Olinpa eilen luennolla

Olinpa eilen naistutkimuksen johdatusluennolla tarkistamassa mikä tilanne. Kiinnostusta aiheeseen näyttää olevan vuosi vuodelta enemmän.

Iso luentosali oli tupaten täynnä, naisia enimmäkseen. Joku rohkea mieskin oli paikalla, varovasti takarivissä kylläkin.

Osallistujat olivat ihan normaaleita keskivertoyliopistolaisia, siis lue: kauniita ja terveitä nuoria naisia. Rumuus ei siis ole feminismistä kiinnostumisen edellytys, vaikka on täällä palstalla sellaistakin epäilty.

Voi pojat. Jospa oisitte olleet paikalla.
612211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Mitkä olivat johdatusluennon pääpointit (2-3), ja perustelut?

Kiinnostaisi enemmän kuin se, oliko siellä kauniita vai rumia kuulijoita paikalla, nimittäin.

Äänestä
  • Feminismin historiaa, sukupuolen esittämisen tapoja, tasa-arvon käsitteen ongelmallisuudesta, eri feminismejä, eron korostamisesta ja häivyttämisestä. Voinhan luentomuistiinpanoni yleiseen jakeluun verkkoon laittaa, kun kiinnostusta kerran on.

    Äänestä

  • Härmän vapaa nainen kirjoitti:

    Feminismin historiaa, sukupuolen esittämisen tapoja, tasa-arvon käsitteen ongelmallisuudesta, eri feminismejä, eron korostamisesta ja häivyttämisestä. Voinhan luentomuistiinpanoni yleiseen jakeluun verkkoon laittaa, kun kiinnostusta kerran on.

    Maksetaanko tuollaista palkkaa?

    Äänestä

  • Härmän vapaa nainen kirjoitti:

    Feminismin historiaa, sukupuolen esittämisen tapoja, tasa-arvon käsitteen ongelmallisuudesta, eri feminismejä, eron korostamisesta ja häivyttämisestä. Voinhan luentomuistiinpanoni yleiseen jakeluun verkkoon laittaa, kun kiinnostusta kerran on.

    Kunhan pari pääpointtia pistät perusteluineen, niin päästään keskustelun alkuun. Yleensähän luennoissa on jokunen pointti, joita perustellaan, joka lisää ihmisten tietämystä.

    Esim., 1) Tasa-arvon käsitteessä ovat seuraavat ongelmat... 2) koska.... 3) josta seuraa.... -> ts. että päästään teorioista myös käytännön perusteluihin, jotta edelleen yhteiskuntaa pääsemme valveutuneesti rakentamaan. (Se on minun, ja monen yhteiskuntafilosofinkin, mielestä yhteiskuntatieteiden - joihin ns. naistutkimuskin kait luetaan - eräs perusajatuksia).

    Jännä, että sanaan "naistutkimus" ei tunnu sitten sisältyvän muuta kuin "feminismin historiaa"... ikään kuin "feminismi" olisi yhtä kuin "naisena oleminen".

    Eli vaikkapa seuraavat mainitsemiesi aiheiden tiimoilta luennolla esiintulleet seikat kiinnostavat:

    1.) feminismin historiasta korostettiin seuraavia pääseikkoja -> joista voimme oppia nykypäivään seuraavaa...

    2.) tasa-arvon käsite on ongelmallinen, koska... josta seuraa... (yhteiskuntamme kehittämiseen?)

    3.) feminismejä on x erilaista sorttia, josta seuraa... (esim. mitä se tarkoittaa yhteiskunnan tasolla?)

    4.) eroja korostetaan ja häivytellään näin... joka tarkoittaa...

    -ts. kiinnostaa, mitä konkreettista rakentavaa ajatusta naistutkimus tuo yhteiskunnalliseen debattiin. Yhtään ainakaan toistaiseksi epäilemättä, etteikö se toisi... mutta kiinnostaisi.

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    Tasa-arvon käsitteen ongelmallisuuteen lyhyesti seuraavaa:

    Tasa-arvon ongelmana on se, että taustaoletuksena ja normina nähdään yleisesti mies, jolloin epätasa-arvoksi nähdään tilanne jossa nainen ei ole kuin mies. Nainen on poissa, muualla. Tasa-arvoksi käsitetään mekaanisesti tilanne jossa naiset toimivat kuin miehet perinteisesti ovat toimineet. Tällöin jää piiloon ja purkamatta valtakonstruktiota syvemmältä. Jos pidetään epätasa-arvona sitä, että naisia ei ole suuryritysten pääjohtajina, ja pyrkimyksenä sitä että siellä heitä olisi, voivat johtajuus ja suuryritykset jäädä kyseenalaistamatta tai analysoimatta kokonaan.

    Vain ensimmäisestä virkkeestä voi ko. luennon vastuuttaa, loppu on omaa hölinää.

    ...minusta nykyisin tasa-arvon ongelmana on se, että tasa-arvon normina ja taustaoletuksena nähdään yleisesti feminismi.

    Tästä on todisteena esim. (Wikipedia -> masculism) tapaus, jossa Kanadassa maskulinistisesta näkökulmasta epätasa-arvoa koulussa käsitellyn raportin tekijät julkisuudessa paikallisen feminismijärjestön toimesta meinattiin haastaa oikeuteen, kun on kuulemma "vihamielistä" olla omaksumatta feministisiä periaatteita, kun puhutaan tasa-arvosta.

    Lievemmässä muodossa tämä näkyy yleensä retoriikassa, jossa feminismikritiikki nähdään misogyniana.

    Ts. tätä väitettä siitä, että tasa-arvon taustaoletuksena olisi "mies" en kyllä ostaisi, pohjautuen ihan viimeaikaiseen retoriikkaan, maailmalla.

    Pidän tätä ehkäpä juuri yhtenä feminismin pahimmista luutumista, itse asiassa.

    Nainen ei ole enää "poissa", nyt on haasteena se, että osataanko todella tasa-arvoa katsoa muistakin näköulmista kuin "palkansaajanainen"-normista käsin.

    Tarkoittaako tämä työn ja koulutuksen uudelleenarviointia?

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    "Tarkoittaako tämä työn ja koulutuksen uudelleenarviointia?"

    Olisi se minun mielestäni hyödyllistä, ja kyllä sitä tehdäänkin. Poikkean varmaan feminismin valtalinjasta (mikäli sellaista on) siinä, että idealismissani painottuu ekologisuus vähintään yhtä vahvasti kuin feminismi. Ne "keskustelevat päässäni", ekologisuuspuhe kyseenalaistaa ja toisaalta puolustaa feminismiä ja päin vastoin.

    Tässä on sitten ristiriidat balanssissa, kun kummallakin puolella on sama ongelma.

    Niin kuulisin mielelläni lisää tuosta ekologisesta ja feministisestä vuoropuhelusta. Kuulosta ihan mielenkiintoiselta.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Niin kuulisin mielelläni lisää tuosta ekologisesta ja feministisestä vuoropuhelusta. Kuulosta ihan mielenkiintoiselta.

    Olisi nimittäin hyvä, jos tälläkin foorumilla olisi enemmän feminististä keskustelua, jossa feministit kohtaavat. Nyt me vaan jankkaamme noiden miesten kanssa ihan perusasioista, joista niistäkään ei näytä syntyvän yhtään mitään. Kunnon keskusteluun täällä törmää harvoin. Käden vääntöihin sitäkin useammin. :)

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Niin kuulisin mielelläni lisää tuosta ekologisesta ja feministisestä vuoropuhelusta. Kuulosta ihan mielenkiintoiselta.

    Palaan ekofeminismiin vielä. Ilmeisesti Oulun yliopiston naistutkimuksessa on ekologiapainotuksia, samoin erilaisissa feministiryhmissä ympäri Suomea. Täytyy tutustua. Siinä ympäristössä, jossa olen tähän saakka toiminut, olen silti kokenut itseni marginaaliseksi juuri ekopainotusteni vuoksi.

    Oman valintani tein, kun jätin työelämän ja mukavan palkan. Maltillisen valtiofeminismin näkökulmasta olisin voinut olla tyytyväinen ja ajatella ajavani muidenkin naisten asemaa, jos minulla naisena on vakituinen työpaikka, etenen uralla ja saan tasa-arvoista palkkaa.

    Talouselämän rakenteet ja voittoa tavoittelevat yritykset itsessään ovat tietenkin epätasa-arvoisia, sekä sukupuolisesti että globaalisti. Nyt sitten perustellaan toimintaa sillä, että kasvu luo hyvinvointia ja osa hyvinvoinnista valuu aina huono-osaisimmillekin (tosin vain sen verran kun on välttämätöntä kasvun perustelemiseksi ja jatkamiseksi). Tässä tullaan taas sen kielen äärelle, joka peittää eikä paljasta.

    Ekologisuutta ja feminismiä voi toteuttaa mainiosti yhdessä. Yksi tapa vapautua on tietenkin vapautuminen kulutuskulttuurista. Siitä, joka on kulutuskulttuurista vapaa, on vaikea saada muunkaanlaista alistusotetta. Toimii siis miesvaltaa vastaan yhtä tehokkaasti kuin markkinavoimiakin.

    Maailman köyhyydellä on naisen kasvot. Tässä oma henkilökohtainen ristiriitani: auttaako ketään jos heittäydyn itse köyhäksi? Vastausta ei tietenkään löydä vain rahaa miettimällä, ainoa keino on tutkia omien tekojensa seurauksia. Jos työni on yksi lenkki hyvinvoinnin ja elinmahdollisuuksien harvoille keskittämisen ketjussa tai luonnonvarojen lyhytnäköisessä riistossa, ei ole mieltä jatkaa.

    Ekologisuudessa on kyse luonnonsuojelusta, mutta tuotantoketjujen tarkastelu johtaa siihen iloiseen havaintoon, että maailmassa olisi kaikille kylliksi ruokaa, jos se vain haluttaisiin niin jakaa. Puolivahingossa voi tulla luontoa suojellessaan säästäneeksi ihmishenkiäkin.

    Mutta tämä pointti ekologisuudesta kuulostaa hyvältä. Itse olen vihreä yrityshenkinen, koska teen työtä, jossa on pakko tavallaan myydä itsensä joka päivä uudestaan, mutta tietyn tyyppinen hektinen kulutushysteriä ei sovellu omaan elämänkatsomukseeni. :) Se on valtaisa sovittamaton ristiriita.

    Äänestä

  • Härmän vapaa nainen kirjoitti:

    Tässä on sitten ristiriidat balanssissa, kun kummallakin puolella on sama ongelma.

    ...jos näyttää siltä, että esim. feminismi alkaa olla niin "diktatuurimaisessa" asemassa, että se katsoo oikeudekseen haastaa "toisinajattelijat" oikeuteen, on kyllä todettava, että eri näkökulmista näillä "ongelmilla" on aste-eroja.

    Tai sitten feminismi on vain idioottimaisen yksisilmäistä uskossaan, että sen ajatus "patriarkaalisten rakenteiden vastustamisesta" pysyy ikuisesti ja on ainoa totuus. Onhan se vähän ongelmallista, jos yhteiskuntaan mahtuu kerrallaan vain yksi totuus.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Mutta tämä pointti ekologisuudesta kuulostaa hyvältä. Itse olen vihreä yrityshenkinen, koska teen työtä, jossa on pakko tavallaan myydä itsensä joka päivä uudestaan, mutta tietyn tyyppinen hektinen kulutushysteriä ei sovellu omaan elämänkatsomukseeni. :) Se on valtaisa sovittamaton ristiriita.

    Jos markkinatalouden globalisaatio kuormittaa liikaa esim. maapallon luonnonvaroja ja ihmisten henkisiä voimavaroja, niin mitä pitäisi tehdä? Mitä neuvoksi? Mitä voisi muuttaa? Rahaa tarvitaan, kuluttamista tarvitaan rahan kiertokulun turvaamiseksi. Oravanpyörässä ollaan.

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    ...jos näyttää siltä, että esim. feminismi alkaa olla niin "diktatuurimaisessa" asemassa, että se katsoo oikeudekseen haastaa "toisinajattelijat" oikeuteen, on kyllä todettava, että eri näkökulmista näillä "ongelmilla" on aste-eroja.

    Tai sitten feminismi on vain idioottimaisen yksisilmäistä uskossaan, että sen ajatus "patriarkaalisten rakenteiden vastustamisesta" pysyy ikuisesti ja on ainoa totuus. Onhan se vähän ongelmallista, jos yhteiskuntaan mahtuu kerrallaan vain yksi totuus.

    Minun mielestäni on diktatuurimaista propagandaa yleistää yksi pohjoisamerikkalainen kanne luonnehtimaan huomattavan laajaa ja moninaista yhteiskunnallista liikettä.

    Muuten, historiankirjoissa on enemmän kuin yksi ja kaksi kannetta aviottomia lapsia synnyttäviä naisia, sikiönlähdettäjänaisia, aviorikokseen syyllistyneitä naisia, lapsensurmaajanaisia, liian äänekkäitä naisia, itsenäisesti rahaa ansaitsevia naisia, esivaltaa kunnioittamattomia naisia, sukupuolitautia kantavia ja kaikenlaisia muita hankalia naisia vastaan. Historiankirjat on vähän ongelmallisia.

    ...on korjattu. Sen sijaan meillä on ruotsalaisia feministejä, jotka sanovat kaikkia miehiä potentiaalisiksi raiskaajiksi ja pedofiileiksi, suomalaisia feministejä jotka koettavat estää naisten väkivaltaisuutta koskevan tutkimuksen julkaisua "epäasiallisena", tai vaikkapa suomalaisia feministejä, jotka implisiittisesti mollaavat kotityön arvoa (esim. nyt vaikka tämä Mönkäre taannoisine lausumineen) joka käänteessä samalla kun syydetään rahaa päivähoitoon jne.

    ...tuo mainitsemani pohjoisamerikkalainen kanne on vain esimerkki siitä, että feminismi on omalta osaltaan kangistumassa/kangistunut instituutioksi, joka yrittää rajoittaa sananvapautta ja mantroina toistamiensa väittämien kritisointia.

    Suomessa esimerkkinä esim. tuo RAY:n tutkimus, yleensäkin "ei-feminististen" näkökantojen tuomitseminen, jopa demonisoiminen misogyniana. (Vaikka todellakaan feministit eivät edusta, onneksi, kaikkia naisia, vaikka yrittäisivät näin väittääkin.)

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Jos markkinatalouden globalisaatio kuormittaa liikaa esim. maapallon luonnonvaroja ja ihmisten henkisiä voimavaroja, niin mitä pitäisi tehdä? Mitä neuvoksi? Mitä voisi muuttaa? Rahaa tarvitaan, kuluttamista tarvitaan rahan kiertokulun turvaamiseksi. Oravanpyörässä ollaan.

    Maailmantalous tyhjäkäy, niinkuin useimpien autotkin. Järkiperäistämistä harrastetaan vain, jos siitä on itselle/omalle organisaatiolle taloudellista hyötyä. Esimerkiksi halpatuotteet reissaavat pitkin maailmaa eri työvaiheissa, ja tämä on sitten muka taloudellista - ei tietenkään ekotaloudellista.

    Suurin syy kuluttamiseen ja siihen, että tosiaan koemme, ettei asioille voi tehdä mitään, on, että olemme kaikki yhdessä sosiaalistetut systeemiin. Ihminen ei jostain syystä ole vakavasti otettava, jos kulkee vieläkin 80-luvun lopun nahkasuikalefarkuissa.

    Jos voisimme olla varmoja, että kaikki muutkin luopuvat saman verran elintasostaan, ei se olisi läheskään niin kivuliasta. Sota- ja pula-aikoina ihmiset ovat tulleet toimeen vähemmällä, auttaneet ja lainanneet minkä ovat kyenneet. On annettu hyvästä sydämestä, säälistä, halusta auttaa ja luovuttu omasta.

    Totaalinen täyskäännös voisi toimia itseään vastaan. Muutokseen voi ryhtyä pikku hiljaa ja tehdä ekologisia valintoja joka kerta. Kuluttaa vähemmän ja valitsee ekologisimman vaihtoehdon. Vaihtoehtoinen elämänmuoto on helppoa jos on tiivis ystäväpiiri joka on tehnyt samat valinnat ja ymmärtää. Enkä tarkoita nyt, että pitäisi muuttaa rastatukkaisten ponchojen kanssa kommuuniin. Parasta idealismia on käytännöllinen ja järkevä idealismi.

    Esimerkiksi ei ole mitään järkeä siinä, että ylipainoiset suomalaiset käyvät autolla kaupassa (että voisivat ostaa paljon sitä syötävää) ja sitten erikseen kuntosalilla yritetään tiputtaa sitä painoa. Parhaassa tapauksessa sinne salillekin mennään autolla, eikä kuntopyörissä ole generaattoreita jotka ottaisivat tuotetun/kulutetun energian talteen. Päinvastoin: Tarvitaan tehokas ilmanvaihto joka kuluttaa entisestään energiaa. Tällaiset ovat tuhlausta. Eri asia, jos kuntopyörää polkemalla voisi tuottaa tarvitsemansa valaistuksen ja vielä ilmanvaihdonkin.

    No, tarkoitukseni ei ole tuomita väsyneitä lapsiperheitä ja muita jotka yrittävät selvitä hullusta arjesta käymällä kerran viikossa automarketissa. Aikaa on, mutta elämä loppuu. Miksi se arki on niin hullua? Voisiko työtä jakaa ja onko pakko asua kaukana suvun piiristä.

    Pelko johtuu pelottelusta. Pelottelun keinot olisikin mielenkiintoinen tutkimuskohde. Pelottelun diskurssi työvoimapolitiikassa, aluepolitiikassa, taloudessa, Nokian pääjohtajan juhlapuheissa, koulussa ja koulutuksessa, uutisissa jne. "Suomi menettää kilpailukykynsä, innovaattorinsa, talouskasvunsa, lehtipuhaltimensa, itsenäisyytensä tai vaikka toisenkin käsivartensa, jos pääomaverotusta ei kevennetä, työttömiä pakoteta haravoimaan, subjektiiviseen päivähoitoon kajota, leikata tukia, siirretä tuotantoa Kiinaan, nosteta eläkeikää, luovuta maataloudesta ja rukiinviljelystä, korvamerkitä yksinhuoltajia, priorisoida terveyspalveluissa ja laiteta totaalikieltäytyjiä vankilaan" jne.

    Sanotaan, ettei ole vaihtoehtoja elää toisin, mutta väitän, ettei ole rohkeutta. Ei ole rohkeutta uskaltaa tulla toimeen vähemmällä. Yksin se onkin vaikeaa, helppoa jos ympärillä on saman ratkaisun tehnyt lähipiiri.

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    ...on korjattu. Sen sijaan meillä on ruotsalaisia feministejä, jotka sanovat kaikkia miehiä potentiaalisiksi raiskaajiksi ja pedofiileiksi, suomalaisia feministejä jotka koettavat estää naisten väkivaltaisuutta koskevan tutkimuksen julkaisua "epäasiallisena", tai vaikkapa suomalaisia feministejä, jotka implisiittisesti mollaavat kotityön arvoa (esim. nyt vaikka tämä Mönkäre taannoisine lausumineen) joka käänteessä samalla kun syydetään rahaa päivähoitoon jne.

    syyttömät kärsivät ja kuolivat ja ovat kuolleina edelleenkin. - No, tiedän kyllä mitä tarkoitit.

    Ketkä suomalaiset feministit ovat yrittäneet estää väkivaltatutkimuksen julkaisun? Muistaakseni Naisliitto Unioni on kritisoinut itse tutkimusta, koska sen saama rahoitus oli suoraan pois siitä perheväkivaltatutkimuksesta, jota joku heidän sidosryhmänsä tai tutkijansa oli tehnyt. Tämä on kaikki mitä asiasta itse muistan, ehkä sitten väärin. Rahoituksesta taisteleminen verissä päin on kai ihan alan tapa tutkijapiireissä, vai mitä mieltä itse olet?

    Mönkäreen kotityön mollaamisen on täytynyt olla sitten todella implisiittistä, kun se jäi minultakin huomaamatta. Taannoisessa A-studion peruspalveluillassakin Mönkäre puhui ihan kuin terveet ihmiset. Ihme kyllä Mönkäreen aivot ei ole syväjäädytyksessä niin kuin demareilla yleensä.

    "Muistaakseni Naisliitto Unioni on kritisoinut itse tutkimusta, koska sen saama rahoitus oli suoraan pois siitä perheväkivaltatutkimuksesta, jota joku heidän sidosryhmänsä tai tutkijansa oli tehnyt. "

    ...yleensä rahoituksesta "taistelemisen" pohjaksi - tai yleensä tutkimuksen sisällön kritiikin pohjaksi - ei ainakaan tieteellisessä tai millään muotoa järkeväksi pohjaksi kelpaa se, että "rahoitus on sitten meiltä pois".

    Ts. mikäs peruste se on kritisoida jotain tutkimusta, jos se saa rahaa? Silloin ko. instanssilla on perustelematon ylimielinen asenne siihen, että "muu kuin meijän juttu on turhaa". Ei se oikeasti voi toimia järkiperusteena... vaan se on juuri oire feministisestä megalomaniasta, ajatuksesta, että kaikki eri tavalla ajattelevat ovat väärässä ja pitää vaientaa, kun ne ovat "niin väärässä".

    "...yleensä rahoituksesta "taistelemisen" pohjaksi - tai yleensä tutkimuksen sisällön kritiikin pohjaksi - ei ainakaan tieteellisessä tai millään muotoa järkeväksi pohjaksi kelpaa se, että "rahoitus on sitten meiltä pois"."

    Rahoituksen vähenemistä valitellut taho ei ollutkaan tieteenharjoittaja vaan etujärjestö. Enkä edelleenkään voi myöntää että itse tutkimuksen SISÄLTÖÄ olisi tämä tai joku muu taho kritisoinut (itse tutkimushanketta kyllä rahoituksen suhteen) kun en ole missään sellaiseen törmännyt. Linkkiä tai muistikuvaa linkistä, jos olet tällaiseen törmännyt.

    Äänestä

  • Härmän vapaa megalomaani kirjoitti:

    ...ei ole mielestäni etujärjestölle sen suotavampaa kuin kenelle muullekaan.

    Onhan se nyt tyhmää arvostella jotain tutkimushanketta vain, että: "Voi ei, jos nuo saa rahaa, niin se on varmaan meiltä pois".

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    ...ei ole mielestäni etujärjestölle sen suotavampaa kuin kenelle muullekaan.

    Onhan se nyt tyhmää arvostella jotain tutkimushanketta vain, että: "Voi ei, jos nuo saa rahaa, niin se on varmaan meiltä pois".

    "Voi ei, jos nuo saa rahaa, niin se on varmaan meiltä pois".

    Niinhän sinä itsekin olet ajatellut kun olet sinne ulkomaille töihin muuttanut.

    Äänestä

  • Härmän vapaa nainen kirjoitti:

    "Voi ei, jos nuo saa rahaa, niin se on varmaan meiltä pois".

    Niinhän sinä itsekin olet ajatellut kun olet sinne ulkomaille töihin muuttanut.

    ...muistaakseni RAY:n rahoittamasta jutusta, ei verorahoista.

    Minä olen ylpeä siitä, että isänmaallisessa kiihkossani en kuluta suomalaisten veronmaksajien rahoja...

    Nykyään sovellan yleistä ajatusta siitä, että avoimilla työmarkkinoilla mennään kilpailukykyisimmille apajille. Tämähän on tämän yhteiskuntamme ydin. Eipähän ole pois niiltä suomalaisilta, jotka haluavat olla suomessa suomen palkkarakenteella.

    Äänestä

  • Härmän vapaa nainen kirjoitti:

    Maailmantalous tyhjäkäy, niinkuin useimpien autotkin. Järkiperäistämistä harrastetaan vain, jos siitä on itselle/omalle organisaatiolle taloudellista hyötyä. Esimerkiksi halpatuotteet reissaavat pitkin maailmaa eri työvaiheissa, ja tämä on sitten muka taloudellista - ei tietenkään ekotaloudellista.

    Suurin syy kuluttamiseen ja siihen, että tosiaan koemme, ettei asioille voi tehdä mitään, on, että olemme kaikki yhdessä sosiaalistetut systeemiin. Ihminen ei jostain syystä ole vakavasti otettava, jos kulkee vieläkin 80-luvun lopun nahkasuikalefarkuissa.

    Jos voisimme olla varmoja, että kaikki muutkin luopuvat saman verran elintasostaan, ei se olisi läheskään niin kivuliasta. Sota- ja pula-aikoina ihmiset ovat tulleet toimeen vähemmällä, auttaneet ja lainanneet minkä ovat kyenneet. On annettu hyvästä sydämestä, säälistä, halusta auttaa ja luovuttu omasta.

    Totaalinen täyskäännös voisi toimia itseään vastaan. Muutokseen voi ryhtyä pikku hiljaa ja tehdä ekologisia valintoja joka kerta. Kuluttaa vähemmän ja valitsee ekologisimman vaihtoehdon. Vaihtoehtoinen elämänmuoto on helppoa jos on tiivis ystäväpiiri joka on tehnyt samat valinnat ja ymmärtää. Enkä tarkoita nyt, että pitäisi muuttaa rastatukkaisten ponchojen kanssa kommuuniin. Parasta idealismia on käytännöllinen ja järkevä idealismi.

    Esimerkiksi ei ole mitään järkeä siinä, että ylipainoiset suomalaiset käyvät autolla kaupassa (että voisivat ostaa paljon sitä syötävää) ja sitten erikseen kuntosalilla yritetään tiputtaa sitä painoa. Parhaassa tapauksessa sinne salillekin mennään autolla, eikä kuntopyörissä ole generaattoreita jotka ottaisivat tuotetun/kulutetun energian talteen. Päinvastoin: Tarvitaan tehokas ilmanvaihto joka kuluttaa entisestään energiaa. Tällaiset ovat tuhlausta. Eri asia, jos kuntopyörää polkemalla voisi tuottaa tarvitsemansa valaistuksen ja vielä ilmanvaihdonkin.

    No, tarkoitukseni ei ole tuomita väsyneitä lapsiperheitä ja muita jotka yrittävät selvitä hullusta arjesta käymällä kerran viikossa automarketissa. Aikaa on, mutta elämä loppuu. Miksi se arki on niin hullua? Voisiko työtä jakaa ja onko pakko asua kaukana suvun piiristä.

    Pelko johtuu pelottelusta. Pelottelun keinot olisikin mielenkiintoinen tutkimuskohde. Pelottelun diskurssi työvoimapolitiikassa, aluepolitiikassa, taloudessa, Nokian pääjohtajan juhlapuheissa, koulussa ja koulutuksessa, uutisissa jne. "Suomi menettää kilpailukykynsä, innovaattorinsa, talouskasvunsa, lehtipuhaltimensa, itsenäisyytensä tai vaikka toisenkin käsivartensa, jos pääomaverotusta ei kevennetä, työttömiä pakoteta haravoimaan, subjektiiviseen päivähoitoon kajota, leikata tukia, siirretä tuotantoa Kiinaan, nosteta eläkeikää, luovuta maataloudesta ja rukiinviljelystä, korvamerkitä yksinhuoltajia, priorisoida terveyspalveluissa ja laiteta totaalikieltäytyjiä vankilaan" jne.

    Sanotaan, ettei ole vaihtoehtoja elää toisin, mutta väitän, ettei ole rohkeutta. Ei ole rohkeutta uskaltaa tulla toimeen vähemmällä. Yksin se onkin vaikeaa, helppoa jos ympärillä on saman ratkaisun tehnyt lähipiiri.

    Annoit kyllä ajattelun aihetta...

    Keskustelua pitää herättää ja tämä puheenvuorosi oli hyvä esimerkki siitä. Pitää löytää erilaisia ratkaisumalleja entisten tilalle, koska niitä varmasti on. Pitää miettiä pala palalta elämää uudelleen, eikä antaa periksi. Yksittäinen ihminen ei voi mitään, ei paljon mitään, mutta keskustelu herättää kiinnostusta laajemmin ja mitä useampi ihminen omaksuu uusia ja järkevämpiä arvoja, sitä paremmissa kantimissa on tulevien sukupolvien elämä.
    Ekotaloja rakennetaan jo ja vaihtoehtoisia energiamuotoja on käytössä. Tarvitaan suunnannäyttäjiä, kyseenalaistajia, jotta päästään tuumasta toimeen.

    Äänestä

Juu, kyllä minuakin kiinnostaisi enemmänkin se luennon aihe kuin se, oliko siellä minkä näköistä matamia ja kuinka paljon.

En minä ainakaan ole feministejä rumiksi väittänyt. Ainoa tuntemani feministi oli hyvinkin kaunis nainen. Ainkin sevverta kaunis, etten minä hänelle kelvannut pitemmän päälle. Tosin taiteilijan ja insinöörin suhde taitaa olla aika mahdottomuus muutenkin. ;)

Äänestä

Sukupuolirasismia kohta yksi: naistutkimuksen olemassaolo. Oikea erottelun, miehiltäkieltämisen ja eriarvoistamisen kulmakivi koko käsite.

Sukupuolirasismia kohta kaksi: keskivertoyliopistolainen määritellään kauniiksi. Onko tämä asiallinen keskustelupalsta ollenkaan vai jokin hemmetin missikisa?

Äänestä
  • Miksei naistutkimusta saisi olla?
    Onhan miehilläkin esim. tämä miessakit ry.

    Ulkonäköä tässä korostettiin käsittääkseni juuri sen takia, kun joillakin miehillä tuntuu olevan sitkeässä se käsitys, että feministinaiset olisivat jotenkin muita naisia rumempia tai jopa karvaisempia.

    Äänestä

  • Not true. On olemassa myös miestutkimusta, joka on viime vuosina yleistynyt kovasti. Mies- ja naistutkimuksessa tehdään nykyään paljon yhteistyötä. Tunnen esim. useita naistutkijoita, jotka tekevät yhteistyötä miestutkijoiden kanssa. Lisäksi järjestetään yhteisiä seminaareja mies- ja naistutkijoille. Nämä ovat toisiaan täydentäviä tutkimusaloja, joiden kummankaan nykytarkoitus ei ole nostaa miehiä tai naisia toisen yläpuolelle, vaan tutkia maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä sekä mieheyttä ja naiseutta yhteiskunnassa.

    Miestutkijoiden joukossa on myös naisia, samoin kuin naistutkijoiden joukossa on miehiä.

    Äänestä

  • Opiskelija kirjoitti:

    Not true. On olemassa myös miestutkimusta, joka on viime vuosina yleistynyt kovasti. Mies- ja naistutkimuksessa tehdään nykyään paljon yhteistyötä. Tunnen esim. useita naistutkijoita, jotka tekevät yhteistyötä miestutkijoiden kanssa. Lisäksi järjestetään yhteisiä seminaareja mies- ja naistutkijoille. Nämä ovat toisiaan täydentäviä tutkimusaloja, joiden kummankaan nykytarkoitus ei ole nostaa miehiä tai naisia toisen yläpuolelle, vaan tutkia maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä sekä mieheyttä ja naiseutta yhteiskunnassa.

    Miestutkijoiden joukossa on myös naisia, samoin kuin naistutkijoiden joukossa on miehiä.

    Hep, osaatko valaista, kuka on tätä nykyä Suomen kärkikaartia oleva miespuolinen naistutkimuksen asiantuntija... mikä on hänen pääkontribuutionsta? Tai vaikkapa kotisivun osoite, niin kävisin katsastamassa?

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    Hep, osaatko valaista, kuka on tätä nykyä Suomen kärkikaartia oleva miespuolinen naistutkimuksen asiantuntija... mikä on hänen pääkontribuutionsta? Tai vaikkapa kotisivun osoite, niin kävisin katsastamassa?

    Kriittiseen miestutkimukseen Suomessa voit alkaa tutustumaan vaikkapa täältä käsin. Olehan hyvä:
    http://www.uta.fi/laitokset/naistutkimus/miestutkimus/

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kriittiseen miestutkimukseen Suomessa voit alkaa tutustumaan vaikkapa täältä käsin. Olehan hyvä:
    http://www.uta.fi/laitokset/naistutkimus/miestutkimus/

    ...on tuossa "kriittisessä" miestutkimuksessa???

    Lainaus viittaamaltasi sivulta:

    "Kun pohjoisamerikkalaisesta miestutkimuksesta käytetään termejä Men's Studies tai New Men's Studies, niin eurooppalaisesta, lähinnä briteistä lähtöisin olevasta miehiä koskevasta tutkimuksesta käytetään termejä Critique of Men tai Critical Studies on Men. Ero on se, että kun edellinen on lähinnä miesten tekemää tai ainakin miesten ohjaamaa ja dominoimaa ja on luonteeltaan feminismin vastaista tai sille myönteistä, niin kriittinen tutkimus miehistä tai mieskritiikki on aina (1) feminististä tai suhtautuu feminismiin myönteisesti, sen (2) tutkimuskohde on miehet ja maskuliinisuudet ja (3) sitä voivat tehdä joko miehet tai naiset tai miehet ja naiset yhdessä. Norjassa toimiva International Association for Studies of Men käyttää termiä miesten tutkimus - studies of men - ja se pitää sisällään kaiken miestä ja maskuliinisuutta koskevan tutkimuksen.

    Kriittinen miestutkimus miehistä ei problematisoi vain miesten tutkimisen sisältöä, vaan myös kyseisen tutkimuksen prosessin ja epistemologian. Se kyseenalaistaa konventionaalisten oppiaineiden rajat. Sen tähden kriittinen tutkimus miehistä on myös (4) tieteiden välistä. Samoin kriittinen tutkimus miehistä on ambivalentisti (5) osa naisten kehittämää nais- ja gender- tutkimusta, mutta samalla se ei ole. Kriittinen miestutkimus voi (6) toimia perinteisten oppiainerajojen puitteissa, mutta samalla pyrkiä siirtämään niitä."

    Minusta on hassua, että sana "kriittinen" samaistetaan sanaa "feminismimyönteinen". Ei se, että joku sanoo itseään feministiksi ole mitenkään kriittistä. Kriittistä on se, että otetaan huomioon USEITA näkökulmia ... ts. tuntuu, että kyseessä on terminologinen huijausyritys.

    Jos otamme pohjaksi esim. Jürgen Habermasin KRIITTISEN sosiaaliteorian, niin juuri seuraavista asioista tunnistaa sellaisen:

    1. kommunikatiivinen rationaliteetti - tunnistetaan, että eri osapuolilla on ERILAISIA näkemyksiä, otetaan ne huomioon (ns. ideaalisen puheaktin periaate)

    2. emansipatiivinen rationaliteetti - pyritään parannuksiin ja kehitykseen KAIKKIEN osapuolten osalta (ei esim. pelkästään "feministien").

    3.... jonka jälkeen etsitään konreettisia tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi.

    (Ks. esim. Habermas - reason and the rationalization of the society, polity, 1984).

    Nyt näyttää todella, ettei tuo ns. "kriittinen" miestutkimus ole mitään kriittistä - silkka asioiden "kyseenalaistaminen" ei ole sinänsä "kriittistä" rakentavassa mielessä... Päin vastoin, näyttää siltä, että tuo miestutkimus on ennemminkin naistutkimuksen "strategisen rationaliteetin" alainen keino yrittää hämätä ihmisiä siitä, mikä aidosti olisi "kriittistä".

    Nykyfeminismi ei ole kriittistä - negatiivisen oloista ja arvostelevaa kylläkin.

    "Kriittistä on se, että otetaan huomioon USEITA näkökulmia ..."

    Höh, no näinhän tuossa juuri pyritään tekemään - kyseenalaistetaan perinteisiä oppiainerajoja ja siten otetaan huomioon useita näkökulmia ja pyritään kehittämään myös uusia katsontatapoja.

    Oppiaineiden välisten raja-aitojen kyseenalaistaminen on osa ns. kriittistä teoriaa ja laajemmin kulttuurintutkimuksen (ns. Cultural Studies) projektia. Sama periaatee voidaan nähdä koko yhteiskunnan tasolla - tutkimalla kyseenalaistetaan perinteisiä ja luutuneita käsityksiä ja niiden "oikeellisuutta".

    => "Kriittinen miestutkimus miehistä ei problematisoi vain miesten tutkimisen sisältöä, vaan myös kyseisen tutkimuksen prosessin ja epistemologian. Se kyseenalaistaa konventionaalisten oppiaineiden rajat."

    Kriittinen miestutkimus on näin ollen avoimesti kriittistä myös omien paradigmaattisten lähtökohtiensa suhteen - kuten tieteellisen tutkimuksen tuleekin olla.

    Entä mikä tekee (tietynlaisesta) feminismistä kriittistä? Tietenkin se että kyseenalaistetaan (nyky-)yhteiskunnan sosiaalisia ja instiutionaalisia rakenteita ja ylipäänsä yhteiskunnan ja laajasti kulttuurin sukupuolittuneisuuttaa.

    Äänestä

Olisinpa voinut minäkin tulla. Tuollaiset luennot jotenkin antavat hyvää potkua tähän kaamokselliseen vuodenaikaan. Niitä kuunnellessa ainakin minä tunnen: hei mä oon elossa!!!

Äänestä
  • ei tartte mennä turhaa tsekkauttamaan pulssiaan kaamoksessa. Ihan tosi, taidat kyllä olla aika pervo, kun vain tuollainen antaa niin kovat kiksit, että saisit oikein hyvää potkua. Miten tuollaisesta voi saada potkua?

    Äänestä

  • Jack kirjoitti:

    ei tartte mennä turhaa tsekkauttamaan pulssiaan kaamoksessa. Ihan tosi, taidat kyllä olla aika pervo, kun vain tuollainen antaa niin kovat kiksit, että saisit oikein hyvää potkua. Miten tuollaisesta voi saada potkua?

    Pervohan se syyttelee toisia pervoudesta.
    Mene nyt tilaamaan se pervokamerasi.

    Äänestä

  • carma. kirjoitti:

    ..edelleenkin mielenkiinnolla odotan, mitkä ovat ne perustellut "pointit", joista tuollaista potkua saisi - eikös niistä voisi täällä vähän kertoa, että minäkin saisin niistä vähän kiksejä?

    Miten niin edelleenkin?

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Miten niin edelleenkin?

    ...sen enempää sinä, kuin härmän vapaa nainenkaan eivät ole vielä kertoneet, mitkä ovat esim. "johdatus naistutkimukseen" -luennon pääpointit.

    Härmis lupaili tuolla pistää jotain linkkiä, kun taas minä tyytyisin vaikka 1-2 perusteltuun pointtiin ja siihen, mitä siitä sitten voitaisiin johtaa edelleen yhteiskuntamme rakennukseksi (kun yhteiskuntatieteiden alalla ollaan).

    ...ehkäpä mun pittäisi mennä itse joskus. Täälläkin on kohta tasa-arvopäivä, jossa on jopa yksi miespuhujakin paikalla. Siellä saisi ilmaisen lounaankin, jos jaksaisi kuunnella ne puhehet.

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    ..edelleenkin mielenkiinnolla odotan, mitkä ovat ne perustellut "pointit", joista tuollaista potkua saisi - eikös niistä voisi täällä vähän kertoa, että minäkin saisin niistä vähän kiksejä?

    Jack tossa aiemmassa ketjussa kyseli saako niitä kameroita netistä halvemmalla tilattua, niin kyllä saa.
    Eikö se ole mielestäsi pervoa käytellä moisia kameroita?

    Äänestä

  • carma. kirjoitti:

    Jack tossa aiemmassa ketjussa kyseli saako niitä kameroita netistä halvemmalla tilattua, niin kyllä saa.
    Eikö se ole mielestäsi pervoa käytellä moisia kameroita?

    ...nähnyt jo naisten tissejä jne. mielestäni tarpeeksi. Ei niissä ole mitään yllättävää, että nyt ainakaan viitsisi erikseen alkaa kuvailemaan.

    Senhän voi, tahtoessaan (en tosin itse ole sitten nuoruusvuosien harrastanut) kuvitella, miltä jonkun ihmisen tissit näyttävät ilman vaatteita. Ajattelee vain vähän enemmän pigmenttiä sisältävän renkaan siihen ja sitten napukan keskelle. Siitä se lähtisi luovalla ihmisellä ihan ilman kameraakin.

    Naispervo voi ajatella sitten semmoisen pippelin itse kellekin miehelle housuihin, pullotuksen suuruudesta riippuen.

    Kunhan nyt saisi aikaiseksi ostaa edes tavallisen digikameran, kun mulla on semmoinen vanha filmikehitystä vaativa malli... taidan kai sitten olla vähän konservatiivinen luonteeltani? (joskus pohdin, että olisinkohan).

    No niin, tulihan sieltä ne tissit ja pippelit.
    Aika monta viestiä oli, melkein jo luulin että ois keskustelua ilman noita.

    Äänestä

  • Maijuzka kirjoitti:

    No niin, tulihan sieltä ne tissit ja pippelit.
    Aika monta viestiä oli, melkein jo luulin että ois keskustelua ilman noita.

    ...kun kehotti minuakin ostamaan tuon toisaalla mainitun pervokameran. Mikäli tissit- ja pippeli-termien käyttö häiritsee sinua, niin (vaikka ei se selitys olekaan) kyllä carma nyt minua provosoi noita termejä käyttämään. fyffyf.

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    ...kun kehotti minuakin ostamaan tuon toisaalla mainitun pervokameran. Mikäli tissit- ja pippeli-termien käyttö häiritsee sinua, niin (vaikka ei se selitys olekaan) kyllä carma nyt minua provosoi noita termejä käyttämään. fyffyf.

    Noh sitä yritin sanoa etteä yleensä tästä aiheesta jutellessa puhutaan fyysisistä ominaisuuksista, tällä kertaa jostain muusta....siis että kiva kiva...

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    ...kun kehotti minuakin ostamaan tuon toisaalla mainitun pervokameran. Mikäli tissit- ja pippeli-termien käyttö häiritsee sinua, niin (vaikka ei se selitys olekaan) kyllä carma nyt minua provosoi noita termejä käyttämään. fyffyf.

    säästetään postikuluissa. Kyllähän sitä jokamiehellä pitää olla pervokamera, kun niitä kerran tehdään. tuollaisesta olen haaveillut koko pienen ikäni. Näen jo itseni pusikossa kuviä räpsimässä. Talvestakin saa jotenkin enemmän irti, vaikka naiset ovat niin topattuja. Kamera lienee parempi kuin Teräsmiehen röntgenkatse :)

    Se kannattaa hankkia nyt, koska huomenna se on jo kielletty.

    Ihanhan tässä ilostuu, kun välillä on joku huumorimielellä. Ei tämän keskustelun tarvitse aina niin ryppyotsaista olla, totisia torvensoittajia on tarpeeksi livenä, jos käväisee vaikkapa työpäivän jälkeen kaupassa, metromatkasta puhumattakaan. ;)

    Äänestä

  • Jack kirjoitti:

    säästetään postikuluissa. Kyllähän sitä jokamiehellä pitää olla pervokamera, kun niitä kerran tehdään. tuollaisesta olen haaveillut koko pienen ikäni. Näen jo itseni pusikossa kuviä räpsimässä. Talvestakin saa jotenkin enemmän irti, vaikka naiset ovat niin topattuja. Kamera lienee parempi kuin Teräsmiehen röntgenkatse :)

    Se kannattaa hankkia nyt, koska huomenna se on jo kielletty.

    Minä ilmottaudun myös mukaan jos kerran pervokameroita tilaillaan.

    Kyllä aikuisella miehellä pervokamera pitää olla. Sllä saisi varmaan aikaan pikkuhämmennystä firman pikkujouluihin.

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    ...sen enempää sinä, kuin härmän vapaa nainenkaan eivät ole vielä kertoneet, mitkä ovat esim. "johdatus naistutkimukseen" -luennon pääpointit.

    Härmis lupaili tuolla pistää jotain linkkiä, kun taas minä tyytyisin vaikka 1-2 perusteltuun pointtiin ja siihen, mitä siitä sitten voitaisiin johtaa edelleen yhteiskuntamme rakennukseksi (kun yhteiskuntatieteiden alalla ollaan).

    ...ehkäpä mun pittäisi mennä itse joskus. Täälläkin on kohta tasa-arvopäivä, jossa on jopa yksi miespuhujakin paikalla. Siellä saisi ilmaisen lounaankin, jos jaksaisi kuunnella ne puhehet.

    Palaan asiaan kun ehdin. Tietokone on vielä toistaiseksi kehostani irrallinen komponentti jota lähestyn muut vähemman hauskat velvoitteet suoritettuani. Tänään emännöin kemuja, huomenna terveydentilan niin salliessa palaan asiaan. Mutta se linkki oli vitsi! Tosin varsinkin Kurrelle prosessointi hegemonisen maskuliinisuuden käsitteellä voisi olla antoisaa.

    Mistä tällainen linkki siihen 'hegemonisen maskuliinisuuden käsitteeseen' löytyy?

    Minä en ainakaan löytänyt.

    Äänestä

  • Kurre_Orava kirjoitti:

    ihan ikioman tiivistelmän siitä jahka ehdin. Tähän ketjuun.

    Äänestä

  • Härmän vapaa nainen kirjoitti:

    ihan ikioman tiivistelmän siitä jahka ehdin. Tähän ketjuun.

    Kiitän jo etukäteen. Varmasti kiintoisaa luettavaa. :)

    Nyt täytyy jatkaa pävittelyä.

    Äänestä

  • Kiitän kirjoitti:

    Kiitän jo etukäteen. Varmasti kiintoisaa luettavaa. :)

    Nyt täytyy jatkaa pävittelyä.

    Maskuliinisuuksia eli miesrooleja, tapoja olla mies, on monta, kuten feminiinisyyksiäkin. Yksi maskuliinisuuksista kuitenkin on muita dominoiva ja alistava, ja sitä sanotaan hegemoniseksi maskuliinisuudeksi. Se ei alista vain feminiinisyyksiä, vaan myös muita maskuliinisuuksia. Hegemonisen maskuliinisuuden käsitteen on lanseerannut R. W. Connell.

    Hegemonista maskuliinisuutta voisi kuvata kansanomaisesti termeillä ”miehinen mies” (kehäpäätelmä) tai ”tosimies” (perustuu muuhun kuin todellisuuteen). Kukaan ei täysin täytä hegemonisen maskuliinisuuden kriteereitä, mutta onhan sekin jo jotain, että parhaassa iässä olevat miehet saadaan tuhlaamaan elämänsä sitä tavoitellessaan. Riittämättömyyden tunne on se, jolla niin naisia kuin miehiäkin pidetään ruodussa. Hegemoninen maskuliini ei vuodata suolaisia kyynelkarpaloita näppikselleen, olkoonpa miten huono päivä tahansa. Hegemoninen maskuliini ei myöskään harrasta koruompelua. Näiden käytännön esimerkkien valossa ymmärtänet Kurre mitä hegemoninen maskuliinisuus on – tai ainakin mitä se EI ole.

    Hegemonista maskuliinisuutta rakennetaan nimenomaan julkisuudessa: amerikkalaisten toimintaelokuvien sankarit ja pahikset ovat juuri hegemonisen maskuliinisuuden ilmentymiä. Hegemonian käsitteeseen liittyy se, että alistetut on saatu hyväksymään alistaminen. Hyväksyttäminen tapahtuu median, mainosten, koko kulttuurin avulla. Hegemoninen maskuliinisuus on yliedustettuna kaikessa esittämisessä ja viihteessä.

    Nähdäkseni yksi hegemonisen maskuliinisuuden ylläpidon väline on sen huumori. Näennäishuumorilla hegemoninen maskuliini hakee konsensusta ja leppoisuutta pyrkien peittämään, mitätöimään ja kyseenalaistamaan alistamisen muodot, välineet ja olemassaolon.

    Hegemoninen maskuliinisuus on vallankäytön väline, mutta ei minkälaisen vallan tahansa, vaan nimenomaan tietynlaisten miesten vallan. Kaikki suuryritykset perustuvat paitsi naisten, myös toisten miesten alistamiseen niin, että vain harvat etuoikeutetut miehet keräävät hyödyt. Tällainen toimintatapa on kaikkialla länsimaissa legaali.

    Käsitteellä on kai operoitu enemmänkin mies- kuin naistutkimuksen puolella, joten en ole mikään auktoriteetti käsitettä määrittelemään. Kaikki yllä oleva on omaa tuotostani sen perusteella, mitä asiasta satuin Elävää sosialismia –viikonlopun jälkeen muistamaan.

    "
    Elävää sosialismia
    "
    No niin, tämäpä selittääkin aika paljon.

    "
    Se ei alista vain feminiinisyyksiä, vaan myös muita maskuliinisuuksia
    "
    Aivan, tämä on kilpailuyhteiskunta. Kaikkihan pyrkivät menestymään. Valitettavasti kaikki eivär voi olla menestyjiä, jolloin osalle jää ainoaksi mahdollisuudeksi piipittää.

    "
    mutta onhan sekin jo jotain, että parhaassa iässä olevat miehet saadaan tuhlaamaan elämänsä sitä tavoitellessaan
    "
    Miten niin tuhlaamaan elämänsä? Mikä sinusta sitten on elämää. Kyllä minusta ainakin osa elämää on juurikin se, että tavoittelee jotakin. Onnistuminen vaikkapa tässä mainitsemassasi kilpailussa antaa jotain 'kiksejä'.

    "
    Hegemoninen maskuliini ei vuodata suolaisia kyynelkarpaloita näppikselleen, olkoonpa miten huono päivä tahansa. Hegemoninen maskuliini ei myöskään harrasta koruompelua
    "
    No ei. Siitä vollottamisesta ei ole ongelmien ratkaisussa juuri enempää hyötyä kuin koruompelustakaan.

    Ja näin näppärästi sait hurtista huumoristakin vallanhimoisen maskuliinisuuden alistamisen välineen. Olet sinä kyllä. :D

    "
    Kaikki suuryritykset perustuvat paitsi naisten, myös toisten miesten alistamiseen niin, että vain harvat etuoikeutetut miehet keräävät hyödyt. Tällainen toimintatapa on kaikkialla länsimaissa legaali.
    "
    Aivan juu. Nokia Networksin toimitusjohtaja Sari Baldauf lienee tällainen mies...

    Koko tuosta jutustasi paistaa läpi jonkinlainen sosialistinen ideologia. Ideologinen maailmankuva yhteiskunnasta jossa kaikki käyvät töissä kulttuurintutkimuslaitoksella, paitsi ne jotka saavat elantonsa tekemällä performanssiesityksiä.

    Valitettavasti maailma ei toimi sosialistisen ideologiam periaatteiden mukaisesti. Tämä on maailma jossa vahvat vievät, ja loput vikisevät.

    "Tämä on maailma jossa vahvat vievät, ja loput vikisevät."

    Tuon lauseen tuottamiseksi pinnistelit varmaan älyllisen kapasiteettisi äärirajoilla.

    Mitä elävään sosialismiin tulee, olisi pitänyt laittaa se lainausmerkkeihin että sinäkin olisit ymmärtänyt. Uskotko tosiaan, että jossain oikeasti sellaisia viikonloppuseminaareja järjestetään? No Kurre, olin vierailulla kommuunissa ja sain porvarillisia väristyksiä nähdessäni pesemättömät astiat. Loput viikonlopun sosialismista oli ruuanlaittoa ystävien kanssa minulta sosialisoiduista raaka-aineista minun keittiössäni ja lopulta vielä sosialisoitiin kapitalistinen vieraspatjanikin nukkumakäyttöön.

    Sinulla tuntuu olevan aivan erityisesti jotain kulttuurintutkimusta vastaan. Ongelma on kyllä sinun eikä minun. Ilmeisesti myös tunnet vastustamatonta halua luoda itse jonkun performanssin (ehkä jotain bodypaintingiin liittyvää?) ja projisoit tukahdutettua haluasi täällä kaiket päivät. Juuri tällaisiin ongelmiin hegemoninen maskuliinisuus johtaa.

    projisoit tukahdutettua haluasi täällä kaiket päivät. Juuri tällaisiin ongelmiin hegemoninen maskuliinisuus johtaa.
    "
    No, kuten varmaan huomasit, niin olin yllättvän hiljaa koko viikonlopun. Johtunee siitä, että tavallista rankempi työreissu kyseessä.

    Tuo sinun viikonloppusi kuulostaa tosi söpöltä, muistittehan pitää toisianne kädestä ja laulaa Jambalya? Millä tavalla vieraspatjasi on kapitalistinen, onko sen päällä harrastettu mahdollisesti jonkinasteista yritystoimintaa.

    Elävä Sosialismi - Viikonloppu kuulostaa juuri siltä jollaiseen viikonloppu seminaariin joku pahuksen pipertävä feministi saattaisi hyvinkin osallistua pössy- ja myssypäisen 'poika'ystävänsä kanssa.

    Älyllisessä kapasiteetissani saatta hyvinkin olla puutteita, mutta siltikin pystyn eräänalaisella ajatustyöllä tienaamaan ihan kohtuullisen toimeentulon. Lienen fakki-idiootti.

    Alan epäillä että olet hentoinen vegaani shokkivärjätyssä tukassa kun poikain pössyt ja myssytkin tunnet ja toistelet mantrana kohtuullista toimeentuloasi kuin rikkinäinen äänilevy.

    Äänestä

  • Härmän vapaa nainen kirjoitti:

    Alan epäillä että olet hentoinen vegaani shokkivärjätyssä tukassa kun poikain pössyt ja myssytkin tunnet ja toistelet mantrana kohtuullista toimeentuloasi kuin rikkinäinen äänilevy.

    Joo, huomasinpa itsekin virheeni. Se jollotus taisikin olla Kumabayah (tai jotain sinne päin).

    Alkaa kuulostamaan siltä, että sananvaihto siirtyy pikkuhiljaa keskustelusta enemmänkin perisuomalaisen vittuilun puolelle.
    Oletan, että seuraavana huomautat lukuisista kirjoitus- ja yhdyssanavirheistäni. Älä suotta, tiedossa on. Olen oikolukuohjelmien uhri. :)

    Kylläpä minä olen nuoruudessani poikain pössyt ja myssyt nähnyt. Onneksi olen moisista eroon päässyt, enkä suosittele kenellekään.

    Mikä muuten on shokkivärjätty tukka?

    Äänestä

Olin jokunen aika sitten kuivakäymäläkursseilla. Vastoin mitä luulisi niin eivät ne paskalta ihmiset siellä haisseet. Ihan nättejäkin tyttöjä ja komeita poikia siellä oli mukana.

Mitä sitten?

Äänestä
  • Sinähän siellä olit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Härmän vapaa nainen kirjoitti:

Olinpa eilen naistutkimuksen johdatusluennolla tarkistamassa mikä tilanne. Kiinnostusta aiheeseen näyttää olevan vuosi vuodelta enemmän.

Iso luentosali oli tupaten täynnä, naisia enimmäkseen. Joku rohkea mieskin oli paikalla, varovasti takarivissä kylläkin.

Osallistujat olivat ihan normaaleita keskivertoyliopistolaisia, siis lue: kauniita ja terveitä nuoria naisia. Rumuus ei siis ole feminismistä kiinnostumisen edellytys, vaikka on täällä palstalla sellaistakin epäilty.

Voi pojat. Jospa oisitte olleet paikalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu