Löysin tämän ytimekkään luonnehdinnan netistä ja koin suuren "ahaa-elämyksen" mielessäni. Minulle yksinkertaiselle Herran palvelijalle aukeni jotain sellaista, jota en ollut aiemmin tullut ajatelleksikaan;
KRISTUKSEN MORSIAN
Raamatun juoni on hyvin yksinkertainen: Raamattu on kertomus Jumalan pojasta ja hänen morsiamestaan. Tämän perusjuonen ympärille punoutuvat Raamatun muut kertomukset, jotka nekin ovat esillä vain siitä syystä, että ne tavalla tai toisella liittyvät tähän koko kirjasarjan perusjuoneen, kertomukseen Kristuksesta ja hänen rakastetustaan.
Efesolaiskirjeessä Raamatun perusjuonta kutsutaan salaisuudeksi:
"Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä salaisuus (kr. mysterion) on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
Opetus, jota Jumala antaa lapsilleen Raamatun sivuilla, on osittain vaikeasti ymmärrettävää, mutta sille on syynsä. Jos Raamatun ohjeet olisivat selvät kuin näytelmän käsikirjoitus, kristikunnasta tulisi yksi suuri teatteri. Siinä teatterissa parhaita kristittyjä olisivat ne, jotka parhaiten näyttelevät kristityn roolinsa.
Estääkseen näyttelijöitä varastamasta koko esitystä, Jumala kätkenyt parhaat salaisuutensa Kristukseen. Kristus on aarre, joka on löydettävä. Joka löytää Kristuksen, löytää myös kaiken muun, sillä Kristukseen on kätketty kaikki, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan.
Kristikunnan teatraalinen haara on olemassa. Sen nimi on kirkko. Kirkko esittää Kristuksen morsiamen roolia, mutta se on huora. Se on naimisissa valtionpäämiesten ja jos jonkinlaisten isokenkäisten kanssa, eikä se kaihda edes pääpirunkaan seuraa. Mutta kun puhumme Kristuksen morsiamesta, ihmiset ajattelevat silti kirkkoa. Kirkko esiintyy ikään kuin se olisi taivaan ja maan omistaja, sillä se on sen rooli.
Kirkonmiehiltä puuttuu Jumalan johdatus ja Jumalan kirjoituksien ymmärtämys, mutta tämän puutteen kirkko on korvannut teologialla.
Oppineet miehet ovat tutkineet Raamattua ja oikeiden kristittyjen puheita, ja poistaneet sitten sisällöstä ne ainekset, jotka heidän suunnitelmiinsa eivät sovi tai joka on ollut muuten vaikea ymmärtää ja lisänneet sitten vähän filosofiaa ja muita mausteita ja laatineet niistä sellaisen käsikirjoituksen, jonka kirkon näyttelijät pystyvät lavalla viemään läpi.
Hyvin osiinsa koulutetut näyttelijät esiintyvät noin kerran viikossa, muutamat jopa oikein vakuuttavasti. Mutta kun kirkonmenot päättyvät, kirkonmiehetkin vaihtavat kaapunsa siviilivaatteisiin.
Kirkonmiesten kristinuskona markkinoima käsikirjoitus on tietyssä mielessä jopa selvempi, kuin se Jumalan ilmoitus, mikä Raamattuun sisältyy. Raamattu on palapeli, jonka kokoaminen ei ole koskaan täysin onnistunut.
Hyvä, jos ymmärrämme sen suuret suuntalinjat, ja sen osan, mitä meidän näköpiirissämme kulloinkin on. Meitä uskovia Jumala johdattaakin askel askeleelta.
Me saamme usein vasta viime hetkellä Jumalalta ne ohjeet, miten menetellä juuri siinä asiassa, joka juuri sillä hetkellä on aktuelli. Tulevaisuuden tapahtumistakin Isä kertoo vain sen verran, että Pyhällä Hengellä olisi riittävästi materiaalia, kun hän sopivaksi katsomallaan hetkellä avaa meidän silmämme näkemään jotakin uutta ja tarpeellista.
Me saamme olla varuillamme joka hetki, ettemme eksyisi. Tätä vaaraa kirkonmiehillä ei ole: he ovat jo eksyksissä, mutta heidän tekemässään näytelmässä kaikki näyttää silti selvältä, sillä se on keinotodellisuus, parodia kristinuskosta.
Jeesus ei hävitä kirkkoa. Se jää rannalle uikuttamaan, kun Jeesus hakee omansa pois. Mutta kun kirkon pettämät kansat silloin huomaavat, että se laitos, jonka hoitoon se oli sielunsa uskonut, onkin pettänyt heitä, ei ole vaikea arvata, mitä petetyt kansat silloin tekevät. Ilmestyskirja kertoo sen, eikä se ole hauskaa kuunneltavaa.
Jumala antaa kirkon sen omien kannattajiensa raivon kohteeksi syystä, että Jumalallakin on kirkon kanssa kana kynittävänä: niin paljon se on uskovien verta vuodattanut ja Jumalaa pilkannut.
Vaimokseen Jumala valitsi Israelin. Siksi Raamatuttu on myös kertomusta Israelin kansan vaiheista. Israel kuitenkin hylkäsi kuninkaansa. Nyt, kun Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta on kulunut pian kaksi tuhatta vuotta, tiedämme jo aika tarkkaan, mitä Israelille on tapahtunut.
