haluan syrjäytyä

On sinulla ruusuinen kuva syrjäytymisestä. Itse olin lähes parikymmentä vuotta ilman tuloja, nyt saan neljäsataa toimeentulotukea (jos sossu on ei käytä mielivaltaa ja alenna tai kiellä tukea). Paniikkihäiriön ja häpeän vuoksi en voi elää lainkaan, olen vain sisällä ja käyn muutaman kerran viikkoon pimeällä ulkoilemassa.

Työelämä on hyvin raskasta, mutta on sinulla sentään jonkin verran itsenäisyyttä elää miten haluat. Tarvitset jotain muuta muutosta kuin syrjäytymistä, jotta saisit elämäsi tasapainoon eli työn vähemmälle ja elämisen enemmälle osalle.

Monestiko olet käynyt kaupassa tänäkin vuonna? Itse kävin kaupassa viimeksi parikymmentä vuotta sitten. Kolme vuotta olen kulkenut pimeään aikaan pienen lähikaupan ohi, haluten mennä ostamaan jotain ihan vain kaupassa käymisen vuoksi, mutta en ole uskaltanut.

Internet-yhteyden sentään olet saanut hankittua itsellesi ja siihen kykenevän tietokoneen. Se on varmasti ollut suuri kynnys varsinkin kun tietää mitä helvettiä se asiakaspavelunumeroihin soittelu oli modeemien ja isdn:n aikoihin.
Tuoko diakoniatoimisto ruoan suoraan oven eteen?

Kannattaa hypätä karusellista pois, ei ole käärinliinoissa taskuja!

Mitä elämää luulet syrjäytyneellä olevan? Voisin kuvailla omaa tilannettani, joka nyt todennäköisesti ei ole edes pahimmasta päästä.

Ahdistus ja pelko ovat minulle jokapäiväisiä. Joko muista ihmisistä tulevia tai omien ajatusten tuottamasta paineesta johtuvia. Pelko lähes kaikkea sosiaalista kanssakäymistä kohtaan. Sosiaalisuus tuntuu usein hyvin raskaalta, tutumpienkin ihmisten kanssa tulee tunne kuin kuilua lähtisi ylittämään kun jaksaminen on niin kortilla eikä helpota vaikka mitä tekee ja kuinka yrittää, aina yhtä uuvuttavaa jo pelkästään se että saa suunsa avattua ja yrittää pysyä läsnä. Varsinkin aamuisin ulos lähteminen tuntuu siltä kuin joku tunkisi kätensä vatsastani läpi ja puristaisi sisuksiani, silloin ahdistus sattuu fyysisesti eikä rauhallinen hengittely auta. Saatan lähteä ihan tuttuun ja turvalliseen paikkaan, mutta silti sama puristus joka aamu.

Päässä jyskyttää päivittäin se ahdistava ajatus että jotainhan elämässä pitäisi saada aikaan, suurin osa elämästäni on kulunut siihen kun olen yrittänyt saada koottua itseni kasaan ja tulla edes jonkin verran toimivaksi yhteiskunnan jäseneksi, yrittänyt selvitä niistä asioista ja sietää niitä asioita, jotka muille tuntuvat olevan yksinkertaisia, suht koht helppoja tai itsestäänselviä.

En ole oikein koskaan saanut kiinni mistään asiasta, oppinut tarvittavia sosiaalisia taitoja enkä saanut kokea sitä tunnetta että kuuluisin jonnekin, olen yrittänyt sulautua johonkin ryhmittymään vain huomatakseni että hiljalleen muut tiivistyvät ja itse putoan pois tietämättä edes miksi. Jumitan jossain loputtomassa suossa kun ikätoverit ovat viilettäneet ohi jo aikoja sitten, koen olevani kaukana heidän alapuolellaan, sillä en ole vieläkään päässyt siihen pisteeseen missä he ovat tai olivat vuosia sitten. Itsetuntoni ja -arvostukseni ovat olleet niin pohjamudissa että monta vuotta en pitänyt itseäni edes ihmisenä, koin pikemminkin olevani jokin epätoivoinen kyhäelmä, joka yrittää toisiinsa sopimattomina paloina esittää ihmistä ja joka hajoaa pienestäkin tuulenpuuskasta.

Nukahdan nykyään vain lääkkeillä, ilman niitä nukkuminen on mahdotonta, sillä jo pelkkä nukkumaanmeno ahdistaa niin paljon etten pääsisi sänkyyn asti. Hereillä maatessa ajatukset ajavat paniikkikohtaukseen tai loputtomaan valvomiseen. Herätessäni olen usein aivan hiestä märkä, ja monen tunnin unienkin jälkeen saatan olla väsynyt, koska olen nähnyt vain painajaisia, ja meinaan nukahtaa suihkuun.

Tällä hetkellä olen saanut parannettua omaa tilannettani jo niin paljon että käyn terapiassa ja työpajalla (eli elän sossun rahoilla), lukiota olen yrittänyt käydä kohta jo 6 vuotta.

Tässä ei vielä ollut kaikki, mutta en jaksa enää enempää avatua.

Oletko miettinyt sitä että jollekin ihmiselle se mitä teet päivittäin, kaikki ne pienet osat, kanssakäymiset ja kulkemiset voivat jo itsessään, yksittäisinä tapahtumina vaatia mielettömiä ponnistuksia? Niin kuin esimerkiksi mainittiin tuo kaupassakäynti. Jollekin se on jo niin pelottava ja raskas sosiaalinen tilanne että kun sinne menee ja tulee jotain ostaneena pois niin voi kokea olevansa mahdollisesti jopa yhtä uupunut kuin sinä töistä tullessasi.
Joskus ajattelen siskoani, joka joutui koulussa tekemään työtä kaksi kertaa enemmän kuin muut vain pysyäkseen tahdissa johtuen motoriikka- ja hahmotushäiriöstä. Ehkä joillekin syrjäytyneille ne "normaalit" jokapäiväiset asiat vaativat kaksi kertaa enemmän ponnisteluja.

Syrjäytyminen ei kannata, vaikea päästä takaisin kiinni ja lopulta ihmisestä tulee passiivinen ja apaattinen. Ehkä tarvitset hermolomaa, mutta syrjäytyminen on kaukana siitä. Työn sijaan yrität kestää itseäsi eikä itsestä saa lomaa, jotkut ei edes nukkumalla.

nooh pirpanat. 40 v. täyttäneenä josta 25 v. toukolan turhuuden touhuja harrastelleena ja työnantajien heittopussina liian kiltin luonteen omaavana urpona voin sanoa et viimeistään tähän merkkipaaluun päästyänne tulette automaattisesti syrjäytymään nyky yhteiskunnasta. kaksi tutkintoa ja todella mielettömiä vaikeuksi läpikäyneenä voin vakuuttaa että loppuelämäni on automaattisyrjäytynyt. en omasta halusta vaan puhtaasti koska yhteiskunnan mielestä olen joko jotain mitä löytyy napareijän ja ongelmajätekorin välistä. liberaali kvarttaali kokoomusyhteiskunta pitää huolen että KAIKKI yli 40 v. duunarit on jo seniileitä asennevammasia turhantouhottajia. ameriikkalainen kiihkeä kaiken tehostus sekä ahneuteen keskittyvä minä minä kulttuuri tulee pitämään huolen jotta meillä kaikilla tulee olemaan loppuelämämme epämukavaa.

itse haluan että syrjäytymis palkka nostetaan ostovoimaltaan sinne kahteen tonniin kuukaudessa. vitut ns työelämästä.. mene sinne ja hajoa.
rahan takia siellä ollaan että saadaan asunto maksettua, pois vuokralta ja vähän rahaa säästöön.
itse olin palkkatuettuna mutta kun pilvessä töitä tehdessä saa sitten potkut, saa joku toinen ottaa mun paikan. nimenomaan huumeet pitäisi laillistaa työpaikalla, sitten voisi ehkä jotain ns duunia koittaa tehdä, tai sitten ei. nykyään menestytään joko sillä että saa yhteiskunnalta siihen paperit, tai omilla taidoillaan sekä alkupääomalla. työtä muille tekemällä ei liiku mihinkään ja se on rahallisesti tyhjän soutamista. joten melkein ihan sama onko syrjäytynyt tai ei.
uskokaa pois, jos porukoilla ei olisi sellaisia asuntovelkoja mitä niillä on.. olisi työttömyys prosentti varmaan lähelle 100% täysin vapaaehtoisesti. ja kuka tahansa joka siitä työinnosta selittää.. mene itse pariksi tunniksi tonne sohjoon.

Pääsin pois oravanpyörästä,ajelen nykyään pyörätuolilla.Onneks saan työkyvyttömyys eläkettä.Aikani kuluu nykyään oikein hyvin vaikka olenkin kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna syrjäytynyt.Lääkärit tuputtaa mielialalääkkeitä joita en halua enkä käytä.Kolme kertaa olen joutunut psykiatrin juttusille,mutta masennusta ei vaan löydy,vaikka kuulemma pitäis olla.Sosiaalitantat ja muut kyttää jos vaikka olisin juoppo,mutta ei onnistu sekään,kun juon vähemmän kuin nämä kyttääjät.Vituttaahan niitä kun eivät saa mahtumaan mihinkään muottiin.Aion jatkaa vielä pitkään tätä yhteiskunnalle vittuilua.

Ei muuta kun pakoputket kuumina mennään. Niin kauan, kun henki pihisee on maailma avoin mahdollisuuksille. Hyvin menee, kunhan pitää pään ylhäällä ja tennarit tanassa. Ryhtiä, jumalaita ryhtiä.

https://www.youtube.com/watch?v=rrn30Y1i2ok

Irtisanouduin. En nähnyt enää syytä jatkaa työnteko. Yritän boka päivä kytkeytyä takaisin siihen millaista on oikeasti olla ihminen. Kannattaa lukaista ennen 1900-lukua kirjoitettuja kirjoja, saa hyviä tuulahduksia siitä miten on ennen elätty t erveellä tavalla.

Muutosta odotellessa... ihmettelen vain noiden typpi ämmien vihaa minua kohtaan.
Olivat läskejä ja hyvin syöneitä. Antoivat armonaikaa työnhaun suhteen ettei napsahda karenssi kuin vasta kuukauden päästä. Voi veenus. Pitäisi olla hyvin tyytyväinen armonajasta jonka kukkahattutäti myönsi.

Niin varmaan pakko jättäytyä työmarkkinatuelta kun olen sairas niin en pysty tekee ilmasiksikaan tuota klo8-16 duunia.

Siis tämähän voi olla typin tätejen pakottama homma niin siivotaan työttömien määrä tilastoja!

Miksei lasketa paljonko työttömiä on sossunluuukulla?

Minäkin syrjäännyin.

Irtiotto työntäytteisestä elämästä ja syrjäytyminen eivät ole synonyymejä. Aina on valinnanvaraa, sinä päätät miltä elämäsi näyttää.

mä kirjoitin yhden kommentin just olisko mollutm tunti sitten, mä en nyt löydä sitäm enää, onko joku sen poistanut, en minä itse ainakaan outo juttu

Minä olen miettinyt työpaikasta lähtöä mutta ikää vasta vajaat 60v joten joutuisin pulaan rahallisesti. Aiemmin olisin päässyt työttömyysputkeen ja saanut kohtuu toimeentulon vanhuuseläkeikään asti, vaan ei enää. Työkkärin tädit pakottaisivat laatimaan vähintään 2 työhakemusta viikossa ja nöyryyttäisi jatkossa kuntouttavaan työtoimintaan johonkin fillarikorjaustyöpajaan. Ruuaksi voisi ostaa vain kauraryynejä ja halvinta leipää, ei edes hedelmiä. Pakko siis kärsiä vielä useita vuosia.