Kun hevoine nosti aatun pöydälle niin tässä olisi lisää samaa kamaa..
Luin Hitlerin vanhoja puheita, ja Mein kampfin olen lukenut, unohtamatta taustoja. Sain tehtyä niiden pohjalta melkoisen mielenkiintoisia havaintoja joiden pohjalta hän oli hyvinkin rinnastettavissa
eräälläiseen antikristukseen.
- puheissaan hän puhui profetoimisesta, useaan otteeseen, ja hänen kannattajansa myös olivat julistaneet ko. asiaa! On sanottu väärien profeettojen olevan antikristus hengen alaisia, jotka tekevät ihmeitä yms. eksyttääkseen.
- Hänellä oli keihäs minkä oletti olevan sen roomalaisen sotilaan keihäs millä pisti kristusta, ko. jakeen lukuarvo on muuten 666. Hän oletti että tämä toi hänelle valtaa.
- Hän kirjaimellisesti Saksan valtakunnan loppuvaiheilla KORVASI kristinuskoa, hänelle tehty uskollisuuden tunnustus oli kuin kopio isä meidän- rukouksesta. Mein Kampfit korvasivat Raamattuja, sekä Germaaniset symbolit ristejä haudoilla yms.
- Juutalaiset valitut (144000) olivat ne joilla olis Jumalan merkki, ja joille ei antikristus voinut mitään, ja Juutalaiset ovat valittukansa. Niitä Hitler vainosi pakkomielteen omaisesti.
- Hän teki yhteistyötä katolisen kirkon kera, joka on muutenkin rinnastettavissa Kristuksen korvaamiseen jne..Hän vieläpä sanoi tekevänsä Luojan nimissä töitä tappaessaan juutalaisia.
- Hitlerillä piti olla "tuhat vuotinen" valtakunta, raamatussa on 1000v. valtakunta joka on muuten onnen valtakunta.
- Hitler omaksui Darwinin anti-kristillisiä periaatteita jotka pyrkivät kumoamaan Jumalan luojana, sekä oikeutti heikkojen tappamisen, sekä oli täynnä julmuutta.
- Jeesus aloitti sanalevittämisen 30v aktiivisesti. Hitler muistaakseni aloitti poliittisen uransa tuolloin..
- Pyhää kolminaisuutta hatarasti korvaa seuraava kolmen kopla: Hitler, Goebels ja Himler
- Hitler valehteli, hän kirjaimellisesti solmi petolisen rauhan voidakseen hyökätä.
- Hitler suoraan julisti itseään pelastajaksi.
- Hitler oli erityisen kiinnostunut okkultistisuudesta.
Nämä eivät välttämättä todista Hitlerin olleen antikristus, mutta voidaan olettaa hänen olleen kumminkin melkoinen wannabe-antikristus.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Harvoin tulee luettua näin lapsellisia ja outoja tulkintoja ja vääristelyä historiasta.
[email protected]
Mikäs tuossa tulkinnassa nyt niin kummallista sitten on?
Natsismin okkulttinen puoli haudattiin psykiatriseen sekamelskaan, koska oli tärkeää selittää "luonnollisesti" massamurhat.
Hitler oli erinomaisen tietoinen okkultismista, Himmler tosin oli Germaanisine rituaaleineen jopa häntä kiinnostuneempi.
Miksi Himmler rakennutti Wewelsburgin linnan teeman Der Heilige Lanze ympärille (Pyhä keihäs) ellei olisi todella uskonut sen voimaan?
Napoleon, Wilhelm II jne olivat myös kiinnostuneet kyseisestä keihäästä.
Natsismi pohjautui monelta osin Germaanisiin rituaaleihin, niistä tosin ei kerrota korkeajännity lehdessä:-)
Nim. Mein Kampfini lukenut.
[email protected]
Olen tutustunut aiheeseen hyvinkin tarkasti. Muutaman sensaatiokirjan perusteella ei kannata ihan kaikkea uskoa, varsinkin kun kirjojen kirjoittajat ovat myöhemmin kertoneet kirjojensa olevan lähinnä ei-todellisia.
Myönnän ja tiedän lukeneeni ja kuulleeni tietyistä okkultismin piirteistä Kolmannessa Valtakunnassa, mutta lähdekritiikki on sentää pidettävä aina taustalla.
"Myönnän ja tiedän lukeneeni ja kuulleeni tietyistä okkultismin piirteistä Kolmannessa Valtakunnassa, mutta lähdekritiikki on sentää pidettävä aina taustalla."
Kuten kaikessa.
Hitleristä ja hänen hallinnostaan on kirjoitettu varmasti enemmän psykoanalyysejä että kirjoja kuin kenestäkään muusta ihmisestä tai tapahtumasta, Raamattua lukuunottamatta.
Sensaatiokirjat ovat erikseen, mutta varsinkin Himmler keitteli kokoon aikamoista soppaa vanhoista Germaanisista taruista SS-ylimyksilleen.
Kuinka kiinnostunut Hitler oli okkultismista jää valitettavasti sellaisten hämärien todistajien, kuin Walther Steinin varaan. Wienin kirjastosta saatujen todisteiden mukaan hän kyllä lueskeli vanhan Saksan uskonnon historiaa, Mytologiaa ja vastaavia. Sensijaan Dietrich Eckhardin kytkökset Thule-piireihin ja hänen roolinsa Hitlerin vihkimisestä "paholaiselle" jäävät tähän sensaatiokirjojen tasolle.