannuksien kattamiseksi, joka laitettaisiin tuossa tapauksessa tasan puolisoiden kesken. Tässä tapauksessa, vakuutusmatematiikkaa noudattaen, voisi sitten laskea, kuinka paljon eri puolisoiden pitäisi noin yleensä esim. demografisten muuttujien mukaan pistää tuohon rahastoon vuosittain.
Riskirahasto voitaisiin jakaa tasan puolisoiden kesken myös esim. sitten, kun avioero ei aiheuttaisi mittavia taloudellisia ongelmia - esim. viimeisenkin lapsen tultua täysi-ikäiseksi, mikäli riski ei ole realisoitunut jo ennen.
Mikäli taas perheeseen tulee lapsia, pitää luonnollisesti naisen ylimääräinen urakka hyvittää jonkinasteisella taloudellisella kompensaatiolla miehen puolelta - toisaalta äitiyslomalla / isyyslomalla kotiin jäävä puoliso tekee kotihommat, ja toinen voi keskittyä sen elannon tuomiseen yhteiselle tilille, alkuperäisen kaavan mukaan.
Mutta tuo avioeroriski tekee vähän mutkaa matkaan - se osapuoli, joka tilastollisesti sitten todetaan suuremmaksi riskinaiheuttajaksi, olisi ainakin vakuutusmatemaattisten periaatteiden mukaan tosin sitten velvollinen maksamaan enemmän oman demografisen viiteryhmänsä yleiskäytöksestä, jotta riskeihinkin voitaisiin varautua - ts. jotta reaalielämä otettaisiin huomioon sen ideaalin sijaan, jossa esim. avioliittolupaus todella haluttaisiin pitää.
Jos kummatkin puolisot käyvät päivätöissä, yleensä 8 tuntia per päivä, niin myös kotityöt jaetaan tasan.
...myös tilanteen, jossa toinen osapuoli tekee vaikkapa ylitöitä yhteiseksi hyväksi. Kun taas, jos enemmän töitä tekevä (tai kumpi tahansa) haluaa pitää osan rahoista vain itsellään, tulisi sitten hänellä olla enemmän kotityövelvoitteita, mikäli toinen tuo enemmän yhteiseen kassaan.
Miksipä ei esim. kotityön teettämistä kodin ulkopuolisilla avustajilla voisi pistää yleensä verovapaaksi? Se tukisi työllistämistä, ja enemmän ansaitseva saisi sitten ansaitusti vapaa-aikaa.
Heh, tämä on kyllä jo...
Mutta itseasiassa meillä taitaa tuo homma mennä aika lähelle noin.
Ilman matematiikkaa tuo toimii siten, että se teköö joka kotoon on.
Ts. jotta ansaintainsentiivit saataisiin maksimiinsa, voisivat jotkut pariskunnat soveltaa myös vaihtoehtoista mallia:
Se pohjautuu keskimääräiseen "tuntihintaan" vs. tarvittavaan työpanokseen, eli keskimääräinen tuntihinta on:
kotitalouden kok. tulot (mies nainen) / (työ kotityötunnit).
Jolta pohjalta sitten esim. enemmän ansaitseva voisi tehdä vähemmän kotitöitä. Mikäli palkoissa on huikea epäsuhta, voisi matalapalkkainen tehdä mahdollisesti kaikkikin kotityöt tämän mallin mukaan, ellei toinen puoliso tekisi ns. "vapaaehtoistyötä" tai "lahjoittaisi" työtunteja toisen hyväksi.
Tämä olisi semmoinen markkinatalousmalli, jota feminismipalstalla lotta mm. kaipaili.