Paavi: Evoluutio ja alkuräjähdysteoria ovat oikeassa

Paavi Franciscus julisti, että alkuräjähdys (engl. Big Bang) ja evoluutio ovat totta, ja että Jumala ei ole "taikuri, jolla on taikasauva."
Paaveja ei ole aina tunnettu tieteen suurina puolustajina. Samoin katolisella kirkolla on ollut pitkään maine tieteen vastustajana.

Paavi Franciscus puhui kuitenkin Paavillisessa tiedeakatemiassa ja laukoi siellä kommentteja Jumalasta ja universumimme syntyteoriasta.

- Kun luemme luomisesta Mooseksen ensimmäisestä kirjasta, törmäämme riskiin siitä, että kuvittelemme jumalan taikuriksi, joka pystyi tekemään kaiken taikasauvalla. Mutta asia ei ole näin, Franciscus sanoi.

Paavi selitti, että kyseiset tieteelliset teoriat eivät ole ristiriidassa luojan olemassaolon kanssa.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan paavin lausahdukset pistävät lopun "näennäistieteille" kuten kreationismille, eli luomisopille ja älykkäälle suunnittelulle (engl.intelligent design), kertoo brittiläinen The Independent.

- Alkuräjähdys, jonka me tänään uskomme olevan maailman alku, ei ole ristiriidassa taivaallisen luojan väliintulon kanssa, vaan ennemminkin tarvitsee sitä, Franciscus totesi.

- Evoluutio luonnostaan ei ole ristiriidassa luomisen kanssa, sillä evoluutio vaatii olioiden luomisen, jotka sitten kehittyvät, Franciscus puhui.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288756676815.html
16190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Iltasanomat ei muistanut mainita, ettei kyseessä ole uutinen, koska jo aikaisempi paavi on ottanut tämän katolisen kirkon virallisen kannan.

Muistaakseni jokainen Suomen nykyisistä piispoista on myös samaa mieltä tieteen ja uskon suhteesta.

Äänestä
  • Eikä paavin kanta ole kelvollinen minkään asian perusteluksi.
    Uskovahan ensitöikseen eroaisi katolisesta kirkosta.

    Äänestä

Tämä vain vahvistaa tiukkapipofundamentalistien näkemystä katolilaisuudesta porttokirkkona.

Äänestä
  • Ja paavista antikristuksena, ellei se sitten ole Obama. Herrat ovat epäilemättä antikristuskilpailun kaksi finalistia, ja fundiksia mahtaa jänskättää, kumpi lopulta osoittautuu Valheen Isäksi numero uno.

    Äänestä

Paavi lienee kreationistille ILJETYS, sillä hän toimii täysin päinvastaisella tavalla kuin kreationisti:
-Paavi muokkaa uskonsa sopimaan yhteen luonnonhavaintojen kanssa.
-Kreationisti muokkaa luonnonhavainnot sopimaan yhteen uskonsa kanssa.

Äänestä
  • Paavi on rehellinen mies.

    Äänestä

xxxxx - Evoluutio luonnostaan ei ole ristiriidassa luomisen kanssa, sillä evoluutio vaatii olioiden luomisen, jotka sitten kehittyvät, Franciscus puhui. xxxxx

Tässä paavi selvästikin puhuu mikroevoluutiosta eli lajinsisäisestä muuntelusta, joka on kreationismia.

Mutta miten tämä aloitus muuten sopii evolutionistien usein esittämiin kannanottoihin, että auktoriteettiin vetoaminen on huono argumentti?

Äänestä
  • Jaakob ei ymmärrä nyt homman pointtia. Hartaampaa uskovaista kuin Paavi saa hakea. Hän pyhittää koko elämänsä Jeesukselle, viimeiseen hengenvetoonsa saakka. Vaikka hänen uskonsa on vahva, hän ei silti ole niin idiootti, että kieltäisi luonnonhavaintoja kuten kreationistit. Eikä hänellä ole asemastaan johtuen varaa tehdä itsestään pelleä sillä samalla denialismilla, jolla kreationistit tekevät itsestään pellen.

    Ota tämä siis kannustava esimerkkinä: ihminen voi olla vahvassa uskossa olematta idiootti tai denialisti.

    Äänestä

  • Koska kreationismi on kokonaan (Jumalan) auktoriteettiin vetoamisen varassa, samaa argumenttia on mahdollista ja välttämätöntä joskus käyttää myös toisella puolella.

    Jos kreat luopuvat Raamattuun vetoamisesta, evot varmasti mielellään jättävät paavin ja Suomen piispat pois keskustelusta.

    Äänestä

  • >Tässä paavi selvästikin puhuu mikroevoluutiosta eli lajinsisäisestä muuntelusta, joka on kreationismia.

    Selvästikään ei puhunut.

    >Mutta miten tämä aloitus muuten sopii evolutionistien usein esittämiin kannanottoihin, että auktoriteettiin vetoaminen on huono argumentti?

    Yli miljardi roomalaiskatolilaista nyt vain pitää paavia auktoriteettinaan riippumatta siitä mitä mieltä sinä tai minä asiasta olemme.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Koska kreationismi on kokonaan (Jumalan) auktoriteettiin vetoamisen varassa, samaa argumenttia on mahdollista ja välttämätöntä joskus käyttää myös toisella puolella.

    Jos kreat luopuvat Raamattuun vetoamisesta, evot varmasti mielellään jättävät paavin ja Suomen piispat pois keskustelusta.

    "Jos kreat luopuvat Raamattuun vetoamisesta, evot varmasti mielellään jättävät paavin ja Suomen piispat pois keskustelusta."

    Jos kreationistit lakkaavat vetoamasta raamattuun, koko hommasta katoaa hauskuus.

    Paavien ja piispojen mielipiteiden huomioimisessa kyse lienee siitä, ettei evoluution hyväksyminen ole "ateistista".

    Tämä fakta ajaa kreationistit fundamentalistiseen nurkkaan, johon mukaan eivät halua sen paremmin normaalijärkiset teistit kuin ateistitkaan. Siellä temmeltävät salaliittoteoreetikot, tiededenialistit ja sen sellaiset hörhöt.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Koska kreationismi on kokonaan (Jumalan) auktoriteettiin vetoamisen varassa, samaa argumenttia on mahdollista ja välttämätöntä joskus käyttää myös toisella puolella.

    Jos kreat luopuvat Raamattuun vetoamisesta, evot varmasti mielellään jättävät paavin ja Suomen piispat pois keskustelusta.

    Kuka uskova vetoaa kirkon tai paavin kantaan?

    Oletuksillasi ei ole mitään todisteellista voimaa.

    Äänestä

Vaikka nykyinen paavi onkin ehkä kaikkien aikojen paras virassaan, niin silti olisin iloisempi, jos katolinen kirkko keskittyisi tieteen sijaan hoitamaan ne omalla tontillaan olevat idioottimaisuudet kuten manaustoiminta, pyhimyskultti, ehkäisykielto, sunnuntainen piparinpalvonta jne.

Asialla on tietysti katolisessa maailmassa merkitystä varsinkin kouluopetuksen kannalta, mutta muutoin paavi ei ole mikään auktoriteetti - saati sitten erehtymätön kuten väitetään.

Äänestä

Paavi on samaa mieltä kuin minä,Jumala loi "siemenen" elämälle,joka evoluution kautta tuotti myös eläinlajin nimeltä homo sapiens.

Äänestä

Katolisen kirkon jesuiittaorganisaatiohan on ollut koko evolutionismin lobbyssä 1800-puolelta saakka oikea think tank.

Esimerkiksi jesuiittapappi Teilhard de Chardin linjasi kirjoissaan 1900-luvun alkupuolella että "Evoluutio on valo joka pitäisi ohjata kaikkien ajattelua."

Kuvaavaa on, että de Chardin on yksi kandidaatti Piltdownin "apinaihmisen" väärennöstapauksen suunnittelijana. Hanakasti otettiin esimerkiksi katolisten koulujen oppimateriaaliin ja kierrätettiin liki 40 vuotta kirjoissa. Piltdownin käytännön askareissa on saattanut olla mukana myös Sherlock Holmesin satuillut Conan Doyle joka asui lähellä tuota "löytöpaikkaa". Keijukaisvalokuvista jesuiitat olivat vähemmän innostuneita.

Pauli Ojala
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinosauruslegendat.htm

Äänestä
  • En ihmettelisi ollenkaan että jollain pastorilla olisi harhainen käsitys evoluutiosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyppy1 kirjoitti:

Paavi Franciscus julisti, että alkuräjähdys (engl. Big Bang) ja evoluutio ovat totta, ja että Jumala ei ole "taikuri, jolla on taikasauva."
Paaveja ei ole aina tunnettu tieteen suurina puolustajina. Samoin katolisella kirkolla on ollut pitkään maine tieteen vastustajana.

Paavi Franciscus puhui kuitenkin Paavillisessa tiedeakatemiassa ja laukoi siellä kommentteja Jumalasta ja universumimme syntyteoriasta.

- Kun luemme luomisesta Mooseksen ensimmäisestä kirjasta, törmäämme riskiin siitä, että kuvittelemme jumalan taikuriksi, joka pystyi tekemään kaiken taikasauvalla. Mutta asia ei ole näin, Franciscus sanoi.

Paavi selitti, että kyseiset tieteelliset teoriat eivät ole ristiriidassa luojan olemassaolon kanssa.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan paavin lausahdukset pistävät lopun "näennäistieteille" kuten kreationismille, eli luomisopille ja älykkäälle suunnittelulle (engl.intelligent design), kertoo brittiläinen The Independent.

- Alkuräjähdys, jonka me tänään uskomme olevan maailman alku, ei ole ristiriidassa taivaallisen luojan väliintulon kanssa, vaan ennemminkin tarvitsee sitä, Franciscus totesi.

- Evoluutio luonnostaan ei ole ristiriidassa luomisen kanssa, sillä evoluutio vaatii olioiden luomisen, jotka sitten kehittyvät, Franciscus puhui.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288756676815.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu