Musta kevät

Onko kukaan katsonut tällaista suomalaista elokuvaa kuin Musta kevät? Se on harrastelijoiden tekemä elokuva, mutta tosi hyvin tehty ja minusta melkein ainakin yhtä hyvin kuin monet ammattilais elokuvat!

Katsoin elokuvan pari päivää sitten syyslomalla ja se on pyörinyt mielessä siitä lähtien. Elokuva on hyvin tunteellinen ja jännittävä. Se kertoo tytöstä, jonka sisko kuolee auto onnettomuudessa ja äidillä todetaan syöpä. Samalla kun se saa tietää näistä, niin aina etukäteen tyttö näkee semmoisen toisen tytön, joka kävelee hassusti ja aina katoaa.

En tiedä miksi mutta minua tämä elokuva kosketti tosi paljon! Siinä kuvataan tosi aidosti miltä läheisen ihmisen kuolema tai sairaus tuntuu. Elokuva suretti erityisen kovasti, koska myös oma äitinikin sairastui uutama vuosi sitten rinta syöpään, mutta onneksi parantui, mutta tämä Musta kevät sai sen taas mieleen. Lopussa elokuva muuttuu enemmän kauhu elokuvaksi ja siinä on kummitus talo kohtauskin, mutta minusta se ei ollut liian pelottava eikä yhtään verinen. En paljasta loppu ratkaisua, mutta minusta se oli todella hyvä!

Elokuva löytyy youtubesta ja laitan linkin tähän alle. Kannattaa oikeasti katsoa, jos tykkää hyvistä draama tai kauhuelokuvista, koska tässä on niitä molempia! Jos joku on jo nähnyt, niin kertokaa koskettiko se teitä? https://www.youtube.com/watch?v=Nd5rl8sLI_A
91320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

oon kattonu mutta en paljon alkua pidemmälle ku en tykkää kauhujutuista., mutta näytteleevät osaavasti äiti ja se tyttö ku tapahtuu tuommonen onnettomuus. ja elokuvan esitys on muutenki kuin tavallista elämää eli ei erikoisempia tehostuksia tms..
- alussa on kyllä lämminhenkinen se kohtaaminen siinä hautuumaan luona, Tiia Lippo on siinä semmonen välittävä ja läheinen (- ja sillä on ihqut silmät ja olemus-)

Äänestä

Musta ne molemmat päähenkiöt oli tosi hyviä ja uskottavia! Se Tiia ja Tuuli oli siinä sellaisia, että oikeasti uskoi niiden olevan hyviä ystäviä ja kun ne puhui toisilleen, niin juuri sillä tavalla kun tuollaisissa tilanteissa puhutaan.

Äänestä

sorry poikkean alkuperäsestä mutta
harrastelija- elokuvista tulee heti mieleen mainita kaks lisää mitkä katoin kesän aikana:

Miika Ullakon Graffiti meissä ja Mitä meistä tuli. Nuo pistää hieman tuntumaan. Montakohan kertaa oon kahtonu ne ja Making offien kahtomisen jälkeen aloin yhä vaan enemmän tarkastella yksityiskohtasemmin sieltä täältä. Juonikin alkaa aukeamaan enemmän vasta useamman kerran jälkeen. Varastaa kyllä mielenkiinnon ku näkee miten elokuvaa on tehty ja millä keinoin :P ..

Äänestä

Me katottiin Mitä meistä tuli koulussa äidinkielen tunnilla. Oli ihan ok, eniten nauratti kun siellä laivalla oli Arttu Wiskari :D

Äänestä

''ihan ok'' - ei oo teittiin jysähtäny samallai vakavasti ku mulla ü
koomisin kohta oli ehkä ku Jake oli tien tukkona ja takanaoleva tuli huomauttamaan ni Jake että - maista sinä mun kuminkäryä ! ja tyri lähdön ja auto sammu, >

Äänestä

Miksihän muuten Mustaa kevättä ei saa mistää DVDnä? MNitä meistä tuli oli ainakin meidän kirjastossa vaikka senkin on harrastelijaelokuva :?

Äänestä

Ahahaaha mainio! :D Meni muuten kaikki oikein paitsi että minusta Veeran olis pitäny saada joku palkinto Möröstä. Harmitti knu oli kaikissa vastassa Tuulin kanssa. Tuuli on kyllä tosi hyvä näyttelijä mutta minusta tuli hyväksi vasta Jäärouvassa. Musta kevät ei ollut mukana, koska tuo on tehty paljon aikaisemmin, mutta jos se olisi ollut, niin sille olisin antanut ainakin parhaan elokuvan ja käsikirjoituksen palkinnot ja lisäksi Tuulille pääosan. Siis tällee

Paras elokuva Musta kevät
Paras käsikirjoitus Musta kevät
Paras kuvaus Jäärouva
Paras ohjaus Jäärouva tai Musta kevät (en oo ihan varma mitä se tarkoittaa :s)
Paras pääosa Tuuli (Musta kevät)
Paras sivurooli Iisa (Jäärouva)

Äänestä

Olen katsonut ja tykkään siitä, katson sen tänään illalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LeenuTiinu kirjoitti:

Onko kukaan katsonut tällaista suomalaista elokuvaa kuin Musta kevät? Se on harrastelijoiden tekemä elokuva, mutta tosi hyvin tehty ja minusta melkein ainakin yhtä hyvin kuin monet ammattilais elokuvat!

Katsoin elokuvan pari päivää sitten syyslomalla ja se on pyörinyt mielessä siitä lähtien. Elokuva on hyvin tunteellinen ja jännittävä. Se kertoo tytöstä, jonka sisko kuolee auto onnettomuudessa ja äidillä todetaan syöpä. Samalla kun se saa tietää näistä, niin aina etukäteen tyttö näkee semmoisen toisen tytön, joka kävelee hassusti ja aina katoaa.

En tiedä miksi mutta minua tämä elokuva kosketti tosi paljon! Siinä kuvataan tosi aidosti miltä läheisen ihmisen kuolema tai sairaus tuntuu. Elokuva suretti erityisen kovasti, koska myös oma äitinikin sairastui uutama vuosi sitten rinta syöpään, mutta onneksi parantui, mutta tämä Musta kevät sai sen taas mieleen. Lopussa elokuva muuttuu enemmän kauhu elokuvaksi ja siinä on kummitus talo kohtauskin, mutta minusta se ei ollut liian pelottava eikä yhtään verinen. En paljasta loppu ratkaisua, mutta minusta se oli todella hyvä!

Elokuva löytyy youtubesta ja laitan linkin tähän alle. Kannattaa oikeasti katsoa, jos tykkää hyvistä draama tai kauhuelokuvista, koska tässä on niitä molempia! Jos joku on jo nähnyt, niin kertokaa koskettiko se teitä? https://www.youtube.com/watch?v=Nd5rl8sLI_A

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu