Tämän kirjoituksen kun oikein ajatuksella lukee, niin hölmökin ymmärtää, ettei näillä Viasveden Jätevesiosuuskunnan (VJOK) herroilla ole touhuissaan järjen hiventäkään. Tämäkin kirjoitus on avuton yritys räpistellä eteenpäin, antamalla väärää tietoa mahdollisille liittyjille.
Tällä osuuskunta-aatteella, on myös annettu ymmärtää, että kaikki kyläläiset ovat mukana 100 % otannalla, tämä EI pidä paikkaansa, vaan pikemminkin päinvastoin.
Ensinnäkin VJOK on vasten kyläläisten tahtoa perustettu, perustamiskokouskutsussa meille kerrottiin, että tilaisuudessa on mahdollisuus äänestää, kokouksessa oli läsnä reilu 100 hlöä ja mitään äänestystä ei pidettykään, herrat kertoivat, että ei tämä ole mikään huutokauppa, riittää kun 3 hlöä haluaa perustaa osuuskunnan, niin se on siinä. Siinähän se oli ja ihmiset poistuivat välittömästi kokouksesta. Paikalle jäi 7 hlöä ja he sen sitten perustivat, nyttemmin olen kuullut, että heistäkin osa epäröi hankkeen järkevyyttä. Tämä kaiketi on ihan lain mukaista.
Mitään yleistä kokousta ei ole ollut, he eivät myöskään ole tiedottaneet sähellyksistään millään muotoa, vuosikokouksen ?? he pitivät visusti salassa ja antoivat siellä itse itselleen tili- ja vastuuvapauden, että sillälailla. Tämäkin kaiketi on ihan laillista, en sitä osaa sanoa.
Se, että osa kyläläisistä olisi HARMISSAAN, että ovat jo omat jätevesipuhdistuksensa laittaneet ajantasalle, ei pidä paikkaansa VAAN suurin osa kyläläisistä yrittävät saada nämä asiat kuntoon, ettei vaan olisi millään muotoa pakko liittyä VJOK:taan.
Se, että te kerrotte näitä liittymiä tarjotessanne, että 30 kiinteistöä on sen jo ottanut, sekin on vale, osa näistä on sanonut, että ottaa liittymän jos on pakko eli sekin voi olla sellainen markkinointi keino joka voidaan lukea vakavaksi harhautukseksi.
Olen asiaa niin paljon laskeskellut, että väite, VJOK:taan liittyminen tulee halvemmaksi, on todella iso VALE, josta voi joutua jopa tilille, eli hyvät JVOK: n herrat, olkaa varovaisia kun harhautatte ihmisiä puheillanne.
Ennen joulua tuli myös tieto, ettei Porin kaupunki takaa heidän lainaansa, siitäkään he eivät ole tiedottaneet mitään. Käsitykseni mukaan myös Porin Vesi, joka on tehnyt kustannusarvion sai huomautuksen, ettei ihan näin saisi tälläisiä asioita hoitaa, eikö tämä jo kerro teille hyvät VJOK:n herrat, että olette ihan mettässä, näiden haaveidenne kera.
Tämän suuruusluokan projekteissa, pitää tiedottaa niin, että kaikki kyläläiset ovat tietoisia, mitä täällä tapahtuu ja milloin. Tämä koskee meitä kaikkia, keneltä kaivetaan pihan läpi, keneltä alitetaan, kenties salaojitettu pelto ja kenen mökkitie alitetaan.
Miettikää nyt hyvät ihmiset, ennenkuin liitytte JVOK:taan, miten kyseinen kerho on perustettu, miten kyseinen kerho tiedottaa tekemisistään ja missä ( täällä nimettömänä suomi24 sivuillako ?!!? ). Pyytäkää nähtäväksi kustannusarvio, siitä pystyy jo sokeakin näkemään, että se ei tule pitämään, ei millään muotoa. Tämä on tärkeä pointti, sillä kun projektissa loppuu rahat kesken ( lainan takausta ei tullut ), silloin tänne Viasvedelle tulee toimialue ja kaupunki ottaa keskeneräisen työn vastaan ja sehän tarkoittaa, sitä että me kaikki pakkoliitetään siihen jätevesiputkeen, oli rahaa tai ei, oltiin vanhoja tai nuoria.

Vastaukset 16
Vanhimmat
kiitos"puuhaihmine muualta" vinkistä.
Täällä kun nuo metrit ovat noin 280 m / per liittyjä.
Huhupuheitten perusteella liittyjiä n.30-50,arvioin, kun ei ole tarkkoja tietoja.
Mutta toi budjetti tuntuu paljon todennäköisemältä eli tässä tapauksessa noin 24000 e/ per liittyjä ja kun vähennetään, mahdolliset avustukset niin tekis noin 17500 e/ per talous, plus vuotuiset käyttö kustannukset noin 400-700 e/ per vuosi, niin melko kallista, sanoisin.
Tähän kustannus arvioon minäkin uskon.
"Ihanan kallista! Kuten mainoksessa sanotaan."
Jep
Minusta kylän yhteinen riuku olisi paras ja kustannustehokkain vaihtoehto. Samalla tulisi hoidettua kylän sosiaalinen kanssa käyminen siihen voisi saada jotain leader rahaakin.
"Lukijan naseva kommentti Nurmeksen Ylikyläpalstalta."
"Lukekaahan surkuhupaiseksi mennyttä hanketta!"
SSQYS8YWSD8DTWT6SD27DT2QW76SDWT7T6S761SWT6W
1EYDQ2OFOÅI4GÅ43ÅUHUIT5CYU UUERXZ2IO3WPZ
Olen humalassa..... anteeksi
agh2wd2ihyiydiy3ey3yeyi9w322yu3ysw3y23y3yww3
XC SJKCV WELJV LMVLM LMCL-K AMC.M LKCM LDKMV KLSC XJKÖCEDHIDEC
Pitkä riuku ei paljon erotu kyläkuvasta ja peräkärri alle niin on helppo viedä pellolle.
Minusta kylän yhteinen riuku olisi paras ja kustannustehokkain vaihtoehto. Samalla tulisi hoidettua kylän sosiaalinen kanssa käyminen siihen voisi saada jotain leader rahaakin.
"Lukijan naseva kommentti Nurmeksen Ylikyläpalstalta."
"Lukekaahan surkuhupaiseksi mennyttä hanketta!"
Riukuaikaanhan tässä joutuu itsekukin. Suosittelen samaa Ylikylän asukkaille. Halvemmalla pääsee. Kun ei toimi niin ei toimi myöskään milloinkaan.
Ylikylä Konsepti.
Sitäihteensä.
sdjsdjsjshsgagaGkLlöÖÖAKSHJXZBGXGZS
xmkdjkckslc lödcöcdöcfkldjkjkgfioropfpdfödxöldkdk
jep