Syntien anteeksianto

Niin. Nyt on sellainen asia jäänyt päätä vaivaamaan että kirkossa (ev. lut.) sanotaan että Jumala antaa synnit anteeksi ja ihminen "pestään puhtaaksi", kun ihminen katuu jne. Mutta kuitenkin on niin että kaikki punnitaan viimeisellä tuomiolla. Siis synnit ja hyvät teot ilmeisesti. Mutta mitenkä sellaista punnitaan, mikä on anteeksiannettu ja näinollen pois pyyhitty. Olisi ihmisen oman eheyden kannalta merkittävää, että sitä mitä on kaduttu ja prosessoitu päässä ja hoidettu synnintunnustukset- ja päästöt, niin, niistä asioista ei syytettäisi/muistutettaisi missään...


Mielipiteitänne odotellen.
11373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Silloin kun ihminen tekee täyttä totta menneisyydestään, eli tekee parannuksen Jumalan edessä ja sovittaa sovittamattomat asiansa ihmisten ja lain ja oikeuden kansa, hänet on vanhurkautettu pois synnistä. Eli hänen menneisyytensä on pyyhitty pois eikä niitä enää viimeisellä tuomilla tai muuallakan enää esiin kaiveta. Sanotan, että armonmerellä on onkiminen kielletty sen jälkeen kun synnit on armon mereen upotettu.

"Mutta nyt kun te olette synistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys ja sen loppu on iankaikkinen elämä". (Room 6:23).

Äänestä
  • Edellisessä nimi ja otsikko jostain syystä vaihtoivat paikkaa, joten korjaan sen tässä.

    Äänestä

ystävä, tahtoisin tarkentaa asioita syntien anteeksi annosta. ensiksikin se on kirkko joka opettaa näin,että ensin saadaan synnit anteeksi ja sitten vielä punnitaan lopullisella tuomiollam
m.m.raamattu opettaa ihan toisin.roomalaiskirjeessä sanotaan seuraavaa:rom:3:23.sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat jumalan kirkkautta vailla,ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta joka jeesuksessa kristuksessa on".ja sitten ihana lupaus,roomalaiskirjeessä luku 8:1-3"niin ei siis ole mitään kadotustuomiota niille jotka kristuksessa jeesuksessa ovat.itse olin myös monia vuosia sitten kyselijä ja etsijä ja löysin vastaukset raamatusta.suosittelen myös sinulle että tutki raamattua ,jos sitäennakkoluulottomasti ja vilpittömästi sitä tutkit niin olen varma että vastauset löydät sieltä

Äänestä
  • mulle yks pappi opetti asian näin...
    viimeinen tuomio on ns. oikeudenkäynti, (kaikki tietää millaset oikeustalot on amerikkalaisissa leffoissa)jumala toimii tuomarina, syyttäjänä on saatana. Saatana lukee kaikki synnit joita oot elämässäs
    tehnyt. Sen jälkeen on puolustuksen vuoro...
    jos uskot jumalaan ja jeesukseen saat asianajajaksi jeesuksen,
    jeesus sanoo: kyllä hän on tehnyt ne kaikki synnit mutta
    minä olen ne kuolemallani jo kerran lunastanut...
    jumala päättää lopuksi mihin ihminen pääsee/joutuu...

    Äänestä

Hei Sipuli,

Hyvä, että kyselet saako synnit oikeasti anteeksi
vai ei. Pyhä Henki saa asian vaivaamaan mieltäsi
toivottavasti niin, että selvität asian pohjaan saakka. Ethän jätä kesken?

Raamattu ja luterilainen kirkko opettaa, että
omassa varassaan - synteineen, omine parannuksen
tekemisineen, katumisineen ja kaikkineen, ihminen
ei kestä Pyhän Jumalan kasvojen edessä,
viimeisellä tuomiolla. Siinä ei riitä
synnintunnustukset, ei parhaimmatkaan teot.

Sillä kuka osaa katua riittävästi, ymmärtää mitä
on synti ym.? Kenen teoissa ei olisi jotain
väärää motiivia, itsekkyyttä tms. mukana.
Ja jos vähän osaisikin katua, mistä voisi olla
varma riittääkö katumuksen aitous ja syvyys?

Raamattu opettaa, ettei ihminen edes näe kunnolla
omaa tilaansa, syntiään, paatuneisuuttaan.
Olemme itsessämme sokeita näille asioille ja
jopa hengellisesti "kuolleita", kuten Raamattu
kuvaa.

Meitä ei ole ollut itseämme auttamaan - eikä ole
nykypäivänäkään. Siksi meille syntyi Vapahtaja,
joka otti kantaakseen meidän rangaistuksemme,
syntimme, paatuneisuutemme, välinpitämättömyytemme,
jopa jumalattomuutemme. Jeesus kärsi ristillä
meille kuuluneen rangaistuksen. Hänen
ristinkuolemansa vuoksi jokainen ihminen saa
uskoa itsensä täysin pyhäksi, tahrattomaksi
Jumalan edessä, sillä Jeesus on lahjoittanut sen
meille oman pyhyytensä rakkaudessaan.
Yksinkertaisella uskolla saamme tämän omistaa.
Sovitus koskee kaikkia ihmisiä ilman poikkeuksia.
(1. Johanneksen kirje 2:2)

Muuta mahdollisuutta meillä ei ole. Jos asia
olisi meistä kiinni edes yhden promillen verran,
olisi taivas varmasti suljettu. Sataprosenttinen
armo on upeaa!

Herra itse vaikuttaa meissä uskon, jonka
kautta Jeesuksen tahraton elämä hyvine tekoineen
lasketaan meidän hyväksemme. Jeesuksen
ansio on kuin puhdas valkoinen vaate, johon
meidät puetaan kasteessa.

Niin saamme olla viimeisellä tuomiolla varmoja
pelastuksestamme. Hänen liittonsa ei horju, koska
Jumala itse on siinä takaajana.

Mutta voi sitä, joka tätä lahjaa halveksii,
ja epäuskossa hylkää Jeesuksen sovitustyön.
Hänet tuomitaan todellakin omien tekojensa mukaan.

"Jos taas jollakulla ei ole ansioita,
mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi,
Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi."
Room. 4:5

"Pyydämme Kristuksen puolesta: Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.
Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme,
jotta me hänessä saisimme vanhurskauden."
2. Kor. 5:20-21

Surffaile vaikka tänne:
http://www.sley.fi/eo/tampere/sanaa/sanaa.html
ja klikkaa mitä Raamattu sanoo armosta.

Raamatunkohta, johon ehkä viittaat on
Matteus 25:31-46. Siinä avainkohtana on
mielestäni jae 34: "Tulkaa tänne, te ISÄNI
SIUNAAMAT" - he ovat niitä, joita Jumala
sai siunata armollaan jo täällä ajassa.
He olivat niitä, jotka olivat ottaneet armon
vastaan. He olivat huutaneet Jeesusta avukseen,
ja niin käy, että "Jokainen, joka huutaa
avuksi Herran nimeä, pelastuu" (Apostolien teot 2:21).

Vain usko näin suureen armoon saa ihmisen
sydämen vapaaksi, ja kiittäen palvelemaan
Herraansa - myös aidosti hyvillä teoilla.
Mutta nekin vaikuttaa Herra itse meissä!
Ja Hän ei kunniaansa jaa.

Siunausta sinulle pohdintoihisi

Äänestä
  • Kiitos näin nopeasti tulleista viesteistänne. Toivottavasti minäkin jo pian uskoisin syntini anteeksi annetuiksi. Taidan olla aika paatunut kun on niin vaikea saada se päähän. Mutta kiitoksia teille ohjauksesta ja Raamatunkohdista, tutkiskelen niitä. Siunausta.

    Äänestä

Niin. Nyt on sellainen asia jäänyt päätä vaivaamaan että kirkossa (ev. lut.) sanotaan että Jumala antaa synnit anteeksi ja ihminen "pestään puhtaaksi", kun ihminen katuu jne. Mutta kuitenkin on niin että kaikki punnitaan viimeisellä tuomiolla. Siis synnit ja hyvät teot ilmeisesti. Mutta mitenkä sellaista punnitaan, mikä on anteeksiannettu ja näinollen pois pyyhitty. Olisi ihmisen oman eheyden kannalta merkittävää, että sitä mitä on kaduttu ja prosessoitu päässä ja hoidettu synnintunnustukset- ja päästöt, niin, niistä asioista ei syytettäisi/muistutettaisi missään...

K.
Ei uskovaa tuomitakaan, koska Jeesus kuoli Hänen puolestaan.

Jos et halua ottaa armontarjousta vastaan, on asia toinen.

Äänestä

ja lue kymmene neitsee vertaus tuon rom:3:23 ja 8:1-3 lisäks, vaikka huvikses

Äänestä

Sinä saat syntisi anteeksi sitä mukaan kun annat anteeksi muille ihmisille.

Kaikki punnitaan viimeisellä "tuomiolla". Kuoleman jälkeen ihminen palaa helvetissä ansaitsemansa ajan ja sitten taivaassa ansaitsemansa ajan, kunnes syntyy uudelleen maan päällä jatkaakseen matkaansa kohti täydellisyyttä, johon pyhät kirjat meitä ohjaavat.

Buddha sen kertoi melko kansantajuisesti, joten käytännössä lainasin häntä tässä.

Äänestä
  • Harhaa!!!

    Äänestä

Maailmassa eläessämme synnin seuraukset voi näkyä ja niistä kuulee, mutta silti Jumala on pyyhkinyt synnit pois. Armoon saa katuva luottaa, vain Jumala näkee sydämeen ja sen vilpittömyyteen.
Viimeinen tuomio tulee kaikille, ja joitten synnit on sovitettu, niille tuomio on armo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sipuli kirjoitti:

Niin. Nyt on sellainen asia jäänyt päätä vaivaamaan että kirkossa (ev. lut.) sanotaan että Jumala antaa synnit anteeksi ja ihminen "pestään puhtaaksi", kun ihminen katuu jne. Mutta kuitenkin on niin että kaikki punnitaan viimeisellä tuomiolla. Siis synnit ja hyvät teot ilmeisesti. Mutta mitenkä sellaista punnitaan, mikä on anteeksiannettu ja näinollen pois pyyhitty. Olisi ihmisen oman eheyden kannalta merkittävää, että sitä mitä on kaduttu ja prosessoitu päässä ja hoidettu synnintunnustukset- ja päästöt, niin, niistä asioista ei syytettäisi/muistutettaisi missään...


Mielipiteitänne odotellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu