Passiivinen kuukausisäästäminen rahastoihin ja etf:iin

passiivisäätäjä

Olen melko tarkkaan vuoden säästänyt joka kuukausi tietyn summan muutamiin Seligsonin indeksirahastoihin ja pariin etf:ään. Kuukausierän ajattelin tuolloin asettavani siten, että melkein kaikki palkasta kertyvä raha mikä ei kuukausittain mene kulutukseen siirtyisi sijoituksiin. Tuolloin en tosin ollut kulutustani seurannut yhtään tarkemmin.

Kesäkuussa aloin pitämään taulukkoa kulutuksestani. Ajattelin jatkaa menoseurantaa ainakin kuluvan vuoden loppuun asti. Toisaalta siitä on tullut niin automaattista ja vaivatonta, että saatan jatkaa sitä pidempäänkin. Joka tapauksessa olen päätynyt positiiviseen ongelmaan. Olen huomannut, että tilille kertyy turhaa säästöä ja voisin sijoittaa enemmänkin kuukausittain.

Olen myös tilanteessa, jossa ns. hätärahastoni (pankkitili) yllättäviä, isompia menoja varten on kasvanut jo vähän liiankin suureksi. Lisäksi palkkatilille on kertynyt myös ’liikaa’ varoja. Olen ajatellut käyttäväni tätä rahaa isompiin kertasijoituksiin, kun löydän itselleni sopivia sijoituskohteita.

Se mitä varsinaisesti olen nyt ajatellut liittyy tähän kuukausisäästämiseen. Olen pitänyt ajatuksesta säästää kuukausittain tasasumman, sillä en halua ajoittaa markkinoita, enkä muutenkaan ottaa näkemystä. Minulle on sopinut passiivinen säästäminen, sen automatisointi ja sitten asian unohtaminen (kuitenkin olen kuukausittain kehitystä käynyt kurkkimassa). Tällä tavalla ei ole tarvinnut markkinaliikahteluja liikaa jännittää. Nyt olen alkanut miettiä pientä muutosta. En halua, että pankkitilille kertyisi enää yhtään enempää varoja.

Kannattaisiko vaihtaa kuukausisäästäminen esim. seuraavanlaiseksi. Menoseurantani avulla tiedän joka kuukausi palkasta säästöön jääneen määrän. Siten voisin aina kuluneen kuun lopussa siirtää kuukaudelta jääneen säästön kokonaan sijoituksiin. Edelleen allokaatio olisi täsmälleen sama, mutta kuukausittain sijoitettava summa voisi vaihdella joillakin satasilla riippuen nettopalkan ja kulutuksen vaihtelusta. Tällöin säästäminen ei tosin olisi enää yhtä automatisoitua. Joutuisin joka kuukausi itse käydä verkkopankissa klikkailemassa siirrot sijoituksiin. Lähinnä mietin onko muutaman satasen eroilla kuukausisäästämisen summissa merkitystä pitkällä tähtäimellä passiivisuuden näkökulmasta, kun sijoitusaika on kuitenkin vuosia, jopa vuosikymmeniä? Tulenko kuukausisummien vaihtelulla tahtomattani ajoittamaan markkinoita tai muutoin ottamaan kantaa/näkemystä? Tietysti voisin vain nostaa kuukausittain sijoitettavaa summaa x määrällä. Tätä en ehkä tahtoisi tehdä, koska joinakin kuukausina palkka on myös tavanomaista pienempi. Lisäksi en halua hiljakseen siirtää tilille kertynyttä käteissäästöä kuukausisijoituksiin, vaan aion tehdä tällä säästöllä tiettyjä täsmäsijoituksia sitten, kun löydän kriteereihini sopivia kohteita.

Kuten pohdinnasta varmaan käy ilmi, olen sijoittajana aivan noviisi. Kaikki (asialliset) näkemykset, ehdotukset ja ajatukset ovat tervetulleita.

5

563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • amatöörisäästäjä

      Itsekin olen pohtinut samoja asioita.

      Päädyin siihen, että sijoitan "ylimääräisen" rahan itseeni, eli reissaan ulkomailla. Päätän etukäteen matkakohteen ja sitten kun extrarahaa on tarpeeksi, toteutan reissun. Jos vaikka päätän haluta Japaniin, ei minulle ole niin oleellista käynkö siellä ensi kesänä vaiko vasta seuraavana.

      Ajattelen asiaa niin, että elämästä kannattaa nauttia jo nyt nelikymppisenä, eikä vasta sitten eläkeiässä. Ja kun säästöt kuitenkin karttuu melkein kymppitonnilla vuodessa, ei se eläkeiän tilannekaan sillä lailla huolestuta, että pitäisi vain sitä varten säästää.

      Mietinnässäsi muuten pisti silmään se, että toisaalta halusit välttää näkemyksen ottoa, toisaalta taas halusit täsmäsijoittaa. Tässä voisi väittää olevan jonkinmoinen ristiriita. Ehkä asiaa voisi lähestyä niin, että se säännöllinen kuukausisijoittaminen olisi automaattista nykyiseen tapaan, ja tuollainen täsmäsijoittaminen hoituisi sitten täysin erillisellä "pelikassalla", jota voisit kasvattaa sillä ylimääräisellä kertymällä. Ellet sitten päätä tuhlata sitä kertymää itseesi kuten minä.

      • passiivisäätäjä

        Kiitos kommentista.

        En ole säästämässä itseäni kipeäksi. Yritän elää ja nauttia elämästä koko ajan. Minulla on harrastuksia ja lomamatkoja tehdään myös säännöllisesti. Ehkei nyt mitään aivan eksoottisimpia kaukokohteita, mutta lähimantereilla sisällä.

        Ehkä olin kuvannut asiaa huonosti. Kyse oli kuukausisäästämisestä, mitä olin pohtinut. Haluaisin, että koko se osuus mitä palkasta jää säästöön siirtyisi kuukausittain passiivisiin sijoituksiin. Jäin miettimään sitä, että kuukausittain palkasta jää eri määrä säästöön riippuen sen kuun kulutuksesta ja vaihtelevasta palkan määrästä. Siksi mietin, että tulenko vahingossa ottaneeksi jotain näkemystä sijoittamisessa, kun sijoituksiin kuukausittain siirtyvä summa saattaa vaihdella joitakin satasia kuussa. Allokaatio pysyisi joka tapauksessa samana joka kuukausi.

        Sijoittamiseni ydin on tässä kuukausisäästämisessä passiivisiin sijoituskohteisiin. Se oli vähän toinen asia, että tilille jo kertynyttä säästöä aion käyttää muuhun sijoittamiseen, kun löydän tähän tarkoitukseen sopivan kohteen/kohteita. Ehkä sitä tässä yhteydessä voidaan kutsua pelikassaksikin, vaikka en itseä peluriksi osaakaan mieltään. Enemmän ehkä sellainen "osta ja pidä maailmaan tappiin asti" -luonne.

      • jkkkp
        passiivisäätäjä kirjoitti:

        "Siksi mietin, että tulenko vahingossa ottaneeksi jotain näkemystä sijoittamisessa, kun sijoituksiin kuukausittain siirtyvä summa saattaa vaihdella joitakin satasia kuussa. Allokaatio pysyisi joka tapauksessa samana joka kuukausi."

        No näkemyksen ottamistahan se ei ainakaan ole, jos se perustuu sattumaan tai johonkin ihan muuhun kuin ... näkemykseen.

        Ei kannata murehtia liikaa. Varsinkin, jos joka kuukausi kuitenkin saat sijoitettua jotain, niin pitkällä aikavälillä tuosta kertaerän suuruuden vaihtelusta aiheutuva "virhe" on niin pieni, että sillä ei ole minkäänlaista merkitystä.

      • Vakuusvaje
        passiivisäätäjä kirjoitti:

        Kiitos kommentista.

        En ole säästämässä itseäni kipeäksi. Yritän elää ja nauttia elämästä koko ajan. Minulla on harrastuksia ja lomamatkoja tehdään myös säännöllisesti. Ehkei nyt mitään aivan eksoottisimpia kaukokohteita, mutta lähimantereilla sisällä.

        Ehkä olin kuvannut asiaa huonosti. Kyse oli kuukausisäästämisestä, mitä olin pohtinut. Haluaisin, että koko se osuus mitä palkasta jää säästöön siirtyisi kuukausittain passiivisiin sijoituksiin. Jäin miettimään sitä, että kuukausittain palkasta jää eri määrä säästöön riippuen sen kuun kulutuksesta ja vaihtelevasta palkan määrästä. Siksi mietin, että tulenko vahingossa ottaneeksi jotain näkemystä sijoittamisessa, kun sijoituksiin kuukausittain siirtyvä summa saattaa vaihdella joitakin satasia kuussa. Allokaatio pysyisi joka tapauksessa samana joka kuukausi.

        Sijoittamiseni ydin on tässä kuukausisäästämisessä passiivisiin sijoituskohteisiin. Se oli vähän toinen asia, että tilille jo kertynyttä säästöä aion käyttää muuhun sijoittamiseen, kun löydän tähän tarkoitukseen sopivan kohteen/kohteita. Ehkä sitä tässä yhteydessä voidaan kutsua pelikassaksikin, vaikka en itseä peluriksi osaakaan mieltään. Enemmän ehkä sellainen "osta ja pidä maailmaan tappiin asti" -luonne.

        Murehdit siis sitä, että elämän pituinen sijoittamisesi epäonnistuu, kun et olekaan laittanut tänä vuonna joka kuukausi 200 lisäeuroa rahastoon vaan joudut sijoittamaan ne 2400 euroa kerralla. Arvaa vaan, onko tuollaisella mitään merkitystä sanokaamme 30 vuoden tähtäimellä.

        Tiedän kyllä, että aloittelijaa opetetaan sijoittamaan passiivisesti, eikä siinä mitään vikaa, mutta ei tarvitse mennä ihan noin pitkälle. Vuodet vaihtelevat, vahingossa otettu "näkemys" tasoittuu ajan myötä ja antaa yhtä hyvän tuotto-odotuksen kuin suunnitelman mukainenkin sijoittaminen. Itse asiassa suosittelisinkin ottamaan noilla ylimääräisillä rahoilla näkemystä ja sijoittamaan sellaisiin kohteisiin, jotka vaativat seuraamista toisella tasolla kuin passiiviset rahastot. Sellainen kehittää sijoittajaa.

        Itse olen pärjännyt varsin hyvin ilman minkäänlaista sijoittamisen etukäteissuunnitelmaa. Yksinkertaisesti ostan osakkeita silloin, kun käyttötilille on kertynyt liiaksi rahaa. Näkemyksen ja tilanteen otan huomioon ostettavaa yhtiötä valitessani. Ja jostain kumman syystä nyt salkun kasvettua satoihintuhansiin euroihin sen kehitys noudattelee aina vain tarkemmin indeksiä. :)

    • passiivisäätäjä

      Kiitoksia kommenteista ja maan pinnalle pudottamisesta. Tätä nimenomaan tarvitsin. Asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      212
      7480
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      58
      2933
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      192
      2343
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1753
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      165
      1712
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      20
      1396
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      75
      1251
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1173
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      27
      1155
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1029
    Aihe