Hän nurkui ja valitti aina:
”Ei kenenkään risti näin paina!”
Ja niin lukemattoman kerran
hän kääntyi puolehen Herran;
”Ei sovi tää harteille minun.
On helppo vaihtaa se Sinun.
Uuden kantaisin nöyrällä miellä,
enkä nurkuisi enää tiellä.”
Kun hän illalla rukoili jälleen,
näki unta hän yöllä tälleen:
väsyneenä hän taakkansa alla
kulki polulla hankalalla.
Niin itse Mestari vastaan
tuli vaivoihin vaipuvaa lastaan.
”Minä rukouksesi kuulin,”
sanoi Mestari hymyhuulin.
”Tule kanssani ristitarhaan,
saat valita ristin parhaan,
päivä aikaa on ainoastaan
tulen illalla portille vastaan.”
Riemu syttyi kulkijan mieleen.
Heitti taakkansa portin pieleen.
Mikä valtava ristien joukko!
Täynnä tarhan jokainen loukko!
Nytpä valitsen keveän, uuden.
Tuolla risti on kuuluisuuden.
Miten käynee se harteilleni?
”Ei! Ei sovi taakakseni!”
Kuinka ihana kultainen risti!
Sen kulkija olalleen pisti.
”Mikä paino! – Ah, jaksa en kantaa”
Sen syrjään jäädä hän antaa.
”Entä tuo, jonka kilpi on Valta?”
Kas noin! Kovin hankalalta
sekin tuntuu mielestäni.
Ei ole se etsimäni.”
Näin ristiltä toisen luoksi
hän aamusta iltaan juoksi.
Oli vikana millä mikin
jos kuinka hän sovittikin.
Mikä painoi mihinkin tapaan,
yksi olkaan, toinen lapaan.
Joku karkea hankasi pintaa.
Eräs liiaksi rasitti rintaa.
Toivat muutamat selälle vaivan.
Jotkut käsiä särkivät aivan.
Hän kylpi jo kyynelissään
”Ei sopivaa ristiä missään!”
Viime säteitään aurinko heitti.
Pian pimeys seudun peitti.
Tuli samassa Mestari tarhaan.
”Joko löysit sä ristin parhaan?”
”Ei, Herra, en löytänyt ristiä laisin.
Jospa uudestaan etsiä saisin!”
”Jos sallinet, autan vähän,
mitä sanoisit ristiin tähän?”
”Oi Herra, tää helppo on kantaa,
jos mulle vain voit sen antaa.
Ei mistään se liikaa paina.
Tätä nöyränä kantaisin aina!”
Nyt hymyili Mestari jälleen,
hän hiljaa virkahti tälleen;
”Hyvä, että se on sulle se mieleen,
sen hylkäsit portin pieleen.
Sait takaisin ristisi oman,
tuon ennen niin kelvottoman.
Se sopii sun harteillesi.
Se on sinun siunauksesi.”
”Ei kenenkään risti näin paina!”
Ja niin lukemattoman kerran
hän kääntyi puolehen Herran;
”Ei sovi tää harteille minun.
On helppo vaihtaa se Sinun.
Uuden kantaisin nöyrällä miellä,
enkä nurkuisi enää tiellä.”
Kun hän illalla rukoili jälleen,
näki unta hän yöllä tälleen:
väsyneenä hän taakkansa alla
kulki polulla hankalalla.
Niin itse Mestari vastaan
tuli vaivoihin vaipuvaa lastaan.
”Minä rukouksesi kuulin,”
sanoi Mestari hymyhuulin.
”Tule kanssani ristitarhaan,
saat valita ristin parhaan,
päivä aikaa on ainoastaan
tulen illalla portille vastaan.”
Riemu syttyi kulkijan mieleen.
Heitti taakkansa portin pieleen.
Mikä valtava ristien joukko!
Täynnä tarhan jokainen loukko!
Nytpä valitsen keveän, uuden.
Tuolla risti on kuuluisuuden.
Miten käynee se harteilleni?
”Ei! Ei sovi taakakseni!”
Kuinka ihana kultainen risti!
Sen kulkija olalleen pisti.
”Mikä paino! – Ah, jaksa en kantaa”
Sen syrjään jäädä hän antaa.
”Entä tuo, jonka kilpi on Valta?”
Kas noin! Kovin hankalalta
sekin tuntuu mielestäni.
Ei ole se etsimäni.”
Näin ristiltä toisen luoksi
hän aamusta iltaan juoksi.
Oli vikana millä mikin
jos kuinka hän sovittikin.
Mikä painoi mihinkin tapaan,
yksi olkaan, toinen lapaan.
Joku karkea hankasi pintaa.
Eräs liiaksi rasitti rintaa.
Toivat muutamat selälle vaivan.
Jotkut käsiä särkivät aivan.
Hän kylpi jo kyynelissään
”Ei sopivaa ristiä missään!”
Viime säteitään aurinko heitti.
Pian pimeys seudun peitti.
Tuli samassa Mestari tarhaan.
”Joko löysit sä ristin parhaan?”
”Ei, Herra, en löytänyt ristiä laisin.
Jospa uudestaan etsiä saisin!”
”Jos sallinet, autan vähän,
mitä sanoisit ristiin tähän?”
”Oi Herra, tää helppo on kantaa,
jos mulle vain voit sen antaa.
Ei mistään se liikaa paina.
Tätä nöyränä kantaisin aina!”
Nyt hymyili Mestari jälleen,
hän hiljaa virkahti tälleen;
”Hyvä, että se on sulle se mieleen,
sen hylkäsit portin pieleen.
Sait takaisin ristisi oman,
tuon ennen niin kelvottoman.
Se sopii sun harteillesi.
Se on sinun siunauksesi.”
Vastaukset 7
Vanhimmat
WoW!
Tuo on niin hyvä runo, ettei oikein sanoiksi saa.
Siinä on paljon sanomaa.
Saitko minulta ko runon ?
Varmasti. Sinulta saa jokainen runonsa netistä suoraan googlaamalla. Lopussa lukee, että tekijä tuntematon.
Lainattu, mutta hyvä runo.
Kirjoittaja on jo edesmennyt Vapaakirkollinen runoilija Vilho Rantanen
Tosin kirjoittajaksi epäillään myös jotakin naista, jonka nimeä en muista.