Kolmen puolueen piiristä on kuultu tämän vuoden aikana sama virsi ja sen virren veisuus aloitti Tasavallan presidentti. Nämä puolueet ovat Kokoomus, Kepu ja persut.
Kysymys on siitä, että kansalaisia valmistellaan tulevia budjettiliekkauksia varten. Tämä kolmen kopla on päättänyt, että Suomen julkinen sektori on liian suuri ja ettei yksityinen sektori kykene sitä elättämään. Presidentti, pääministeri ja oppositiojohtajat ovat kaikki esittäneet huolensa asiasta ja perusteelleet tätä huolta täysin harhaanjohtavilla luvuilla, joita on turhaan yritetty asiantuntijoiden toimesta korjailla julkisuudessa. Kyse ei voi olla enää näiden keskeisten poliitikkojen asiantuntemattommudesta. Tässä on taustalla ilmiselvä yritys jymäyttää äänestäjiä, jotka eivät ole perillä kansantalouden tilaa kuvaavista luvuista. Kaiken lisäksi tässä alkaa olla syytä epäillä, että juonessa ovat mukana kaikkien edellä mainittujen kolmen puolueen johto. Se jotenkin jo vertaantuu siihen, miten Väyrynen ja kumppanit aikoinaan junailivat asioita etukäteen kassakaappisopimuksella. Silloin presidentti torppasi aikeet, nyt presidentti on asiassa aloitteentekijä.
Tottakai politiikassa saa väittää, että julkinen sektori on liian suuri ja sen kokoa pitää leikata. Se poliittinen valinta. Mutta se tässä yllättää, että asian edistämiseksi pitää keksiä täysin harhaanjohtavia väitteitä, jotka aikaansaavat täysin virheellisen mielikuvan julkisen sektorin koosta. On syntynyt mielikuva, että julkisen sektorin osuus on 58 % ja yksityisen sektorin 42 %, vaikka todellisuudessa suhde on 20:80 yksityisen sektorin hyväksi (työntekijämäärällä laskettuna suhde on 24:76).
Kun viime vaalien alla leikkauslistat loistivat pääosin poissaolollaan eikä Kepu silloinen puheenjohtaja suostunut kertomaan yhtäkään leikkauksen arvoista kohdetta, nyt tultaneen näkemään pitkä lista leikkauskohteita. Mitä enemmän näistä löytyy yhteisiä asioita kolmen edellä mainitun puolueen osalta, sitä enemmän voi olettaa, että tässä on nimenomaan kyse suunnitelmallisesta toiminnasta ja sitä varten Suomeen sitten pyritään ajamaan junttiporvarihallitusta.
Eli leikataan julkisista palveluista, jäädytetään indeksisidonnaiset etuudet poistamalla sidonnaisuus ainakin väliaikaisesti sekä pyritään edistämään reaalisesti negatiivisia palkkasopimuksia. Samaan aikaan pyritään antamaan yrityksille helpotuksia ja tukia. Ns. kannustinloukkuja alettanee purkaa hartiavoimin. VATTilta tuli tilauksena täysin epärealistinen eläkeuudistusehdotus, mutta sen päämerkitys onkin siinä, että nyt työmarkkinajärjestöjen tekemä ehdotus saadaan näyttämään suoranaisena joululahjan kaikille palkansaajille.
Näyttäisi siltä, että Suomessa on nyt tilausta omanlaiselle thatcherismille, Sitä voi kutsua vaikka Stubbin-Sipilän linjaksi, missä elinkeinoelämän pitkään haaveilemia uudistuksia aletaan toteuttaa tositoimin. Persujen Soini on niin kiimoissa ministeriksi pääsystä, että hän suostuu näköjään ihan mihin tahansa päästäkseen sijoittamaan ison kehonsa mustan ministeriauton takapenkille.
Toisaalta vasemmisto voik hykerrellä käsiään, sillä näin hyvää tilaisuutta lihoa oppositiossa vasemmiston vanhoihin mittoihin ei ehkä sitten enää toiste pitkiin aikoihin tulekaan. Menemme kohti mielenkiintoisia aikoja.
Ehkä sittenkin junttiporvarihallitus
16
95
Vastaukset
- miten vain...
Mitä helkutin maanasioidenhoitoa se sellainen on, että tähdätään vain siihen miten saadannpuoluetta lihotettua jossain oppositiossa.
Nyt on tilanne semmoinen, että hallituksesta pitää sellainen, missä on kaikista puolueista edustus.
No tosin rkp ja kristilliset kuin vihreät ja vassukatkin voi jättää ulos.
Eli Hallituksessa pitäisi olla Keskusta Kokoomus persut ja demarit.
Demarien ja Kokomuksen tuhon jälkiä tuo hallitus joutuu korjaamaan, joten syylllisiä ei pidä päästää kuin koiraa veräjästä.
Demarit kyllä mielestäni pitäisi ikuistaa ainaiseksi oppositopuolueeksi, eikä noiden kokoomuskoijareidenkaan paikka ole missään köyhän maan hallituksessa.
Vähän vaikea jutska kaikenkaikkiiaan, kun tuo demari-kokoomusporukka on täysin samaa yhteiskuntarosvousporukkaa ja isämaamme myyjiä, että olisi ehkä parempi kun nuo puolueeet pantais kokonaan jäähylle eduskunnasta kahdeksi seuraavaksi hallituskaudeksi, niin ja RKP niille mukaan.
Sitten perustettais yhteinen hallitus muiden puolueiden kesken. Ei perkule kuitenkaan vihreitä, vaan ne jätettäisiin ikäänkuin oppositoon.
kähkähkähkähkäh :)))))))
MPP: kirjoitti lopussa tuollaisen hykertelyehdotusen,
"Toisaalta vasemmisto voik hykerrellä käsiään, sillä näin hyvää tilaisuutta lihoa oppositiossa vasemmiston vanhoihin mittoihin ei ehkä sitten enää toiste pitkiin aikoihin tulekaan. Menemme kohti mielenkiintoisia aikoja."
No jatkampa vielä kuitenkin vähän.
Nyt näyttää siltä, että demarit ja kokoomus sotkee tahallaan valtakuntamme asiat niin pahoin, ettei niitä vaaleja ehkä keväällä järjestetä ollenkaan, vaan ne joudutaan siirtämään hamaan tulevaisuuteen, ja tämä nykyinen kähmijäporukka muodostaa kansalta kysymättä jonkuntyyppisen virkamieshallituksen.
Katsos kun nuo molemmat pää rosvopuolueemme, demarit ja kokoomus ovat saamassa todellisen murskatappion mikäli vaalit yleensäkään järjestetään.
Eli jotain tuollaistakin voi olla odotettavissa.
AIka näyttää, mutta demareiden ja kokkareiden kannattais hallitus hajoittaa nyt, ettei niiden kannatus kerkeä laskea ihan kääpiösarjaan ensi kevääseen mennessä.
Sipilä oli aivan oikeassa kun sanoi, että toivottavasti tämä hallitus istuu loppuun asti, eli että kerkeävät tuhota kannatuksena mahdollisimman alas.
Sipilä onkin aika viisas mies.
Olisi jo silloin kannattunut ottaa Sipilän ohjeesta vaarin, kun hän sanoi, että tuollaisen hallituksen pitäisi jo osata tehdä itse omat johtopäätöksensä erota oitis.
Mitä pidempään tuo nykyhallitus saa toimia, niin sen kurjempaan tilaan köyhien kansalaisten elämä tulee menemään. - Yksi säästökohde
Ay liikettä pitäisi ajaa alas ronskilla kädellä.
Tulee veronmaksajille tosi kalliiksi.
Veronmaksajat senkin todellisuudessa maksaa.
Turha herraskaisia siinä pitää jopa yli 200 000 € /v palkoilla.
Kehittynyt valtio osaa hoitaa samat asiat lakiteitsekkin.
Raha vain sitten paljon muusta pois, tärkeämmästä, kuin purjeveneet ja uima-altaat heille. Julkinen sektori ei ole tämän valtakunnan ongelma, vaan nimenomaan yksityinen. Se toimii niin huonosti, että kaikki kärsivät. Suuri joululahta talouselämälle oli yhteisöveron lasku, joka hävitti julkisesta taloudesta paljon arvokasta rahaa ja täysin turhaan. Se raha hävisi kuin Soneran miljoonat aikoinaan. Sitä tuskin tietää minne, mutta joka tapauksessa talouden elpymisen kannalta täysin turhaan. Nyt sitten pitäisi jostakin löytää säästettävää, kun verorahat eivät enää riitä. Ja kun sitten poliittisen päättäjän nuppikaan ei ole niitä välkkyvimpiä, niin ensimmäinen ajatushan on ryhtyä säästämään.
Henkilöstömenot ovat liikeyrityksissä suuri menoerä, joten kysynnän heikkous alkaa näkyä siten, että henkilöstöä lomautetaan tai peräti irtisanotaan ja näin menetellen yritetään sopeuttaa toiminta kysyntää vastaavaksi. Nyt sitten, ei niin välkkyväpäinen, poliittinen päättäjä arvelee, että kas, tämä reseptihän on mainio, sovelletaanpa sitä julkiseen hallintoonkin. Vähennetään väkeä, niin johan alkaa kohista. Nimittäin talous, kun se mainitun vajavaisen logiikan mukaan ryhtyy kohisten kasvamaan.
Kuitenkin ainoa seuraus tästä on vain talouden entisestään heikkeneminen. Tarinat siitä kuinka 90-luvun lamasta selvittiin hirmuisia säästöjä tekemällä, ovat legendaa. Talouden omat mekanismit nyt vain sattuivat toimimaan siten, että lamasta tuolloin selvittiin. Ei sitä lamaa julkinen valta selättänyt. Juurikin päinvastoin. Polittisilla päätöksillä vain lisättiin laman aiheuttamia vahinkoja.
Puhe julkisen sektorin pienentämisestä on peräti outo, kummallinen ja suorastaan järjenköyhä. Mihin ihmeeseen tämä julkiselta sektorilta vapautuva työvoima laitettaisiin? Juuri työmarkkinajärjestöt neuvottelivat eläkeikää pidentävän sopimuksen ja nyt julkinen valta, tai ainakin jonkinlaisesta järjensumentumisesta kärsivät poliitikot, on sitä murentamassa. Julkisen sektorin koon pienentämisen väitetään käyvän sujuvasti siten, että turvauduttaisiin luonnolliseen poistumaan. Tarkoittaako tämä sitten eläkkeelle lähettämistä, vai onko tarkoituksena peräti radikaalimmat vähentämiskeinot. Poliitikosta ei koskaan tiedä. Nythän joku peräkylän toivo on kieltämässä yksityisautoilunkin. Niin ja tietysti parsinavetat.- Näin oN
Son vain niin yksinkertainen asia että kun on saatu ykstyinen sektori yskimään niin julkinenkin on sopeutettava siihen.
Eli Suomennettuna se tarkoittaa että kun tulot ei riitä on elintasoa laskettava. Se tapahtuu joko ihmisiä siirtelemällä joutilaaksi, eli työttömäksi joka lisää ongelmia, tai Palkkojen alentamista joka säästää yhteiskunnan rahaa.
Eli Yksinkertaisesti valuuttaa on jollakin valla devalvoitava.
Matematiikan kaavat ei jousta, joten ihmisten täytyy joustaa. Näin oN kirjoitti:
Son vain niin yksinkertainen asia että kun on saatu ykstyinen sektori yskimään niin julkinenkin on sopeutettava siihen.
Eli Suomennettuna se tarkoittaa että kun tulot ei riitä on elintasoa laskettava. Se tapahtuu joko ihmisiä siirtelemällä joutilaaksi, eli työttömäksi joka lisää ongelmia, tai Palkkojen alentamista joka säästää yhteiskunnan rahaa.
Eli Yksinkertaisesti valuuttaa on jollakin valla devalvoitava.
Matematiikan kaavat ei jousta, joten ihmisten täytyy joustaa.Olisiko? Siis noin? Esimerkiksi 90 -luvun aikaan suureen ääneen messuttiin, että talousopit olivat vanhentuneita. Sittemmin talousopit kokivat uudelleen syntymisen ihmeen ja niiden mukaan on sitten ainakin osittain toimittu viimeajat, ainakin Suomessa. Toisin sanoen on yritetty välttää ainakin paniikkiratkaisuja.
Sen sijaan eurooppalaiset keskuspankkiirit, vai mitkä noviisit nyt lienevätkään, ovat sotkeneet asiat siihen malliin, että reseptiä jatkamalla koko Eurooppa häviää ennen pitkää maailmankartalta.
USA taitaa ollaa taloustieteellinen ihme, siellähän keskuspankki laittaa rahaa markkinoille suokuokalla eikä julkinen velkakaan näytä maata huolestuttavan. Velkakattoja kohotellaan tämän tästä. Eurooppa sen sijaan elää kuin Pihtiputaan mummo, suoranaisessa köyhyydessä.
Myös kapitalistit, tehdastelijat, ihmetyttävät. Kun lainarahasta saa melkein tuottoa kulujen sijaan, niin luulisi, että taloudessa kävisi sellainen vilske ettei tosikaan. Mutta mitä vielä, tehdasjohtaja istuu pallillaan kuin tatti ja vaikertaa. EK tuo vielä ämyrin notta melu kuuluisi eduskuntaan asti. Siis, että verotus rasittaa. Ei hyvänen aika tuommoisella yritysjohdolla tee enää mitään. Jos johtajan järki ei sano, että raha tulee markkinoilta eikä verohelpotuksina, niin kyllä tuommoinen järki pitäisi viedä vähintäänkin ladattavaksi.
- Ope Oulusta
peräkylän toivo on Osmium
En muista, että oikea Osmium olisi erityisen yksityisautoiluvastainen. Tämän ketjun avaaja on kyllä joskus sille vihainen, vaikka toisaalta kertoo itse matkustavansa Lappiin henkilöautolla ja autoilevansa Kepu-Suomessa muutenkin. Kehuu tavallisesti junaliikennettä, vaikka toisaalta puhuu kolkuttelusta, jos tarkoittaa junamatkustamista halki Kepu-Suomen.
- Harmajan pantteri
Keskustan imago on hyvin korkealla ja se on hyvä lähtökohta seuraaviin vaaleihin, jossa käännetään valtion talouden suunta positiiviseksi.
MPP:n ennustukset joutaa romukoppaan, aiemminkaan ne eivät ole osuneet kohdalleen.
On vahva usko siihen, että onnistuessaan seuraava Sipilän porvarihallitus saa kansalta vahvan luottamuksen ja samalla vasemmistopuolueet jäävät takiaispuolueiksi politiikan kartalla.
Sipilä tuo uudenlaisen poliittisen kulttuurin hallitustyöskentelyyn. Enää eivät virkanimitykset tapahdu jäsenkirjan kautta vaan pätevyys on ainut kriteeri valinnoissa.
Kokoomus on osoittautunut sodan jälkeisen ajan härskeimmäksi puolueeksi virkanimityksissä, joissa pätevyydellä ei ole ollut mitään tekemistä valintoja tehtäessä.
Myös kokoomukselta on puuttunut johtajuus hallituksessa ja ministerit repivät joka suuntaan kuin hyenat haaskalla.- frcds
No milläs konsteilla kepu meinaa valtiontalouden suunnan kääntää positiiviseksi?
Entä koko maan talous, josta valtion talous on vain pieni osa?
Antaa vaan tulla sen junttiporvarihallituksen, nimenomaan kepun johdolla. On siinä puolensakin. Niistä olin hiljattain omalla avauksellani tätä mieltä:
>>Kepu pääsee näyttämään, miten se laittaa maan asiat kuntoon ja saa velkaantumisemmekin pysähtymään ilman leikkauksia, verojen korotuksia, julkisen puolen rakenneuudistuksia, ilman kaikkia nykyisen hallituksen kaavailemia toimia, joita kepu on oppositiosta kiivaasti vastustanut. Jos kepu tuossa kaikessa noilla edellytyksillä onnistuu, minustakin tulee kepulainen.
Totta kai toivon, että maan asiat saataisiin paremmalle tolalle, ja uskonkin, että myös kepussa on vastuullisuutta niin paljon, että se sitä ihan tosissaan yrittää. Toivottavasti saa kootuksi homogeenisemman ja siten vahvemman hallituksen kuin mitä tämä nykyinen on ollut. Mutta jotta se kepujohtoinen hallitus saisi maan asiat paremmalle tolalle, se joutuu tekemään kaiken sen, minkä se on tuominnut ja parhaansa mukaan koettanut estää nykyhallitukselta. Tuosta olen varsin varma. Joten ei liene minulla pelkoa kepulaiseksi tulemisestani.
Jään kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan sitä kepujohtoista hallitusta. Luotan siihen, että hallitusta johtavassa asemassa kepukin tekee parhaansa maan hyväksi, paremmin kuin edelliset kepujohtoiset hallituksemme, mutta kuitenkin hieman pelkään tämän isänmaamme ja suomalaisten suuren enemmistön tilanteen puolesta. Kepujohtoisen hallituksen aika tulee taas avaamaan monien nyt kepua kannattavien silmiä ja parantamaan heidän kovin lyhyttä muistiaan- Sairasta menoa
Demarit ovat hädissään alkaneet pelotella porvarihallitukselle. Ylelläkin puniikki toimittaja Tiltu levitti progandaa, että SDP ei pääse hallitukseen kuin suurvoiton jälkeen.
Mistä näitä ketkutoimittajia tulee? On mielenkiintoista on. Gallupit heittävät vielä häränpyllyä ennen kuin huhtikuu koittaa. Sipilä on teflonpintainen mies, mikään ei tartu ja on suosiomittauksissa maan vähiten ylimielinen puolueen puheenjohtaja.
Jos nyt pitäisi veikat lyödä niin kyllä se Sipilän hallitukselta alkaa vaikuttamaan. Mutta mutta mutta. Pallo on niin pyöreä ja kun puolueet ajavat vaalivankkurinsa asemiin ja paljastavat miekkansa niin...?- Hiiltä pannuun
Kunhan vihreät ja vasurit on ulkona hallituksesta sitten.
Pohjoisemman vasurit vielä osin kyllä on työnteon kannalla.
Ovat monen hyvän asian jarruttajia voineet olla.
Pääkaupunki alueen väki ei välttämättä edes tajua mitä olleet estämässä.
Kun he hallitsevat pääosin sitä kulmaa maasta.
Heille monille taitonsa riittävät. Kun eivät osaa muutakaan.- 20+20
Nyt pankkopoika ottaa lääkkeet sekä menee nukkumaan.
- Ope Oulusta
menen..menen
- harmajan pantteri
No milläs konsteilla se nykyinen hallitus meinasi valtiontalouden suunnan kääntää positiiviseksi?
Entä koko maan talous, josta valtion talous on vain pieni osa?
Yritysmaailmassa on nähty paljon hyviä esimerkkejä, joissa negatiivinen kehitys on kääntynyt positiiviseksi, esimerkkinä nyt eilen julkaistu UPM-kympin voitokas tulos. Riittävän tehokas saneeraus on ollut välttämättömyys karsia kuluja ja sama lääke tehoaa myös julkisen talouden tasapainottamiseen.
Kokoomus - vasemmistoakselilla on otettu vain lisää velkaa, kun olisi tarvittu täyskäännös kulutusjuhlien lopettamiselle. Raukat eivät ole älynneet omaa parastaan vaan ajavat itsensä Kreikan mallin mukaisesti yhä syvemmälle ahdinkoon. Saldo on jokaisen luettavissa!
Suomi joutuu väistämättä jatkossa saaneerauslinjalle, jossa karsitaan turhanpäiväisiä elementtejä pois kannattavien tilalta ja kehityssuunta vaihdetaan passiivisesta löhöilystä aktiiviseen yrittäjäystävälliseen yhteiskuntaan.
Kuten kaikki tiedämme, sohvalle ruokkiminen on kallista touhua, oli kyse joutavista hallintovirkamiehistä tai joutilaana olevasta rupusakista.
Terveisiä Maito-Arskalle! Vaikka pallo on pyöreä, niin hyvä joukkue saa sen useammin maaliin kuin huono joukkue, tämäkin on nähty!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962