Mistä narsismin näkee? Voiko ihmisessä olla kaksi puolta. Narsisti ja ns. normaali oma itsensä. Eräs mies ihastui minuun. Soitteli ja kyseli kuulumisia, käytiin matkustelemassa. Hän antoi olla minun sitä mitä olen ja vastasi tarpeisiini liiankin hyvin. Kuunteli, auttoi aina. Aloimme seurustella. Soittelimme usein päivisin ja sitten yhtäkkiä hän saattoi olla vastaamatta. Ei seuraavana päivänä selitellyt, en kysellyt. En välittänyt. Usein kiukutteli ja kun en välittänyt, touhusin omiani saattoi hän tulla perääni, halailla ja kertoa kuinka ihana olen. Hän suunnittelee tulevaisuutta koko ajan, hänellä tuntuu olevan kiire ja kun vastaan että "katotaan nyt" hän suuttuu ja mököttää monta päivää, jonka jälkeen hän tulee luokseni, pyytää anteeksi ja sanoo että hänestä vain tuntuu pahalta kun hänen rakastamansa nainen ei ole onnellinen hänen tarjoamistaan asioista. Hän on myös hyvin itsepäinen ja meuhkaa aina kaikesta vääryydestä mitä hän ympäristössään huomaa. Itse olen kokoajan ajatellut että minun täytyy vain antaa itsestäni enemmän irti, kun osaan itsekin olla välillä omissa jutuissani liikaa. Hän osaa olla vanhempieni edessä aivan mahtava. Puhuu viisaita ja jopa kysynyt isältäni että voisiko hän mennä kanssani naimisiin. Nyt isäni kehuu miten hieno mies minulla on, mutta miksi minua mietityttää hänen omituinen käytöksensä. Eilen ehdotin että mennään vkloppuna hotelliin ja minulle vastattiin että ei todellakaan mennä. Tänä aamuna hän ilmoitti että haluaa mennä kanssani vklopuksi hotelliin, että odotas vaan tyttö mitä kaikkea kivaa hän keksiikään. Onko hän vain mies joka haluaa tarjota itse kaiken minulle suoraan vai onko hän täysi narsku? kuitenkin kun kerron että minulla on ongelma, hän sen aina ratkoo, mutta toisaalta hän on äärimmäisen salaperäinen.
Mistä tiedän onko narsismia vai ei
entiedä000
4136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
entiedä000
Ei ole narsisti. Narsisti ei koskaan pyydä anteeksi.
Kyllähän ne sen sanan sanoo, jos se sattuu kuulumaan silloisen näytöksen vuorosanoihin... ainoa tarkoitus sillä sanalla on vain ja ainoastaan edistää sitä koukutusta, jota ne harjottaa varsinkin alkuvaiheessa. Narsisti elää aina roolia, jokaiselle ihmiselle on olemassa oma roolinsa, mitä ilmeisimmin tuo aloittajankin tapaus esiintyy muille ihmisille täysin eri lailla..
Roolileikki voi olla hämmästyttävän taidokasta. Toisessa seurassa narsistilla kaikki on upeasti ja voidaan hyvin ja rennosti - toisaalla surkutellaan olosuhteita, kohtaloa ja vastoinkäymisiä. Ja siellä negaatiosektorilla (joka aiemmin todennäköisest ollut positiivisen palautteen ehtymätön lähde, mutta herännyt houreestaan) sitten mökötetään, suututaan, kadotaan ja perseillään miten vain halutaan. Ollaan vaikeita, ilman tolkun syytä.
Toisaalla kuitenkin sen "hovin" piirissä hymy irtoaa kun kehuja sataa ovista ja ikkunoista. Ne pitävät elossa ja stimuloivat, kuten mikä tahansa addiktio.
On tälläisessä ihmisen kuvatuksessa sekä valon että pimeän puoli, mutta kun ihminen on kokonaisuus ei tuollaisen kanssa voi millekään ryhtyä, näyttelijän kanssa kun olet tekemisissä - mikä on totta eli eipä mikään. Teatteriesitys on menossa, aplodien toivossa.
Hui, kuulostaapa tutulta! Esim.
- Soittelimme usein päivisin ja sitten yhtäkkiä hän saattoi olla vastaamatta. Ei seuraavana päivänä selitellyt, en kysellyt.
- hän suunnittelee tulevaisuutta koko ajan, hänellä tuntuu olevan kiire
- Hän on myös hyvin itsepäinen
- osaa olla vanhempieni edessä aivan mahtava
- odotas vaan tyttö mitä kaikkea kivaa hän keksiikään
- kun kerron että minulla on ongelma, hän sen aina ratkoo, mutta toisaalta hän on äärimmäisen salaperäinen.
-> arvaamaton käytös, ailahteleva. Huomaat että asiat alkavat mennä hänen ehdoillaan, esittää olevansa ratkaisu sinun ongelmiisi jne.
Kyllä tuossa kertomassasi on paljon tuttua, sitä itseään eli narsismia. Kannattaa olla varovainen tuollaisen henkilön kanssa.
Jostain olen lukenut yhden pääoireen olevan alituinen kiire. Siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Yleensä narsistit haluavat saada sinut nopeasti sidotuksi verkkoonsa ja päästä elämäsi hallitsijaksi.