lapsityövoima eettisestä näkökulmasta?

Lapsena minulta ei edes kysytty, jaksanko tehdä työtä vielä koulupäivän jälkeen. Oli vain mentävä tekemään oma osuutensa perheen elatukseksi. Sitä ei kukaan kauhistellut. Siihen ei kukaan puuttunut, koska joka perheessä tehtiin niin. Äiti ja isä opettivat työnteon työn ääressä. Kaikkea piti osata. Jopa työvälineitä piti itse osata korjata. Ja siitä ei ole aikaa kuin 60 vuotta. Vieläkin osaan korjata ja huoltaa melkeinpä minkä tahansa laitteen, vaikka olenkin "pikkuvirkamies". Ihmissuhteitakin tuntuu olevan runsaasti.

Kokemuksen ja kasvatuksen seurauksena olen aina pärjännyt työssä ja yhteiskunnassa hyvin. Työhön läksin opiskelun jälkeen heti päätöspäivän jälkeen ja yhtään työtöntä päivää ei ole ollut. Opintolainaa oli vain kolmetuhatta markkaa ensimmäiseltä vuodelta ja muuten tein töitä opiskelun ohessa ansaiten opiskelu-ja vuokrarahat ja ruuan. Perheen perustin viimeisenä opiskeluvuonna. Milloinkaan rahaa ei ole ollut paljon, mutta aina olen ollut tyytyväinen osaani ja asemaani yhteiskunnan rattaistossa.

Ensi vuonna on tarkoitus jäädä eläkkeelle ja nauttia uudenlaisesta elämästä niin kauan kuin vain voin.

Kukaan ei silloin tullut sanomaan, että miksi lasten pitää tehdä töitä. kukaan ei tullut puhumaan puolestani, että lapsilla ei saa teettää noin raskaita hommia. Äiti ja isä opettivat työtaidot, joista on ollut suuresti hyötyä arjen pulmissa. Vieläkin minulla on pieni paja, jossa vapaa-ajalla teen Pelle Pelottoman keksintöjä ja korjaan ja huollan autot, leikkurit, työkalut ja joskus naapurienkin koneet, ihan ilmaiseksi, opitun tavan mukaisesti. Lastenlapsille olen opettanut monet taidot ja siten siirtänyt isältä lapsenlapselle samaa asennetta, elämän onnea ja osaamista.