Suvaitsevaisuus

Voiko syvästi vakaumuksellinen ihminen olla suvaitsevainen muille vakaumuksille? Äkkiä voisi sanoa, että nimenomaan oikeanlaisessa vakaumuksessa oleva ihminen voi olla suvaitsevainen, mutta onko sittenkään näin?

1. Jos ihminen on varma oman uskontonsa totuudesta, miten hän voi suhtautua suvaitsevasti muiden "valheellisiin" vakaumuksiin? Silloinhan väärässä kirkossa oleva ihminen uskoo satuihin - miten sellaista voisi täysjärkinen ihminen suvaita? Tällöin suvaitsevaisuus on enempi "käsien pesua" asian suhteen.

2. Jos ihminen pitää omaa uskonnollista suuntausta totuutena, niin silloinkin hän voi olla suvaitseva vain joitain uskontoja kohtaan (esim. lutsku ei voi hyväksyä hindulaisuutta, mutta saattaa hyvinkin suvaita vaikkapa katolisuuden).

3. Jos ihminen ei omaa mitään vakaumusta, silloin hän voi olla aidosti suvaitsevainen.

Pitkäaikaisen kenttäkokemuksen kautta olen tullut siihen tulokseen, että kaikkein uskonnollisimmat ihmiset ovat kaikkein suvaitsemattomimpia. Suvaitsemattomuus saatetan kyllä kätkeä hienosti käytöksen alle, mutta siellä se on kuitenkin kuten suomalaisten rasistisuuskin!

Voiko harras mormoni olla oikeasti suvaitsevainen muita uskontoja kohtaan, koska sisimmässään hän 'tietää' muiden kirkkojen olevan väärässä...?

Muiden uskontojen kohdalla minun ei edes tarvitse kysyä tätä asiaa - suvaitsemattomuus on ja pysyy, koska loppuviimein uskonnossa on kyse ihmisten persoonasta.
17563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

...että tavallamme emme kukaan ole järin suvaitsevaisia. Minä en ainakaan ole kovin suvaitsevainen. :-)

Suvaitsevaisuus taitaa olla ihmisluonnolle vierasta ja varmasti mitä vankemmin luulemme olevamme oikeassa sen suvaitsemattomampia pohjiltamme olemme.

...Ja jos olet kanssani eri mieltä niin mörökölli sinut vie!

Äänestä

Mitä suvaitsevaisuus oikeastaan on? Onko se tässä foorumissa esimerkiksi sitä että mormonit antavat toisten tulla ja haukkua heitä vapaasti ja kaivaa kaikenlaista mahdollista pahaa heidän menneisyydestään, oli se sitten totta, tai ei, kun kirjoittajat vain ovat saaneet sen käsityksen että se on totta. Jotkut mormonit vain kerta toisensa jälkeen yrittävät rauhallisesti kertoa totuuden, joka kerta toisensa jälkeen tyrmätään kaivaen esiin kaikenlaisia mahdollisia ja mahdottomia dokumenttejä, joiden alkuperästä ei ole sen varmempaa tietoa kuinhistoriasta yleensä, ja joista useat ovat kotoisin mormoneja VASTUSTAVILTA sivuilta.Onko tämä suvaitsevaisuutta??
Kumma kun ei Josefiinaa tai Tapsaa tai muita näy muiden kirkkokuntien, tms idealistien sivuilla mustamaalaamassa heitä. Voisikohan se olla suvaitsevaisuutta?
Olen uusi täällä ja ihmettelen hieman tätä foorumia, sen negatiivisyyttä. JOS tämä todella kertoisi Mormonismista, voisivat he rauhassa kertoa kirkostaan tässä foorumissa. Mutta tämä on vain väittely ja kiusaamispaikka.Ei täältä pahemmin todellista tietoa saa.
Tästä pitäisi tehdä mormonisminegatiivinen forum ja tehdä toinen viereen nimeltä mormonismipositiivinen foorum!!

Äänestä
  • Liity MAP-kirkkoon niin saat kaipaamaasi "todellista" tietoa. Tai lue mormonien omia sivustoja.

    Jos et pidä keskustelusta, mene muualle urputtamaan.

    Äänestä

  • >Olen uusi täällä ja ihmettelen hieman tätä foorumia, sen negatiivisyyttä. JOS tämä todella kertoisi Mormonismista, voisivat he rauhassa kertoa kirkostaan tässä foorumissa. Mutta tämä on vain väittely ja kiusaamispaikka.Ei täältä pahemmin todellista tietoa saa.

    Voithan sinä lukea vain mormonien itsensä ylläpitämiä sivustoja. Vaarana on, että silloin vielä kolmen vuosikymmenen kuluttua luulet, että moniavioisuus ei kuulu mormonismin periaatteisiin, että Joseph Smith ei mennyt naimisiin toisten miesten vaimojen kanssa, että kirkossa ei ollut verisovitusoppia, että mustaihoisista ei sanottu mitään pahaa ym.

    Josefina1 on ollut kirkon jäsen yli 30 vuotta eikä hän tiedä em. asioista vieläkään!

    Että jos haluat elää laput silmillä, siitä vain!

    Äänestä

jollakin olla enemmän kuin Tapanilla?

Joskus Tapani vaikuttaa ainakin hieman olevansa uskovakin?

Tarkemmin ajateltuna tunnen useita äärimmäisen suvaitsevia uskovia. Hyväksyttyään itsensä sellaisena kun on, voi hyvinkin olla mahdollista hyväksyä muutkin, hyvine ja pahoine puolineen.

Äänestä
  • ...erittäin hyvä kirjoittaja ja tiedät varsin paljon eri kirkoista ja niitten suuntauksista. suvaitsevuudesta olemme kuitenkin eri mieltä, mikä varmasti lienee sallittua. Otan yhden pienen esimerkin. Jos joku läheiseni on sekaantunut esim. tajuntaa laajentavien aineiden väärinkäyttöön ja myos levittää niitä lähiympäristöönsä, pitäisikö minun olla suvaitsevainen ja ummistaa silmäni. Ei, varmasti puutun asiaan, vaikka se merkitsisi ystävyyden loppua. Sama asia on uskon asioissa, en voi hyväksyä sitä, kuinka ihmisiä aivopestään, kielletään tosiasiat ja valehdellaan silmät kirkkaina lahkonsa perustajasta ja muista lahkon profeetoista, vaikka puolueeton historian tutkimus on selvittänyt tosiasiat näistä herroista ja heidän tekemisistään. En minä sitä piru mielessä tee. Teen sen siksi, että yritän varoittaa ihmisiä, näistä väärien profeettojen aivopestyistä palvelijoista ja olen sitä mieltä, että mitä ihmisen pitää tietää Jumalasta, se kaikki löytyy Raamatusta.

    Äänestä

  • Ja voisiko jollakulla olla enemmän huumorintajua kuin nimimerkillä Turust?

    Äänestä

  • utelias uskovainen kirjoitti:

    ...erittäin hyvä kirjoittaja ja tiedät varsin paljon eri kirkoista ja niitten suuntauksista. suvaitsevuudesta olemme kuitenkin eri mieltä, mikä varmasti lienee sallittua. Otan yhden pienen esimerkin. Jos joku läheiseni on sekaantunut esim. tajuntaa laajentavien aineiden väärinkäyttöön ja myos levittää niitä lähiympäristöönsä, pitäisikö minun olla suvaitsevainen ja ummistaa silmäni. Ei, varmasti puutun asiaan, vaikka se merkitsisi ystävyyden loppua. Sama asia on uskon asioissa, en voi hyväksyä sitä, kuinka ihmisiä aivopestään, kielletään tosiasiat ja valehdellaan silmät kirkkaina lahkonsa perustajasta ja muista lahkon profeetoista, vaikka puolueeton historian tutkimus on selvittänyt tosiasiat näistä herroista ja heidän tekemisistään. En minä sitä piru mielessä tee. Teen sen siksi, että yritän varoittaa ihmisiä, näistä väärien profeettojen aivopestyistä palvelijoista ja olen sitä mieltä, että mitä ihmisen pitää tietää Jumalasta, se kaikki löytyy Raamatusta.

    on kuitenkin ilmeiset rajat, joiden rajojen kokeilemiseen itsekin usein syyllistyn.

    Taannoin kirjoitin tänne lipeäkalan keittämisestä, vanhasta äitini keittokirjasta löytämäni ohjeet.

    Ilmeisestikin pelkkä otsikko ylitti jonkun suvaitsevaisuuden rajat. Tuskin poistaja luki tuosta ketjusta viimeistä kirjoitustani jossa selitin motiivini, kuten myös tuon kummallisen otsikointini liittymisen elämääni, myös uskoon.

    Joitakin suvaitsevuuden rajoja tunnistan toki itsessänikin. Suvaitsevaisuus ja välinpitämättömyys on syytä pitää tiukasti erillään. Minun johdattajani kehottaa minua hyväksymään uskovat, suunnasta riippumatta.

    Arvelisin elämäni helpottuneen tästä pyrkimyksestä.

    Tietenkään en voi olla välinpitämätön. Olenpa hyvinkin herkkä, jos huomaan uskon varjolla yritettävän huijata vaikkapa toisen köyhän ihmisen varat, jota sitäkin tapahtuu keskuudessamme.

    Aikanaan yritin tutustua uskontoihin saadakseni vakuuttavuutta ateismilleni. Sanoin etten voi olla ateisti ennen kuin tunnen riittävästi eri uskontoja. Näissä tutkimuksissani havaitsin olevani luterilainen. Tuon havaintoni jälkeen en ole sitä kiistänyt.

    Meillä kullakin tuo uskon totuus poikkeaa hieman toisistaan. Me kukin edellytämme totuuden tuntua.

    Totuuden tuntua minun mielestäni on hyvä peilata muistakin kuin omista näkökulmistaan. Pystymmekö siihen, onkin jo toinen asia.

    Kykenemmekö pitämään itsemme monipuolisesti avoimina ja kuuntelemaan lähimmäistämme?

    Tämän tyyppisessä kommunikoinnissa on vaikeaa tarkastella kirjoituksiaan riittävän huolellisesti.

    Ainakin itse huomaan useinkin ajatusteni olleen keskeneräisiä.

    Äänestä

Jumala on suuri ja ihmisen ymmärrys pieni. Kukin uskonto on vain yksi monista yrityksistä heijastaa Jumalan kirkkautta. Uskonnot ovat kuin sormia, jotka viittaavat kuuhun, yrittävät johdattaa katseemme ja huomiomme oikeaan suuntaan. Tai kuten myös sanotaan: totuuden jalokivi on tuhatsärmäinen, jokainen uskonto on vain yksi Jumalan kirkkautta heijastava prisma - mikään prisma ei pysty täydellisesti heijastamaan Jumalan koko kirkkautta. On samantekevää, millä sormella meille kuuta osoitetaan, jos kuun lopulta näemme. Kukaan ei voi katsoa toisen silmillä eikä pakottaa toista näkemään.

Äänestä
  • totuus on yksi, vaikka me ihmiset koemme se eri tavoin. Olemme yksilöllisiä uskossamme, mutta emme erimielisiä, jos meillä on selkeä ymmärrys niistä ilmoituksista, joita olemme saaneet. "Olkaa yhtä niin kuin Isä ja minä olemme yhtä." Apostolien tehtävänä oli vaalia kirkon yhtenäisyyttä, mutta heidän johdostaan luovuttiin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    totuus on yksi, vaikka me ihmiset koemme se eri tavoin. Olemme yksilöllisiä uskossamme, mutta emme erimielisiä, jos meillä on selkeä ymmärrys niistä ilmoituksista, joita olemme saaneet. "Olkaa yhtä niin kuin Isä ja minä olemme yhtä." Apostolien tehtävänä oli vaalia kirkon yhtenäisyyttä, mutta heidän johdostaan luovuttiin.

    yleisen seurakunnan jäseninä eivät ole luopuneet vaan kuljemme yhdessä, kukin erikseen kohti yhteistä päämäärää.

    Syömme siis samasta leivästä, emme kuitenkaan samaa leipää.

    Mikään määritelmä ei ole kaiken kattava. Vaikeimmin määriteltävissä ja rajattavissa on se todellinen, keskuudessamme elävä maailmanlaaja ihmisten joukko, joka on kääntynyt ja uskonut evankeliumiin. Sen Jumala on erottanut evankeliumin kautta eri kansoista ja kielistä omaksi kansakseen.

    Tämän joukon jäseniä on kaikkialla siellä, missä on eri nimisiä ja kokoisia, selvästi tai vähemmän selvästi järjestäytyneitä kristittyjen ryhmiä, seurakuntia, kirkkoja. Mutta yksikään näistä ryhmistä ei ole kuitenkaan varsinainen Kristuksen seurakunta maan päällä. "Ekklesia ylittää kaikkien kirkkojen ja niihin verrattavien kristillisten yhdyskuntien rajat, se murtaa kaikki inhimilliset ryhmittelyt, ja siitä syystä sen jäseniä ei voida koskaan oikein merkitä kirjoihin ja luetteloihin" (Tiililä).

    Kristuksen todellinen seurakunta jää salaisuudeksi monella tavoin tässä ajassa ja kuitenkin se on joka hetki käsin kosketeltavana ja siksi aina alttiina vainottavaksi.

    Määrittelyssä on käytettävä vastakkaisia ilmauksia: Kristuksen seurakunta on näkyvä ja näkymätön. Se on salattu ja julkinen. Sillä on maallinen muotonsa ja taivaallinen olemuksensa. Se on inhimillinen ja jumalallinen. Siihen kuulutaan sydämen uskon ja tietoisen jäsenyyden kautta.

    Jumala yksin tietää kuinka monta jäsentä kuuluu hänen seurakuntaansa ja kuitenkin sillä on jäsenluettelonsa tässä maailmassa. Se on paikallinen ja kuitenkin yli maailman ulottuva. Siinä on mitä erilaisimpia kokoontumisen ja järjestyksen muotoja ja perinteitä ja kuitenkin jotain, joka on kaikille samaa ja yhteistä - Raamatun sanaan sidottu todistus Jeesuksesta, kaste, ehtoollinen ja Pyhän Hengen osallisuus.

    On mahdollista tietää ketkä ovat sen jäseniä ja kuitenkin todellinen jäsenyys jää ihmisiltä salaan. Vain Kristuksen seurakunnan jäsen on pelastettu ja kerran pelastuu. Mutta yksikään näkyvä yhteisö, joka kutsuu itseään seurakunnaksi tai kirkoksi, ei voi totuudellisesti väittää olevansa maan päällä ainoa oikea ja että kaikki sen jäsenet varmasti pelastuvat.

    Kristuksen seurakunta on aina ensisijassa uskon kohde, mutta samalla myös käsin kosketeltava ja todellinen yhteisö tässä maailmassa. Kristuksen seurakunta ei lankea yksiin minkään ulkonaisen organisaation kanssa ja kuitenkin jokaisella todellisen seurakunnan osallakin on oma organisaationsa. Kirkko on viime kädessä "määrittelemätön todellisuus" (Mannermaa).

    Koska kirkko ja seurakunta muodostuu elävistä ihmistä, se on jotain maallista ja ajallista. Se on ihmisten luoma eikä sitä ole ilman ihmisiä. Se on ihmisten organisoima ja ylläpitämä. Ihmiset sitä johtaa ja ihmiset siinä riitelevät ja kapinoivat ja nousevat toisiansa vastaan.

    Siinä on julmuutta, sortoa, väärinkäytöksiä niin kuin kaikessa muussakin missä ihmiset ovat mukana. Yhteisönä siinä voi esiintyä myös rakkautta, hyvyyttä ja aitoa keskinäistä yhteyttä.

    Tommottos mää ainaki usko, sanoko Tapani mitä tykkä. Mää usko, et totuut hänki puhu ja o loputakki suvatsevaine miäs.

    Tervessi taas täält Turust! Samas ulkoses seurakunnas me kaik olla. Ite kullaki pakka joskus olema hiuka sisäsiittosi jutui. Tämä o mormonitte palsta ja heil taas o omas kirkosas omi krumeluurei.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Arvoisa Turust,
    Tuo oli todella hieno kirjoitus - kiitos!
    Talletetaan word-tiedostoksi...

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    totuus on yksi, vaikka me ihmiset koemme se eri tavoin. Olemme yksilöllisiä uskossamme, mutta emme erimielisiä, jos meillä on selkeä ymmärrys niistä ilmoituksista, joita olemme saaneet. "Olkaa yhtä niin kuin Isä ja minä olemme yhtä." Apostolien tehtävänä oli vaalia kirkon yhtenäisyyttä, mutta heidän johdostaan luovuttiin.

    Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jalokiviä on vain yksi. Totuus, tämä kallisarvoinen jalokivi, on tuhatsärmäinen. Mormonismi heijastaa siitä yhden särmän verran, islam toisen, budhalaisuus kolmannen. Ymmärsit mitä tarkoitin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    totuus on yksi, vaikka me ihmiset koemme se eri tavoin. Olemme yksilöllisiä uskossamme, mutta emme erimielisiä, jos meillä on selkeä ymmärrys niistä ilmoituksista, joita olemme saaneet. "Olkaa yhtä niin kuin Isä ja minä olemme yhtä." Apostolien tehtävänä oli vaalia kirkon yhtenäisyyttä, mutta heidän johdostaan luovuttiin.

    >>Apostolien tehtävänä oli vaalia kirkon yhtenäisyyttä, mutta heidän johdostaan luovuttiin.

    Äänestä

Näitä palstoja ja eri kirkollisten yhteisöihin kuuluvien keskinäistä pilkkaa ja solvaamista seuratessani joutuu pakostakin pohdiskelemaan Jumalan tarkoituksia, jotka lopulta ovat meiltä kuitenkin salattu.

Jonkinlaista osviittaa saamme tutkimalla tarkasti Raamattua joka vie meidät ehkä lähimmäksi totuutta, jota monet ovat eritavoin tulkinneet.

Aikanaan Abraham sanoi Lootille: "Älköön olko riitaa meidän välillämme… sillä olemmehan veljeksiä. Eikö koko maa ole avoinna edessäsi? Eroa minusta. Jos sinä menet vasemmalle, niin minä menen oikealle, tahi jos sinä menet oikealle, niin minä menen vasemmalle" (1 Moos 13:8-9).

Samankaltaisen tilanteen kohtaamme UT:sta. Siellä kerrotaan kuinka Paavali ja Barnabas olivat lähdössä uudelleen lähetysmatkalle. "Barnabas halusi ottaa mukaan myös Johanneksen, jota kutsuttiin Markukseksi, mutta Paavali ei hyväksynyt häntä matkatoveriksi… Tästä sukeutui niin kova riita, että kumpikin lähti omille teilleen" (Apt 13:36-41).

Kuinka vapauttavaa! Meidän ei tarvitse pakottaa itseämme määrättyjen uskovien läheisyyteen ja yhteyteen. Riittää kun löydämme oman hengellisen kotimme.

Vai minkälaisia tulkintoja muut saavat noista Raamatun kohdista? Minut nuo, kuten monet muutkin Raamatun kohdat, ovat vapauttaneet kulkemaan sen opetuksen mukaan, joka minulle alun alkaen on opetettu. Vasta vanhempana olen sen ymmärtänyt.

Samalla olen oppinut arvostamaan muitakin uskovia.

Sanoman viemisen, uskon perustuvan vetovoimaan. Ei ainakan solvaamiseen eikä kielteiseen arvosteluun. Liioin ei pidä suinpäin syöksyä kaikkien "mukavien" miesten mukaan.

Naise ovakki sit jo kokonas eri asia. :) Vaik ikä pakka hiuka sitäki rajottama. L

Äänestä
  • Ronski2: lle.

    Äänestä

vastaa kysymykseesi:
Kirkkomme 11 uskonkappaleen sanoilla :
" Me väitämme, että meillä on oikeus palvella kaikkivaltiasta Jumalaa omantuntomme vaatimusten mukaisesti, ja sallimme kaikille ihmisille saman oikeuden, palvelevatpa he miten, missä ja mitä tahansa."

Sekä vielä 13 uskonkappaleen sanoin:
" Me uskomme, että tulee olla vilpitön,totuudellinen,puhdas,toisen parasta halajava ja hyveellinen ja että tulee tehdä hyvää kaikille, niinpä voimmekin sanoa seuraavamme Paavalin kehotusta - me uskomme kaikki, me toivomme kaikki, me olemme kärsineet paljon ja toivomme voivamme kestää kaikki. Jos on jotakin hyveellistä, rakastettavaa, hyvältä kuuluvaa ja kiitettävää, sitä me etsimme."

Olen miettinyt aika paljon tätä suvaitsevaisuutta nyt kun olen ollut tällä palstalla ja minulla on kyllä jotenkin sellainen tunne, että monet , mutta huom. ei kaikki, suhtautuvat juuri mormonismiin negatiivisesti ... suorastaan vainoharhaisesti.
Ei auta vaikka kuinka selvitän uskoani ja elämäntapaani ... mutta kun en suostu myöntämään joitakin väitteitä todeksi, niin johan leimataan!
Se ihmetyttää minua sillä siitä tulee sellainen käsitys että näiden henkilöiden ainoa tarkoitus onkin saada minut vakuuttumaan että uskontoni on jotenkin väärin.
Ei siinä enää jaeta erilaisia uskonkäsityksiä ja olla suvaitsevaisia .... joku sanoi jopa että minulla ja kirkollani on eri Jeesuskin!

Olen lähtenyt tänne keskustelemaan avoimesti uskostani ja kertomaan miten se käytännössä toimii vuonna 2004 Suomessa ... siitä minä tiedän , enhän voi mennä elämään 1800-luvun alkua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Exmoro kirjoitti:

Voiko syvästi vakaumuksellinen ihminen olla suvaitsevainen muille vakaumuksille? Äkkiä voisi sanoa, että nimenomaan oikeanlaisessa vakaumuksessa oleva ihminen voi olla suvaitsevainen, mutta onko sittenkään näin?

1. Jos ihminen on varma oman uskontonsa totuudesta, miten hän voi suhtautua suvaitsevasti muiden "valheellisiin" vakaumuksiin? Silloinhan väärässä kirkossa oleva ihminen uskoo satuihin - miten sellaista voisi täysjärkinen ihminen suvaita? Tällöin suvaitsevaisuus on enempi "käsien pesua" asian suhteen.

2. Jos ihminen pitää omaa uskonnollista suuntausta totuutena, niin silloinkin hän voi olla suvaitseva vain joitain uskontoja kohtaan (esim. lutsku ei voi hyväksyä hindulaisuutta, mutta saattaa hyvinkin suvaita vaikkapa katolisuuden).

3. Jos ihminen ei omaa mitään vakaumusta, silloin hän voi olla aidosti suvaitsevainen.

Pitkäaikaisen kenttäkokemuksen kautta olen tullut siihen tulokseen, että kaikkein uskonnollisimmat ihmiset ovat kaikkein suvaitsemattomimpia. Suvaitsemattomuus saatetan kyllä kätkeä hienosti käytöksen alle, mutta siellä se on kuitenkin kuten suomalaisten rasistisuuskin!

Voiko harras mormoni olla oikeasti suvaitsevainen muita uskontoja kohtaan, koska sisimmässään hän 'tietää' muiden kirkkojen olevan väärässä...?

Muiden uskontojen kohdalla minun ei edes tarvitse kysyä tätä asiaa - suvaitsemattomuus on ja pysyy, koska loppuviimein uskonnossa on kyse ihmisten persoonasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu