"
Italian korkein oikeus vahvisti: Microsoftilla ei "verotusoikeutta"
Julkaistu 26.10.2014 10:56 Timo Tamminen
microsoftlogo
Italialainen Marco Ciurcina on voittanut pitkän oikeustaistelun.
Microsoftin pakollinen Windows-lisenssi on lähes aina naitettu yhteen uuden tietokoneen kanssa.
Toisin kuin monet asiakkaat luulevat, tietokoneeseen esiasennettu Windows ei suinkaan ole ilmainen, vaan laitevalmistaja on maksanut siitä Microsoftille ja lisännyt tuon lisenssin hinnan lopulliseen myyntihintaan. Käytännössä asiakas siis pakotetaan maksamaan "veroa" Microsoftille riippumatta siitä, haluaako hän käyttöjärjestelmää vai ei.
Italialainen Marco Ciurcina rohkesi olla eri mieltä. Juttu sai alkunsa jo vuonna 2005, kun Ciurcina katsoi, ettei hän halua eikä tarvitse tietokoneen mukana myytävää Windowsia.
Lopulta juttu päätyi oikeuteen asti, ja sille saatiin nyt korkeimman oikeuden päätös: Windows-lisenssin hankinta ei ole pakollista.
Päinvastoin, päätöksessään oikeus katsoo, että myyjän on palautettava asiakkaalle Windows-lisenssin hinta. Tämän lisäksi oikeus katsoi, että Windowsin pakkomyynti rajoittaa vapaata kilpailua.
Microsoftiin tympeästi suhtautuneet ovat jo ehtineet iloita uutisesta, mutta Italian korkeimman oikeuden päätös koskee myös muita valmistajia, kuten Applea tai Googlea.
Onkin mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu, kun ensimmäinen Applen italialainen asiakas päättää, ettei hän halua maksaa Mac OS X -käyttöjärjestelmästä Mac-laitteen yhteydessä."
http://www.mbnet.fi/artikkeli/tietokoneet/italian_korkein_oikeus_vahvisti_microsoftilla_ei_verotusoikeutta

Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä ruoki rottia.