Eräs kouluttajana toimiva tuttavani kertoi kokeneensa naisten ja miesten suurimmaksi eroksi koulutustilanteissa sen, että useimmiten naiset hyväksyvät ja miehet kyseenalaistavat.
Itse olen ollut huomaavinani samoja sukupuolelle ominaisia piirteitä myös työelämässä.
Jos olen tulkinnut oikein, pitäisikö yhteiskunnan kannustaa miehiä ja naisia muuttumaan, vai kannustaa hyödyntämään näitä ominaisuuksia? Entä miten työnantajan pitäisi suhtautua?
Jos olen tulkinnut väärin, voitko perustella kantasi?
Huomaa, että havaintoni perustuu massoihin, ei yksilöihin.
Itse olen ollut huomaavinani samoja sukupuolelle ominaisia piirteitä myös työelämässä.
Jos olen tulkinnut oikein, pitäisikö yhteiskunnan kannustaa miehiä ja naisia muuttumaan, vai kannustaa hyödyntämään näitä ominaisuuksia? Entä miten työnantajan pitäisi suhtautua?
Jos olen tulkinnut väärin, voitko perustella kantasi?
Huomaa, että havaintoni perustuu massoihin, ei yksilöihin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...ettet ole tulkinnut väärin. Sen verran kuin itse olen joissain tilaisuuksissa ollut, niin naiset ne ovat aina nyökyttelemässä kaikelle mahdolliselle. Ja yleensä se on kyllä mies joka sieltä yleisön joukosta alkaa huudella omia näkemyksiään - eikä luennoitsijan sukupuolella tunnu olevan juurikaan merkitystä.
Onko siis niin että (tietyillä?) miehillä on huutava tarve päästä haastamaan (väliaikainen) "johtava yksilö", vai mistä tuo riidanhaastamisen tarve? Entä miksi naiset myöntelevät kaikkeen mahdolliseen, kun kuitenkin selän takana saatetaan naureskella myöhemmin sille jolle juuri äsken on nyökytelty?
Mielestäni
- mielipiteensä tulisi tuoda esille jo silloin kun asia on ajankohtainen
- riidanhaastaminen pelkän omahyväisyyden tunteen vuoksi ("olen oikeassa olinpa mitä mieltä hyvänsä") on rasittavaa
Mutta olenko itse sitten niin hemmetin etevä että eläisin noiden em. seikkojen mukaan, älkää kysykö...
Toisaalta kyseenalaistavaa naista ei katsota hyvällä silmällä, vaan hänet leimataan hankalaksi eukoksi.
Pitäisikö naisten kuitenkin, leimautumisesta huolimatta, avata suunsa ja kyseenalaistaa asioita? Toisaalta, mielenkintoinen olisi sellainen tutkimus, missä mutostarvetta olisi tutkittu sukupuolten näkökulmasta. Mielestäni ja kokemusteni pohjalta, naiset vaativat ja kyseenalaistavat kotona, ja miehet töissä ymv. yhteisöissä. Miksi näin? Arastelevatko naiset auktoriteettejä enemmän kuin miehet?
Jos sellaista on, mistähän se johtuisi? Mahtaisiko yhtään vaikuttaa se, että lapsesta asti naista rangaistaan heti välittömästi jos hän "ylittää rajansa" kilttinä tyttönä. Naisellehan saattaa riittää pelkkä vihainen mulkaisu, eli remeliä ei sentään tarvitse ottaa esille jotta saadaan nainen kuriin... Näin ainakin noin yli 30-vuotiaiden kohdalla. En tiedä ovatko ajat ja pikkutytöt muuttuneet.
Vai onko tämä biologista? Miehen geenit ohjaavat tappelemaan, koska apinamiehen piti rökittää petoja ja tuoda lihaa naiselle että sai rööriä? Ja naisen geenit ohjailevat myötäilemään, koska kotiluolassa piti olla siskojen ja lapsosten kesken hyvää pataa, ettei mene elämä aivan helvetiksi ja kasvienkeruu pelaa.
Varmaan historia vaikuttaa, mutta pitäisikö naisen tai miehen muuttua? Pitäisikö naisen entistä enemmän tuoda mielipiteensä esille yhteisöissä ja vastaavasti taas miehen kodinhoidon toteutuksesta?
Onko miesten toimintamalli yhteisöissä tasa-arvohakuisempi (kyseenalaistaa auktoriteetit)?
Kyseenalaistamista ilmenee erityisesti silloin kun esimiehen ja alaisen suhde on epämääräinen. Esim. puolustusvoimissa tällaista ongelmaa ei juurikaan ole. Vastaavasti tasa-arvoisessa ryhmässä miehet ovat useimmin aloitteen tekijöitä. Näin peilaten, saattaa olla suhteessa ilmeisempää, että miehistä tulee johtajia. Jos esimerkiksi ajatellaan taloyhtiöiden hallituksia. En tiedä, mutta oletan, että valtaosa puheenjohtajista on miehiä. Sama juttu yhdistyksissä, jotka ovat muuten sukupuolineutraaleja.
...jos naisena haluatte antaa itsestänne sopuisan ja yhteistyökykyisen kuvan... Saa nimittäin se mies sitten hoidella sen tappelemisen?
Tulee vallan tässä mieleen että eivät ne kaikki maailman naiset ole välttämättä itkua vääntäneet kun miehet ovat sotimaan lähteneet, osa on saattanut olla hyvinkin täynnä kansallista (heimollista) paatosta näistä naisista, jotka ovat miehiään tappeluun varustaneet.
Mutta natsisaksat sikseen. Pitäisikö naisten oppia hoitelemaan omat ongelmansa itse... parkumatta miestä apuun...
Tässä voisi tietysti pohdiskella miten paljon paskaa "vahva" johtajanainen sitten saakaan niskaansa. Onhan tätä tasavallan presidenttiämme haukuttu lesboksi menneen Seta-johtajuutensa vuoksi, ja minua ainakin henk.koht. mietityttäisi ennenkuin viitsisin itseäni esille tuoda minkään asian vuoksi, jos voin kohdata vihamielistä vastustusta joltain taholta. Ei välttämättä edes vain miesten.
(Presidentistämme tuskin saa kovin "vahvaa" kuvaa muumimamma-imagonsa lomasta...)
Mutta mutta. Eivätköhän naiset jo tuo valtavasti mielipiteitään esiin yhteisöissä, mutta se on sitten eri asia muuttuuko mikään niiden vuoksi. Ei pelkkä kovaääninen huutaminen riitä. Tarttis tehdä kanssa jotain. Ja siinä taas tulee se esille että sallitaanko naisten edes olla johtajia, ilman että naisen auktoriteetti asetetaan jatkuvasti kyseenalaiseksi. En osaa sanoa kun en ole ikinä johtaja-asemaan asti päätynyt, mutta minusta ulkopuolelta vaikuttaa että on se yksi pirun posti. Ja johtajanaiset ottavat itsekin sen niin tosissaan, että empaattisuus ja sympaattisuus on kyllä muisto vain sellaisten naisten osalta... (Mitkä ominaisuudet olisivat toivottavia kummallekin sukupuolelle, kuitenkin. Tai ainakin edes jonkinnäköinen kyky oikeudenmukaisuuteen.)
Useasti johtajan pesti on epäkiitollinen ja aika usein kyse on tehtävästä, josta ei saa palkkaa (yhdistykset, urheiluseurat jne.). Jos miehillä on näille paikoille enemmän pyrkyä, on kai aika luonnollista, että työelämässäkin asiat ovat saman suuntaisesti. Mikäli naiset havittelevat johtajan paikkoja, ei se onnistu niin, että otetaan vain rusinat pullasta. Kannattaisi aloittaa juuri näistä yhdistyksistä ja urheiluseuroista.
Huomasin eräässä ketjussa mielenkiintoisen asian.
Kysyttiin hyvän johtajan ominaisuuksia.
Ne keitä kuvittelin naisiksi vastasivat alaisen näköpiiristä: "Mukava, tasapuolinen yms."
Mies taas kuvitteli itsensä mahdollisen johtajan pestiin ja mietti lähinnä velvollisuuksia.
Jos ihminen ei kuvittele itseään johtajan asemaan, voiko hänestä tulla johtaja.
Onko tuo "lasikatto" sittenkin päässä.