Ei saa unohtaa, että kokoomuksen nokka on murhaaja

muistin virkistämiseksi, kuten tiedätte vaalit lähestyy.
1367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Juupa en lankea kokoomuksen ansaan enkä ole koskaan langennutkaan.

Äänestä

Sepe oikealla asialla.

Äänestä
  • Kyllähän joka puolueesta löytyy lainrikkojia, jos kaivamaan aletaan. Tuo nuori kokoomukselainen taisi saada mielenhäiriön ja kellekäs noita ei satu silloin tällöin. Henkisesti sairas ihminen ei pysty kontrolloimaan tekojaan.

    Noin voi kuka tahansa sairastua, joten ei nyt ole syytä koko puoluetta sen takia hirttää. Kunnollisia ihmisiä on siinä kuten kaikissa muissakin puolueissa. On myöskin hairahtuneita kaikissa muissakin puolueissa, joten
    Otetaanpas iisisti.

    Täälläkin näkee ja kuulee noita henkisesti hairahtuneita melkoisesti.

    Äänestä

Onko kivaa tanssia vainajan haudalla vaalien takia, ja väittää jotakin puoluetta syylliseksi surmaan, kun syyllinen kuitenkin on vain yksi ainoa iljetys?

Ällöttävää toimintaa tuollainen toisen kuolemalla ilakoiminen ja sen hyödyntäminen poliittisessa propagandassa. Sopisi vähän kunnioittaa kuolleen ihmisen muistoa.

Äänestä
  • Turha lässyttää.

    Kokoomuksen touhu on ollut tiedossa jo pitkään.

    Yksi romppainen on pelkkä taskuvaras kun asia asetetaan mittasuhteisiin.

    Kokoomus tapattaa tarkoituksellisesti kansamme vähäosaisia politiikallaan massoittanin.

    Joka ainoa kok - poliitikko tulisi asettaa valtakunnanoikeuteen teoistaan.

    Äänestä

Kokoomuslaiset ovat pääpiireteissä valehttelijoita, kieroja ja jopa murhaajia.

Äänestä

Onneksi kansan muisti on lyhyt

Äänestä

Jos muisti tökkii alan muistuttamaan hyvissäajoin ennen vaaleja ko. murhasta.

Äänestä
  • Kansaa ei kiinnosta muistuttaminen, se ei halua nähdä pahaa, se ei usko, vaikka väärinkäytökset olisivat tottakin, ja sitä paitsi täällä riehuu vaan marginaalit, muutama hassu ihminen, joilla ei ole poliittiseen menoon MITÄÄN vaikutusta.

    Äänestä

Tuohan on ainoa missä kokkareista ollut hyötyä, ryssät ja rakkihullut joutaisi kaikki pois maasta.

Äänestä

Sehän on vielä raakamurha koska kuljetti uhrinsa vielä 2.5 km päähän. Kyllä sitä pitää taatusti muistuttaa vaalien alla tarvittaessa panderollein.

Äänestä

Kokoomuksen nokka? Suurin osa kokoomuspompoista ja edustajista ei ollut edes kuullut tuosta kaverista ennen tätä tapahtumaa. Pientä rajaa. Eikö sinun elämässäsi tapahdu mitään vai miksi kulutat aikaasi vääristelemällä asioita.

Äänestä

Vaikka kokoomus murhaisi/murhauttaisi puolet Suomen väestöstä (mitä se pikkuhiljaa onkin tekemässä), niin seuraavien vaalien voittaja on Kokoomus.

NÄIN TYHMÄ SUOMEN KANSA OIKEASTI ON.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muistaja kirjoitti:

muistin virkistämiseksi, kuten tiedätte vaalit lähestyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu