Paasikivi-Kekkosen linjaa etsimässä, eräs junamatka Moskovaan.
Lasse Lehtisen kirjassa "Aatosta jaloa ja alhaista mieltä" on mainio kuvaus Väinö Leskisen junamatkasta Moskovaan 1966. Kyseessä on matka, jota Leskinen oli jo pitkään anellut Tehtaankadulla (NL:n lähetystössä). Hän oli matkalla tapaamaan NL:n puoluejohtoa, ilmoittaakseen kääntymyksestään Paasikivi-Kekkosen linjan kannattajaksi. Panoksena oli SDP:n pääsy hallitukseen ja sitä kautta takaisin Suomen politiikan voimatekijäksi.
Kertomus on Lehtisen haastatteleman Albert Akulovin kertoma. Se lienee totuuden mukainen, onhan SDP:läinen tohtorismies sen osaksi väitöskirjaansa hyväksynyt:
"...Leskisen paimeneksi junaan oli laitettu Albert Akulov. Hän muistaa matkan vaikuttavaksi kokemukseksi urallaan. Hämäyksenä muita suomalaisia matkustajia varten Akulovin mukana matkusti hänen perheensä "lomamatkalle". Akulov osti Leskiselle liput. Passia tai viisumia Leskisellä ei ollut eikä niitä tarvittu, sillä vastaanotto perillä oli korkealla tasolla. Leskinen oli hermostunut ja ryhtyi mielellään olan takaa juopottelemaan Akulovin kanssa, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Leskinen käyttäytyi kovin teatraalisesti, ripittäytyi vaunuosastossa "itkien polvillaan" Akuloville, joka oli syystäkin hieman vaivautunut. Hän ei edelleenkään tiedustelutietojensa takia voinut luottaa Leskisen, "tuon CIA:n agentin", vilpittömyyteen, mutta näyttelijäsuoritus oli toki ollut "vaikuttava", ehkä kenraaliharjoitus seuraavaa päivää varten..."
-------------------------------------------------
Ei ole tiedossa, toistiko Leskinen kyynelehtivän polvilleen heittäytymisensä seuraavana päivänä Moskovassa neuvosto-isäntien edessä. Kuitenkin matkan tuloksena hänelle itselleen, kuten myös sos-dem. - puolueelle avautui paikka hallituksessa. Kekkonen sai luonnollisesti kuulla Akulovilta tämän ennen niin ärhäkän asevelisosialistin nöyristelystä Neuvostoliiton matkallaan. Kekkosta on syytetty venäläisten nuolijaksi, mutta olisi vaikea kuvitella Kekkosen olleen koskaan itkevänä polvillaan yhdenkään venäläisen jalkojen juuressa. Leskisen arvostus miehenä Kekkosen silmissä varmaankin romahti. Olihan Kekkonen ylentänyt Leskisen reservin majuriksi edellisenä itsenäisyyspäivänä, vaikka mies oli vielä tuolloin Kekkosen ankarimpia arvostelijoita. Kekkonen hyväksyi Leskisen kyllä ministeriksi, mutta tämä ei päässyt koskaan Kekkosen luotettuun sisäpiiriin.
Leskisen nöyristelymatkaa Moskovaan on hänen jälkeensä tulleiden demarivaikuttajien kiittäminen. Ilman Leskisen uhrautuvaa takinkäännöstä, heidän esille pääsemisensä olisi viivästynyt vuosilla. He kaikki, Sorsa etunenässä, hallitsivat jo nuolemisen taidon mestarillisesti. Sitä harrastettiinkin innokkaasti, kunnes Mauno Koivisto viimein sysäsi dementoituneen vanhuksen syrjään. Vielä oltiin kuitenkin hiljaa kuin kusi sukassa ja rakennettiin demarivaltiota palikka palikalta. Kului 10 vuotta ja suuri ja mahtava Neuvostoliitto kaatui. - Silloin hyppäsi esiin - kuin jänis laatikosta - jo kuolleeksi luultu asevelisosialistihenki. Urheat miehet ryhtyivät jälleen kertomaan sankaritarinoita isänmaan puolustamisesta vaaran vuosina...
Poikkeuksetta näihin tarinoihin liittyy pahansuopa suhtautuminen Urho Kekkoseen ja melko täydellinen ymmärryksen puute hänen aikansa olosuhteisiin. Kekkosen nykyiset arvostelijansa kertovat kuinka he olisivat hänen sijassaan iskeneet neukuille miehekkäästi nyrkkiä pöytään taipumatta mihinkään kauppasuhteisiin ja muihin houkutuksiin.
Lasse Lehtisen kirjassa "Aatosta jaloa ja alhaista mieltä" on mainio kuvaus Väinö Leskisen junamatkasta Moskovaan 1966. Kyseessä on matka, jota Leskinen oli jo pitkään anellut Tehtaankadulla (NL:n lähetystössä). Hän oli matkalla tapaamaan NL:n puoluejohtoa, ilmoittaakseen kääntymyksestään Paasikivi-Kekkosen linjan kannattajaksi. Panoksena oli SDP:n pääsy hallitukseen ja sitä kautta takaisin Suomen politiikan voimatekijäksi.
Kertomus on Lehtisen haastatteleman Albert Akulovin kertoma. Se lienee totuuden mukainen, onhan SDP:läinen tohtorismies sen osaksi väitöskirjaansa hyväksynyt:
"...Leskisen paimeneksi junaan oli laitettu Albert Akulov. Hän muistaa matkan vaikuttavaksi kokemukseksi urallaan. Hämäyksenä muita suomalaisia matkustajia varten Akulovin mukana matkusti hänen perheensä "lomamatkalle". Akulov osti Leskiselle liput. Passia tai viisumia Leskisellä ei ollut eikä niitä tarvittu, sillä vastaanotto perillä oli korkealla tasolla. Leskinen oli hermostunut ja ryhtyi mielellään olan takaa juopottelemaan Akulovin kanssa, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Leskinen käyttäytyi kovin teatraalisesti, ripittäytyi vaunuosastossa "itkien polvillaan" Akuloville, joka oli syystäkin hieman vaivautunut. Hän ei edelleenkään tiedustelutietojensa takia voinut luottaa Leskisen, "tuon CIA:n agentin", vilpittömyyteen, mutta näyttelijäsuoritus oli toki ollut "vaikuttava", ehkä kenraaliharjoitus seuraavaa päivää varten..."
-------------------------------------------------
Ei ole tiedossa, toistiko Leskinen kyynelehtivän polvilleen heittäytymisensä seuraavana päivänä Moskovassa neuvosto-isäntien edessä. Kuitenkin matkan tuloksena hänelle itselleen, kuten myös sos-dem. - puolueelle avautui paikka hallituksessa. Kekkonen sai luonnollisesti kuulla Akulovilta tämän ennen niin ärhäkän asevelisosialistin nöyristelystä Neuvostoliiton matkallaan. Kekkosta on syytetty venäläisten nuolijaksi, mutta olisi vaikea kuvitella Kekkosen olleen koskaan itkevänä polvillaan yhdenkään venäläisen jalkojen juuressa. Leskisen arvostus miehenä Kekkosen silmissä varmaankin romahti. Olihan Kekkonen ylentänyt Leskisen reservin majuriksi edellisenä itsenäisyyspäivänä, vaikka mies oli vielä tuolloin Kekkosen ankarimpia arvostelijoita. Kekkonen hyväksyi Leskisen kyllä ministeriksi, mutta tämä ei päässyt koskaan Kekkosen luotettuun sisäpiiriin.
Leskisen nöyristelymatkaa Moskovaan on hänen jälkeensä tulleiden demarivaikuttajien kiittäminen. Ilman Leskisen uhrautuvaa takinkäännöstä, heidän esille pääsemisensä olisi viivästynyt vuosilla. He kaikki, Sorsa etunenässä, hallitsivat jo nuolemisen taidon mestarillisesti. Sitä harrastettiinkin innokkaasti, kunnes Mauno Koivisto viimein sysäsi dementoituneen vanhuksen syrjään. Vielä oltiin kuitenkin hiljaa kuin kusi sukassa ja rakennettiin demarivaltiota palikka palikalta. Kului 10 vuotta ja suuri ja mahtava Neuvostoliitto kaatui. - Silloin hyppäsi esiin - kuin jänis laatikosta - jo kuolleeksi luultu asevelisosialistihenki. Urheat miehet ryhtyivät jälleen kertomaan sankaritarinoita isänmaan puolustamisesta vaaran vuosina...
Poikkeuksetta näihin tarinoihin liittyy pahansuopa suhtautuminen Urho Kekkoseen ja melko täydellinen ymmärryksen puute hänen aikansa olosuhteisiin. Kekkosen nykyiset arvostelijansa kertovat kuinka he olisivat hänen sijassaan iskeneet neukuille miehekkäästi nyrkkiä pöytään taipumatta mihinkään kauppasuhteisiin ja muihin houkutuksiin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Max Jakobson: Pelon ja toivon aika – 20. vuosisadan tilinpäätös II:
”Kekkonen ja (RKP:n kansanedustaja) J.O. Söderhjelm olivat valmiit hyväksymään Molotovin ehdotuksen vain pienin muutoksin. ”Yhdessä NLn kanssa” korvattaisiin sanoilla ”NLn avustamana ja yhdessä sen kanssa”. Lisäksi NLn avun toteuttamisesta sopimuspuolet neuvottelisivat keskenään. Suomen puolustusvoimien osuuden rajoittamisesta omaan alueeseen ei ollut mainintaa Molotovin enempää kuin tohtoreidenkaan tekstissä.
Tästä käytiin presidentin ja tohtoreiden välillä dramaattinen väittely, jota Söderhjelm on värikkäästi kuvannut muistelmissaan:
”Paasikivi melkein huusi kiukusta. Me olimme kavaltamassa isänmaan. Neuvottelukunnan hallituksen jäsenet olivat aivan liian pehmeitä … Valtuuskunta oli vain kuvitellut, että Moskovassa oli voitettu jotain. Oli selvää, että venäläiset aikoivat tunkeutua maahamme…”
- - -
”Viimeisen sanan sanoi eduskunta. Vaalit olivat kolmen kuukauden päässä, ja kansanedustajat tiesivät, miten voimakkaasti kansalaismielipide vastusti sellaista sopimusta, jota voitaisiin pitää sotilasliittona. Vain SKDL:n ja RKP:n eduskuntaryhmät olivat valmiit hyväksymään Kekkosen ja Söderhjelmin muotoilun. Suuri enemmistö olisi sen torjunut. Presidentti teki tästä sen johtopäätöksen, että neuvottelujen oli parempi antaa raueta Moskovassa kuin tehdä sopimus, jonka eduskunta sitten hylkäisi.
Tiedämme, miten kävi. Molotov ei ollutkaan niin peräänantamaton kuin Kekkosen KGB-ystävä oli vihjannut. Sopimus hyväksyttiin muitta mutkitta olennaisilta kohdiltaan sellaisena kuin Paasikivi oli sen alun perin muotoillut.”
- - -
Eihän tuo liity mitenkään avaukseen - tarkkuutta, ei historiallisista aiheista voi muuten keskustella. Historia on täynnä tapahtumia. Et sentään mennyt aivan antiikin aikoihin.
.
UKK-kaunaisuutta esiintyy monella tasolla
********************************************
Vaikka Max Jakobson onkin monessa arvostettu muistelija, kadottaa hän joissakin kohdin objektiivisuutensa eräästä hyvin tunnetusta syystä johtuen:
Hän ei edelleenkään kykene näkemään UKK:n asemaa objektiivisesti varisnkaan sen jälkeisissä tuntemuksissaan kun Neukkujen sanottiin saneeranneen hänet YK:n pääsihteerin paikalta juutalais-sukujuuriensa johdosta.
Edesmennyt, politiikan asiantuntikasi harvinaisen avoin ja puolueeton toimittaja Knud Möller arvioi joissakin artikkeleissaan Max Jakobsonin syvälle juurtuneen UKK-kaunan syitä.
Jos yleensäkään on mahdollista saada julkisuuteen muutakin taustatietoa UKK:sta ja hänen ajastaan kuin "tietovisatohri" lasselehtisten yms. ”Wäinö Tanner pyhitetään” -historian uudelleenkirjoittelua UKK:n maineen tahraamisen hinnalla, niin Knud Möllerin syväluotavaa ja objektiivisesti näkevää lähihistoriaamme olisi saatava jälleen julkisuuteen.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
.
Samasta kirjasta:
”NLn ulkoministeriössä tiedettiin yhtä vähän kuin Suomen pääesikunnassa, mistä oikein oli kysymys. Nootin tarkoitus paljastui, kun ulkoministeri Karjalainen tapasi virkaveljensä Gromykon Moskovassa. 11.11. Gromyko toisti ensin nootissa esitettyjä väitteitä Länsi-Saksan sotilaallisista valmisteluista Pohjolassa ja väitti NLn sotilasjohdon vaatineen konsultaatioiden pitämistä YYA-sopimuksen pohjalta, mutta siirtyi sitten asiaan:
”Poliittinen tilanne Suomessa on tällä hetkellä hyvin epävakaa. Tietty ryhmittymä yrittää estää Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittisen linjan noudattamista... ottaen huomioon NLn turvallisuusintressit haluamme olla vakuuttuneita siitä, että nykyinen ulkopoliittinen linja (Paasikiven-Kekkosen linja) säilyy tulevaisuudessa. Sen vuoksi ehdotimme Suomen hallitukselle konsultaatioita.”
Siis Suomen tilanteen, ei Länsi-Saksan sotilaallisen uhan vuoksi. Gromyko sanoi, että sotilaskonsultaatioista voitaisiin luopua, jos NL voisi saada ”poliittisen varmuuden siitä, että Suomen ulkopolitiikka jatkuu muuttumattomana. Karjalainen selitti, että tammikuussa 1962 pidettäisiin valitsijamiesvaalit ja heinäkuussa eduskuntavaalit, joissa kansa toisi julki kannatuksensa Paasikiven-Kekkosen linjalle. Mutta Gromyko vastasi, ettei neuvostohallitus voisi odottaa niin pitkään. Silloin Karjalainen omien sanojensa mukaan ”onneksi huomasi” mainita, että presidentillä oli valta nopeuttaa eduskuntavaalien aikataulua.”
- - -
Max Jakobson: Vallanvaihto (1992):
”Sekä vuoden 1974 poikkeusvaali että vuoden 1978 paraativaali olivat poikkeamia demokraattisen järjestelmän normaalista toiminnasta. Muodollisesti ne olivat lain mukaisia, mutta sotivat hengeltään demokratian periaatteita vastaan. Ne heikensivät kansalaisten kunnioitusta ja luottamusta omaa järjestelmäänsä kohtaan.”
Johannes Virolainen, joka oli itse täysin rinnoin mukana näitä poikkeamia toteuttamassa, on myöhemmin tullut katumapäälle. Kirjassaan Vallankäyttö Kekkosen kaudella (Otava 1986) hän kirjoittaa:
”Kekkosen liian pitkä kausi opetti kansallemme, että yhdelle henkilölle keskittyvä valta, vaikkakin lahjakkaalle, viisaalle, kokeneelle ja aktiiviselle, mitä Kekkonen oli, ei ole hyväksi, koska mikään voima ei silloin voi seurata, valvoa ja rajoittaa vallankäyttöä, vaikka siinä tapahtuisi virheitäkin.”
hyteyutiu