muslimien "likainen pommi"

Lueskelin tänään USA:han (ja siis samalla koko länsimaailmaan) kohdistuvia uhkia käsittelevää lehteä. Suurimmaksi uhaksi bioasehyökkäyksen rinnalle Pentagon nostaa ns. "likaisen pommin", jollaisen muslimiterroristit kykenevät helposti kyhäämään, eivätkä he tarvitse kuin tennispallon kokoisen palan plutoniumia tai radioaktiivista Ceciumia aseen valmistamiseen. Radioaktiivinen materiaali levitetään suurkaupungin ilmakehään räjäyttämällä säteilevä aines ilmaan normaaliräjähteellä, esimerkiksi autopommin mukana.

Al-Qaida on satelliittihavaintojen perusteella testannut likaista pommia useaan kertaan Afganistanissa, ase on siis periaatteessa käyttövalmis ja kokeiltu.

Kivaa, tällaisia aseita muslimeilla saattaa olla länsimaisissa kaupungeissa jo valmiiksi puhumattakaan konventionaalisesta ydinaseesta, tosin sitä Al-Qaidalla tuskin vielä on käsissään. USA on laatinut suunnitelman Pakistanin ja Iranin ydinaseiden haltuunottamiseksi tarpeen vaatiessa, joten tavallinen ydinase tuskin joutuu vääriin käsiin ainakaan ennen kuin uhka on havaittu.

Sienipilven varjo on tänä päivänä konkreettisempi uhka kuin koskaan kylmän sodan vuosina, syypäitä tähän ovat muslimit. Muslimin käsissä kansakunnan suojaksi tarkoitettu viimeinen vaihtehto muuttuukin ensi-iskun aseeksi ja kostovälineeksi, jota taatusti käytetään heti kun tilaisuus tulee. Lännen on huolehdittava siitä, että Al-Qaida ei saa tilaisuutta käyttää ydinasetta. Islam on tuhottava ennen kuin se tuhoaa länsimaailman ja samalla kaikki muutkin kulttuurit ja täyttää maan islamilla.
7275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Missä on Irakissa oleva noin 5000kg.bioase!

Sinä kirjoitat aina "muslimien muslimien muslimien
muslimien"!
Olenko(K.Akkaya)paha sinun tieton muukan,koska
olen Muslimi

Äänestä
  • Kyllä. Sinä olet paha koska uskontosi on paha. Periaatteessa kun puhun muslimista niin tarkoitan tosi asiassa "terroristi".

    Islam = terrorismia jolloin
    muslimi = terroristi

    Näin helppo on totuus islamista.

    Äänestä

  • mies -81 kirjoitti:

    Kyllä. Sinä olet paha koska uskontosi on paha. Periaatteessa kun puhun muslimista niin tarkoitan tosi asiassa "terroristi".

    Islam = terrorismia jolloin
    muslimi = terroristi

    Näin helppo on totuus islamista.

    mies-81 yksi kysymys sinulle miksi vihaat islamia siihen pitää olla hyvä syy ja hyvät perustelut muuten olet provo. Mutta ymmärrän sen jos olet juutalainen joten muiden ihmisten vihaaminen on luonnollista sinulle.

    minun isoisä paha!Jos hän olisi täällä, hän
    teurastaisi sinut kuin ermanjalaisiä on teurastunut! Fıııııışşh-

    Äänestä

  • mies -81 kirjoitti:

    Kyllä. Sinä olet paha koska uskontosi on paha. Periaatteessa kun puhun muslimista niin tarkoitan tosi asiassa "terroristi".

    Islam = terrorismia jolloin
    muslimi = terroristi

    Näin helppo on totuus islamista.

    ei voi muuta sanoa kuin PÖH amerikan politiikalle...kumpa se tipahtaisi rotkoon lol

    Äänestä

  • Yalmuk kirjoitti:

    mies-81 yksi kysymys sinulle miksi vihaat islamia siihen pitää olla hyvä syy ja hyvät perustelut muuten olet provo. Mutta ymmärrän sen jos olet juutalainen joten muiden ihmisten vihaaminen on luonnollista sinulle.

    Miksikö vihaan islamia. Ihan vain siksi, että islam on kidutusta, terrorismia, amputointeja, lasten raiskaamista, pakkouskontoa, köyhyyttä, turbaanipäisiä Osama bin Ladeneja sun muuta paskaa. Islam on _yhteiskunnan vihollinen_ .

    Äänestä

  • mies -81 kirjoitti:

    Miksikö vihaan islamia. Ihan vain siksi, että islam on kidutusta, terrorismia, amputointeja, lasten raiskaamista, pakkouskontoa, köyhyyttä, turbaanipäisiä Osama bin Ladeneja sun muuta paskaa. Islam on _yhteiskunnan vihollinen_ .

    Puh.118
    .........................118..................
    ..........118..............................
    ...............118.....................
    ..........................118.......
    ...118..........................
    ..............118..........
    ........118...........
    ....118..........
    .........
    ......
    ...
    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies -81 kirjoitti:

Lueskelin tänään USA:han (ja siis samalla koko länsimaailmaan) kohdistuvia uhkia käsittelevää lehteä. Suurimmaksi uhaksi bioasehyökkäyksen rinnalle Pentagon nostaa ns. "likaisen pommin", jollaisen muslimiterroristit kykenevät helposti kyhäämään, eivätkä he tarvitse kuin tennispallon kokoisen palan plutoniumia tai radioaktiivista Ceciumia aseen valmistamiseen. Radioaktiivinen materiaali levitetään suurkaupungin ilmakehään räjäyttämällä säteilevä aines ilmaan normaaliräjähteellä, esimerkiksi autopommin mukana.

Al-Qaida on satelliittihavaintojen perusteella testannut likaista pommia useaan kertaan Afganistanissa, ase on siis periaatteessa käyttövalmis ja kokeiltu.

Kivaa, tällaisia aseita muslimeilla saattaa olla länsimaisissa kaupungeissa jo valmiiksi puhumattakaan konventionaalisesta ydinaseesta, tosin sitä Al-Qaidalla tuskin vielä on käsissään. USA on laatinut suunnitelman Pakistanin ja Iranin ydinaseiden haltuunottamiseksi tarpeen vaatiessa, joten tavallinen ydinase tuskin joutuu vääriin käsiin ainakaan ennen kuin uhka on havaittu.

Sienipilven varjo on tänä päivänä konkreettisempi uhka kuin koskaan kylmän sodan vuosina, syypäitä tähän ovat muslimit. Muslimin käsissä kansakunnan suojaksi tarkoitettu viimeinen vaihtehto muuttuukin ensi-iskun aseeksi ja kostovälineeksi, jota taatusti käytetään heti kun tilaisuus tulee. Lännen on huolehdittava siitä, että Al-Qaida ei saa tilaisuutta käyttää ydinasetta. Islam on tuhottava ennen kuin se tuhoaa länsimaailman ja samalla kaikki muutkin kulttuurit ja täyttää maan islamilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu