Kyllähän se on niin, että demareista ei päteviä ihmisiä löydy. Sieltä löytyy kyynerpää-taktiikalla asemassaan edenneitä, pyrkyreitä ja suhteilla edenneitä. Sitten löytyy vielä tämä suurimman äänen perusteella huutoäänestyksellä asemaansa edennyt.
Demutollerot on puolueena menossa siihen suuntaan, mihin pitääkin eli kuihtuvat tarpeettomana kansankusetusosastona pois.
Demutollerot on puolueena menossa siihen suuntaan, mihin pitääkin eli kuihtuvat tarpeettomana kansankusetusosastona pois.
Vastaukset 12
Vanhimmat
onhan heillä itse MOOSES.
Entäs Nyäkky- Jokke ??
Löytyy demareilta sentään yksi (epä)pätevä. Erkki Tuomioja toteaa, että Syyriasta voisi ottaa vähän lissäkin pakolaisia. etenkin, kun valtionvelan korot ovat vielä AA luokkaa.
http://yle.fi/uutiset/tuomioja_suomi_voisi_ottaa_lisaa_syyrian_pakolaisia/7571637
Toki löytyy. Erkki Tuomioja kuuluu Suomen kaikkein pätevimpiin pakkoruotsittajiin.
Joskus kymmenkunta vuotta sitten kävin henkilökohtaista sähköpostikirjeenvaihtoa Erkki Tuomiojan kanssa, jossa tiedustelin hänen pakkoruotsikantaansa, ja perustelin omaani sillä, että suomalaiset eivät opi riittävästi tärkeitä maailmankieliä (tai tärkeitä substanssiaineita), koska pakkoruotsi vie resurssit. Tuomioja vastasi olevansa samaa mieltä, että maailmankieliä pitäisi osata nykyistä paremmin, mutta että resursseja siihen ei voida missään tapauksessa ottaa pakkoruotsilta! Sen kummemmin hän ei kuitenkaan osannut kantaansa perustella.
Ei tietenkään löydy enää yhtään pätevää demaria, koska he päivystävät tällä palstalla ja kirjoittavat teräviä analyysejään, joissa vain mielipiteitä vailla faktaa !
Älä yritä olla tyhmempi kuin toverisi!
Idiootteja löytyy senkin edestä
Olen tullut pitkän aikavälin tarkastelussa siihen lopputulokseen, että demareita ei kiinnosta mikään koulutus, pätevyys tai osaaminen. Erkki Tuomioja on tosin tästä poikkeus, sillä Erkki on valtiotieteen tohtori ja poliittise historian dosentti.
Demareita kiinnostaa vain punaisen jäsenkirjan omistaminen ja ay-toiminta, joka ei kaikissa olosuhteissa ollenkaan tarkoita toimimista Suomen etua puoltavalla tavalla.
Aamuaanalyytikon ajatuksessa on osin perää eli ay- kokemus on arvostettua. Mutta entäs sitten, onko se huonompi asia kuin hirvijahti- tai golfklubin jäsenyys. Vm seuroissahan pyörii vähemmän demareita.
Ja jos viitsii tsekata sdp-kansanedustajien koulutustietoja niin kyllä koulujakin on käyty. Sen tosin ovat demarit itse aiheuttaneet kun ajoivat aikaisemmin kaikille ilmaisen koulutuksen läpi kokkareiden vastustaesssa esim. peruskoulua.
Soinituubi tulee, oletko valmis?
Soinin Juutuubi
http://www.youtube.com/watch?v=T1QhGVo0ACo
Tarjoatko siis Soinia demareille, meinaan kun tämän jutun teema oli ei- pätevät demarit ?????
Soini ei ole tarpeeksi pätevä muualle kuin omaan puolueseensa !
Katsokaas toopet kun asia on niin, että puolue asettaa ehdokkaat. Ei sinne ketä hyvänsä kelpuuteta. Pitää olla fanaattinen puolueen kannattaja, joka tarkoittaa sitä, että ei ole kaikki valot päällä. Sitten pitää olla sujuva valehtelija, tai ainakin totuuden kiertäjä. Puolueen etu menee kaiken edelle, siitä on pidettävä kynsin hampain kiinni, koska puolue on sinut palkannut ja saat nauttia asemasi tuomista eduista.
No tällaiset kriteerit omaavan kun laittaa hoitamaa yhteisiä asioita, niin loppu on sitten historiaa. Jos jollain puolueella on määräenemmistö niin silloin muista ei tarvitse välittää. Että se siitä vie sie mie viksen.
Mikäli joukkoon eksyy jostain puolueesta aidosti kuntalaisten asioita edustava. Hänet kyllä mollataan. Siihen käytetään kaikki konstit. Esim. kaivetaan henkilön historaa, lähisukulaisten tekemiset, kytkökset kaikkeen epämiellyttävään tai annetaan vain mitättömiä lautauntapaikkoja ja ei juurikaan paikallismediassa näkyvyyttä. Eiköhän siinä muutu ihan tavalliseksi rivivaltuutetuksi ja tippuu helposti pois seuraavalla kerralla. Tilalle puolueuskovaisempi seuraavissa vaaleissa.