Me kaikki olemme epätäydellisiä ihmisiä. Teemme virheitä. Loukkaamme toisiamme. Pietari kirjoitti: "Olkoon teillä ennen kaikkea hellittämättömän harras rakkaus toisianne kohtaan, sillä RAKKAUS PEITTÄÄ PALJON SYNTEJÄ" (1. Piet. 4:8). Näinhän se on. Varsinkin, jos on kyse suhteellisen vähäpätöisistä asioista. Emme muistele kärsimäämme pahaa. Ajattelemme, että ehkä veljemme ei todella tarkoittanut tuota, ehkä hänellä on tänään huono päivä, ehkä ymmärsin väärin ... jne.
Mutta jos kyse on hiukan isommasta asiasta, sellaisesta loukkauksesta tai epäoikeudenmukaisesta TAHALLISESTA teosta, joka vaikuttaa haitallisesti toiseen kristittyyn kuukausia, jopa vuosia. Peittääkö rakkaus silloinkin automaattisesti KAIKKI synnit tai PALJON syntejä?
Olen ymmärtänyt, että monessa isommassa väärinteossa on tietynlainen tapahtumaketju. Ainakin itse koen asian seuraavasti: loukkaus tai väärinteko -> katuminen -> anteeksipyytäminen -> anteeksiantaminen -> asian unohtaminen. Siis: jotta voi täydestä sydämestään antaa anteeksi, toisen täytyy katua ja pyytää anteeksi.
Ihmisessä on tähän liittyen ainakin kaksi ymmärryksen "tasoa". Tiedon tasolla voi helposti antaa anteeksi. Kun tiedämme, miten toimia, niin toimimme siten. Helppoa! Mutta tunnetasolla se voi olla vaikeampaa, varsinkin sellaisessa tapauksessa, missä kaksi tapahtumaketjun lenkkiä puuttuu. Anteeksiantaminen ja väärinteon unohtaminen jäävät meillä syntisillä ihmisillä pakostakin vajaaksi, jos "vastapuoli" ei tee elettäkään tilanteen korjaamiseksi.
Meidän tulisi jäljitellä kaikessa Jehovan täydellistä toimintamallia. Miten Jehova toimii, kun on kyseessä anteeksiantaminen? Jehovan anteeksiantoa kuvaillaan Apostolien tekojen 3:19:ssä. "Katukaa sen tähden ja kääntykää saadaksenne syntinne pyyhityksi pois." Jehovakaan ei siis ole "anteeksiantoautomaatti", vääriä tekoja täytyy katua, jotta anteeksianto on mahdollinen. Näin meidän ihmistenkin tulisi siis toimia. AnteeksiPYYTÄMINEN vain on meille vähäpätöisille ihmisille se vaikein asia. Se kun vaatii nöyryyttä! Jos katumusta ja anteeksipyytämistä ei ilmene, on väärin syyllistää väärinteon uhria, jos hän ei koko sydämestään voi unohtaa asiaa.
http://www.geocities.com/uskotoivo2004/
[email protected]
Mutta jos kyse on hiukan isommasta asiasta, sellaisesta loukkauksesta tai epäoikeudenmukaisesta TAHALLISESTA teosta, joka vaikuttaa haitallisesti toiseen kristittyyn kuukausia, jopa vuosia. Peittääkö rakkaus silloinkin automaattisesti KAIKKI synnit tai PALJON syntejä?
Olen ymmärtänyt, että monessa isommassa väärinteossa on tietynlainen tapahtumaketju. Ainakin itse koen asian seuraavasti: loukkaus tai väärinteko -> katuminen -> anteeksipyytäminen -> anteeksiantaminen -> asian unohtaminen. Siis: jotta voi täydestä sydämestään antaa anteeksi, toisen täytyy katua ja pyytää anteeksi.
Ihmisessä on tähän liittyen ainakin kaksi ymmärryksen "tasoa". Tiedon tasolla voi helposti antaa anteeksi. Kun tiedämme, miten toimia, niin toimimme siten. Helppoa! Mutta tunnetasolla se voi olla vaikeampaa, varsinkin sellaisessa tapauksessa, missä kaksi tapahtumaketjun lenkkiä puuttuu. Anteeksiantaminen ja väärinteon unohtaminen jäävät meillä syntisillä ihmisillä pakostakin vajaaksi, jos "vastapuoli" ei tee elettäkään tilanteen korjaamiseksi.
Meidän tulisi jäljitellä kaikessa Jehovan täydellistä toimintamallia. Miten Jehova toimii, kun on kyseessä anteeksiantaminen? Jehovan anteeksiantoa kuvaillaan Apostolien tekojen 3:19:ssä. "Katukaa sen tähden ja kääntykää saadaksenne syntinne pyyhityksi pois." Jehovakaan ei siis ole "anteeksiantoautomaatti", vääriä tekoja täytyy katua, jotta anteeksianto on mahdollinen. Näin meidän ihmistenkin tulisi siis toimia. AnteeksiPYYTÄMINEN vain on meille vähäpätöisille ihmisille se vaikein asia. Se kun vaatii nöyryyttä! Jos katumusta ja anteeksipyytämistä ei ilmene, on väärin syyllistää väärinteon uhria, jos hän ei koko sydämestään voi unohtaa asiaa.
http://www.geocities.com/uskotoivo2004/
[email protected]
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikutti tosi hyvältä kirjotukselta! Puntaroin sitä vielä, jos vaikka tulisi jotakin mieleen. Jos näin yllättävästi sattuu käymään, niin laitan sitten kyllä jotain kommenttia vielä.
Mutta kyllä tuo anteeksipyytämisen tärkeys kuvastuu myös siinä Jeesuksen hienossa kuvauksessa, joka korostaa anteeksiantamisen tärkeyttä.
Kyseinen opettavainen kuvaus muuten löytyy Raamatusta Matt. 18:23-35:stä.
Olen itse huomannut itsestäni sellaisen seikan, että on todella vaikea unohtaa toisen ihmisen tekemä väärinteko sen kohdistuttua itseeni, kun tuo väärintekijä ei tee elettäkään siihen suuntaan, että olisi teoistaan harmissaan tai että katuisi tekoaan, puhumattakaan että tulisi pyytämään tekoaan anteeksi. Minä jäin kokouksista pois moneksi kuukaudeksi, koska huomasin etten kyennyt keskittymään kokouksessa Raamatulliseen asiaan, koska alitajunnastani jatkuvasti pyrki pinnalle mieleeni tuo kokemani vääryys. Ajattelin jo yhdessä vaiheessa, että vaihdan seurakuntaa. Oli todella tuskaisaa nähdä yleensäkään tuota henkilöä, häntä tuli pakostakin mielellään kaihdettua, ei tuntunut millään tavalla hyvältä olla hänen kanssaan missään tekemisissä.
Tällä tavoin itseään tutkistellen oppii huomaamaan vajavaisuutensa, tai onko se sittenkään vajavaisuutta, kun vertaan omaa kokemustani kirjoitukseesi, jonka sinä UskoToivo kirjoitit.
Olen itseäni muistutellut sillä, mitä Jeesus sanoi: Niinkuin te annatte anteeksi niille, jotka ovat teitä vastaan rikkoneet, niin siten Jumala antaa teille itsellenne anteeksi rikkomuksenne.
Mutta vaikeaa on antaa anteeksi, kun väärintekijä ei tee elettäkään siihen suuntaan, että katuisi ja pyytäisi anteeksi.
Fiksusti kirjoittelit Nemo!
Ja vielä rohkeasti oma kokemus peliin. Niin sitä pitää. Rohkea veto!
Kiitos vielä kerran!
myöntänyt virhettään????????????????????????????