Kaikesta kokemastaan nöyryytyksestä huolimatta Jumala ei ole unohtanut lupauksiaan. Israelille on varattu vielä osa maailmanhistorian suurissa tapauksissa, päätelleen jo siitäkin, miten hanakasti Jumalan vastustajat Israelin kimpussa hyörivät.
http://opsti.japo.fi/morsian.htm#KRISTUKSEN MORSIAN
KRISTUKSEN MORSIAN
Raamatun juoni on hyvin yksinkertainen: Raamattu on kertomus Jumalan pojasta ja hänen morsiamestaan. Tämän perusjuonen ympärille punoutuvat Raamatun muut kertomukset, jotka nekin ovat esillä vain siitä syystä, että ne tavalla tai toisella liittyvät tähän koko kirjasarjan perusjuoneen, kertomukseen Kristuksesta ja hänen rakastetustaan.
Efesolaiskirjeessä Raamatun perusjuonta kutsutaan salaisuudeksi:
"Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä salaisuus (kr. mysterion) on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
Opetus, jota Jumala antaa lapsilleen Raamatun sivuilla, on osittain vaikeasti ymmärrettävää, mutta sille on syynsä. Jos Raamatun ohjeet olisivat selvät kuin näytelmän käsikirjoitus, kristikunnasta tulisi yksi suuri teatteri. Siinä teatterissa parhaita kristittyjä olisivat ne, jotka parhaiten näyttelevät kristityn roolinsa.
Estääkseen näyttelijöitä varastamasta koko esitystä, Jumala kätkenyt parhaat salaisuutensa Kristukseen. Kristus on aarre, joka on löydettävä. Joka löytää Kristuksen, löytää myös kaiken muun, sillä Kristukseen on kätketty kaikki, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan.
Kristikunnan teatraalinen haara on olemassa. Sen nimi on kirkko. Kirkko esittää Kristuksen morsiamen roolia, mutta se on huora. Se on naimisissa valtionpäämiesten ja jos jonkinlaisten isokenkäisten kanssa, eikä se kaihda edes pääpirunkaan seuraa. Mutta kun puhumme Kristuksen morsiamesta, ihmiset ajattelevat silti kirkkoa. Kirkko esiintyy ikään kuin se olisi taivaan ja maan omistaja, sillä se on sen rooli.
Kirkonmiehiltä puuttuu Jumalan johdatus ja Jumalan kirjoituksien ymmärtämys, mutta tämän puutteen kirkko on korvannut teologialla.
Oppineet miehet ovat tutkineet Raamattua ja oikeiden kristittyjen puheita, ja poistaneet sitten sisällöstä ne ainekset, jotka heidän suunnitelmiinsa eivät sovi tai joka on ollut muuten vaikea ymmärtää ja lisänneet sitten vähän filosofiaa ja muita mausteita ja laatineet niistä sellaisen käsikirjoituksen, jonka kirkon näyttelijät pystyvät lavalla viemään läpi.
Hyvin osiinsa koulutetut näyttelijät esiintyvät noin kerran viikossa, muutamat jopa oikein vakuuttavasti. Mutta kun kirkonmenot päättyvät, kirkonmiehetkin vaihtavat kaapunsa siviilivaatteisiin.
Kirkonmiesten kristinuskona markkinoima käsikirjoitus on tietyssä mielessä jopa selvempi, kuin se Jumalan ilmoitus, mikä Raamattuun sisältyy. Raamattu on palapeli, jonka kokoaminen ei ole koskaan täysin onnistunut.
Hyvä, jos ymmärrämme sen suuret suuntalinjat, ja sen osan, mitä meidän näköpiirissämme kulloinkin on. Meitä uskovia Jumala johdattaakin askel askeleelta.
Me saamme usein vasta viime hetkellä Jumalalta ne ohjeet, miten menetellä juuri siinä asiassa, joka juuri sillä hetkellä on aktuelli. Tulevaisuuden tapahtumistakin Isä kertoo vain sen verran, että Pyhällä Hengellä olisi riittävästi materiaalia, kun hän sopivaksi katsomallaan hetkellä avaa meidän silmämme näkemään jotakin uutta ja tarpeellista.
Me saamme olla varuillamme joka hetki, ettemme eksyisi. Tätä vaaraa kirkonmiehillä ei ole: he ovat jo eksyksissä, mutta heidän tekemässään näytelmässä kaikki näyttää silti selvältä, sillä se on keinotodellisuus, parodia kristinuskosta.
Jeesus ei hävitä kirkkoa. Se jää rannalle uikuttamaan, kun Jeesus hakee omansa pois. Mutta kun kirkon pettämät kansat silloin huomaavat, että se laitos, jonka hoitoon se oli sielunsa uskonut, onkin pettänyt heitä, ei ole vaikea arvata, mitä petetyt kansat silloin tekevät. Ilmestyskirja kertoo sen, eikä se ole hauskaa kuunneltavaa.
Jumala antaa kirkon sen omien kannattajiensa raivon kohteeksi syystä, että Jumalallakin on kirkon kanssa kana kynittävänä: niin paljon se on uskovien verta vuodattanut ja Jumalaa pilkannut.
Vaimokseen Jumala valitsi Israelin. Siksi Raamatuttu on myös kertomusta Israelin kansan vaiheista. Israel kuitenkin hylkäsi kuninkaansa. Nyt, kun Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta on kulunut pian kaksi tuhatta vuotta, tiedämme jo aika tarkkaan, mitä Israelille on tapahtunut.
Kaikesta kokemastaan nöyryytyksestä huolimatta Jumala ei ole unohtanut lupauksiaan. Israelille on varattu vielä osa maailmanhistorian suurissa tapauksissa, päätelleen jo siitäkin, miten hanakasti Jumalan vastustajat Israelin kimpussa hyörivät.
http://opsti.japo.fi/morsian.htm#KRISTUKSEN MORSIAN
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jollakin on taas naksahtanut kotisivuista päätellen.
Luterilaisellako siellä naksahti nilkkaan??? :D