Työttömyys nousee, EU:sta ei apua

Ensi vuonna työttömyys nousee vuosituhannen ennätykseen ja Suomi jatkaa nettomaksajana, koska politiikkomme ovat EU:n suuntaan mieleisteleviä lampaita, pelkureita. Suomi on vain maksava lammas !

Ja toisekseen, koska suomi on verottajan Suomi, suomessa ei yrittämistäkään suosita. Ja politiikotkhan sitä verotusta määrittelevät. Rahaa eivät saa kylliksi, vaikka kuinka repivät sitä suomalaisten kukkarosta. Ja suomalaisten omiin palveluihin niitä ei tietystikään riitä.

Suomen olisi pitänyt jo erota EU:sta, mutta eihän sitä uskalleta tuoda puheeksi edes ajankohataiskeskusteluihin.

Media on hallitusmediaa suomessa. Suomen kansa on oman pienuutensa vanki.

Suomessa suositaan nyt positiivistä syrjintääkin. esim sairaaloissa on potilasturvallisuutta halveksien ulkomaalaisia, jotka eivät osaa suomen kieltä.

Kuulin tänään viimeksi ulkomaalaisen tekemästä hoitovirheestä, joka vei potilaan ennenaikaiselle eläkkeelle. Oikeutetusti sai kovat korvaukset mamun toheloinnista.

Läheinen tuttu sai tavat äskettäin syntymäaikaansa mamulle sairaalassa pitkän tovin. Siis suomalaisten potilasturvallisuuttakin uhataan. Tämän päivän politiikka on siis jotain käsittämätöntä.
468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

http://www.anttipesonen.fi/2014/10/talousfundamentalismi-vastaan-terve.html

Oppijärjestelmän sisällä, esimerkiksi taloustieteessä ja taloussosiologiassa on paljon kilpailevia ja ristiriitaisia näkemyksiä, mutta julkista keskustelua on hallinnut jo pitkään tarjontaa painottava uusklassinen talousteoria, jonka mukaan esimerkiksi työttömyysongelma ratkaistaan lisäämällä työvoiman määrää.

Uskonnonomaisella liturgialla - samojen hokemien toistamisella – haetaan tälle näkemykselle uskottavuutta ja samalla pyhitetään se näennäistieteellisellä väittämällä, jonka mukaan talouden lainalaisuudet ovat luonnonlakien kaltaisia.

Tällaista uskomusjärjestelmää ei tietenkään luoda tai pidetä yllä sattumalta. Kun yhteiskuntaa ohjataan sen pohjalta, lopputuloksena on jyrkkä varallisuuden keskittyminen, kuten olemme nähneet. Nykyinen talouskriisikin on rikkaimmille vain mahdollisuus.

Kun tällainen talousfundamentalismi on omaksuttu ministeriöistä puoluetoimistoihin ja medioiden taloustoimituksiin, on selvää että vaihtoehdoista puhuminen on hankalaa ja työlästä. Aika on kuitenkin armoton väärille totuuksille. Puhe työttömyysongelman ratkaisemisesta työvoiman määrää lisäämällä kuulostaa vuoden 2014 Suomessa juuri niin irvokkaalta kuin sen pitäisikin.

Keskustan mahdollinen vaalivoitto ei puheenjohtaja Sipilän talouslausuntojen perusteella tuo parannusta meidän tilanteeseemme. Keskusta on myös ilmoittanut sitoutuneensa euroon ja EU-jäsenyyteen, joten mitään todellista suunnanmuutosta on siltä turha odottaa.

Äänestä

Suomi on nettomaksaja - ONNEKSI, koska ne jotka ovat saajia,
niillä mailla menee vielä huonommin!

Äänestä

Eihän työttömyys nouse. Työpaikkojen vaatimukset nousee.

Äänestä

moni duunari pisti kyllä eulle laman aikoihin juuri työlisyyden takia kun työpaikoja piti tulla ovista ja ikkunoista. nyt työttömiä on enenmän kun 20 vuotta sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jotain käsittämätönt kirjoitti:

Ensi vuonna työttömyys nousee vuosituhannen ennätykseen ja Suomi jatkaa nettomaksajana, koska politiikkomme ovat EU:n suuntaan mieleisteleviä lampaita, pelkureita. Suomi on vain maksava lammas !

Ja toisekseen, koska suomi on verottajan Suomi, suomessa ei yrittämistäkään suosita. Ja politiikotkhan sitä verotusta määrittelevät. Rahaa eivät saa kylliksi, vaikka kuinka repivät sitä suomalaisten kukkarosta. Ja suomalaisten omiin palveluihin niitä ei tietystikään riitä.

Suomen olisi pitänyt jo erota EU:sta, mutta eihän sitä uskalleta tuoda puheeksi edes ajankohataiskeskusteluihin.

Media on hallitusmediaa suomessa. Suomen kansa on oman pienuutensa vanki.

Suomessa suositaan nyt positiivistä syrjintääkin. esim sairaaloissa on potilasturvallisuutta halveksien ulkomaalaisia, jotka eivät osaa suomen kieltä.

Kuulin tänään viimeksi ulkomaalaisen tekemästä hoitovirheestä, joka vei potilaan ennenaikaiselle eläkkeelle. Oikeutetusti sai kovat korvaukset mamun toheloinnista.

Läheinen tuttu sai tavat äskettäin syntymäaikaansa mamulle sairaalassa pitkän tovin. Siis suomalaisten potilasturvallisuuttakin uhataan. Tämän päivän politiikka on siis jotain käsittämätöntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu