Kapin linkeistä ja palstan aiheesta

Avaatteko te kapin linkit?
Kapi taitaa nähdä kävijämäärät?
Kapiko teitä kiinnostaa? En avaisi vahingossakaan.

Mutta tässä puhutaan asiasta, joka koskettaa kepua, koska kepuministerit tätä kaivoshanketta ajoi, joka aiheuttaa alati kasvavassa määrin ongelmia.

http://yle.fi/uutiset/talvivaara_hakee_lisalupaa_jatevesien_laskemiseen/7548215?origin=rss


Jos lupa tulee Talvivaaralle juoksutella jätevesiään taas entistäkin enemmän luontoon, milloin Lehtomäen ajama jätevesiasetus asettuu niin naurettavaan valoon sen rinnalla, että se kumotaan mieluiten kokonaan?
Kepuun siinä asiassa ei voi luottaa, koska se pettää aina eikä sillä ole mitään muuta linjaa kuin linjattomuus.

kuka tarttuu asiaan niin, että tulee tulostakin? Hukkukoon kainuulaiset Lehtomäen ja muiden kepuministerien järjestämiin Talvivaaran jätevesiin, mutta mummon pissoihin ei huku kukaan.



Älä äänestä kepua 2015. Niin vastuutonta ja järjetöntä kepun toiminta on ollut, että se on pantava ruotuun opettamalla kantapään kautta. Kyllä se oppositiossa oppii, kun istuu siellä toisenkin kauden. Tai hallituksessa apupuolueena, jollaiseksi se 2011 tappionsakin jälkeen vielä väen vängällä yritti, vaikka minkkimari sanoi vaali-iltana kepun paikan ilman muuta vaalituloksen perusteella olevan oppositiossa.


Kepu pettää aina. Opettakaa se olemaan pettämättä jättämällä äänestämättä sitä. Vai haluatteko tulla aina kepun pettämiksi? Äänestäkää sitten, kun se oppii ihmisten tavoille ja kansalaisten etua ajamaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ja palstan aiheesta kirjoitti:

Avaatteko te kapin linkit?
Kapi taitaa nähdä kävijämäärät?
Kapiko teitä kiinnostaa? En avaisi vahingossakaan.

Mutta tässä puhutaan asiasta, joka koskettaa kepua, koska kepuministerit tätä kaivoshanketta ajoi, joka aiheuttaa alati kasvavassa määrin ongelmia.

http://yle.fi/uutiset/talvivaara_hakee_lisalupaa_jatevesien_laskemiseen/7548215?origin=rss


Jos lupa tulee Talvivaaralle juoksutella jätevesiään taas entistäkin enemmän luontoon, milloin Lehtomäen ajama jätevesiasetus asettuu niin naurettavaan valoon sen rinnalla, että se kumotaan mieluiten kokonaan?
Kepuun siinä asiassa ei voi luottaa, koska se pettää aina eikä sillä ole mitään muuta linjaa kuin linjattomuus.

kuka tarttuu asiaan niin, että tulee tulostakin? Hukkukoon kainuulaiset Lehtomäen ja muiden kepuministerien järjestämiin Talvivaaran jätevesiin, mutta mummon pissoihin ei huku kukaan.



Älä äänestä kepua 2015. Niin vastuutonta ja järjetöntä kepun toiminta on ollut, että se on pantava ruotuun opettamalla kantapään kautta. Kyllä se oppositiossa oppii, kun istuu siellä toisenkin kauden. Tai hallituksessa apupuolueena, jollaiseksi se 2011 tappionsakin jälkeen vielä väen vängällä yritti, vaikka minkkimari sanoi vaali-iltana kepun paikan ilman muuta vaalituloksen perusteella olevan oppositiossa.


Kepu pettää aina. Opettakaa se olemaan pettämättä jättämällä äänestämättä sitä. Vai haluatteko tulla aina kepun pettämiksi? Äänestäkää sitten, kun se oppii ihmisten tavoille ja kansalaisten etua ajamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu