Sanoo juhana Vartiainen enbuske linnanahde grewssa. "ihmisethän syövät kuitenkin"
Olen täysin samaa mieltä. Meillä on edullinen hyvä ruoka jota kuka tahansa pystyy ostamaan mielin määrin.
Ehdottomasti hyvä paikka kerätä lisää verotuloja maallemme.
Ruuan hinta maassamme on niin alhainen että se alentaa ihmiselle elintärkeän asian arvoa.
Ruoka on arvokasta, joten sen olisi syytä näkyä myös hinnoissa. Esimerkiksi maitopurkki maksaa noin euron litra, eli on käytännössä ilmainen.
Ruuan turhanpäiväinen lahmaaminen saataisiin myös vähenemään, jopa loppumaan kokonaan jos hintoja nostettaisiin kovastikkin.
Ruoka on arvo asia, se on saatava myös hintojen puolesta sellaiseksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Asiaa karri!! Köyhät syököön pettua tai puuroa korkeintaan. hahhahahhahaaahahahaahhahahha.......
Mikä ihme heppu tää KarriKok oikein on, joka on tullut tänne provoilemaan? Kaverihan on ihan pihalla elämän reaaliteeteista joka ainoan asian suhteen, johon on ottanut kirjoituksissaan kantaa. Ja niitä on ollut useita. Noin epärealistisia ja lapsellisia ajatuksia ei liene edes hänellä itsellään ihan oikeasti, vaan kyse taitaa olla vain trollaamisesta.
Sinänsä typerienkin ajatusten heitot voivat olla ihan hyviä keskustelun kirvoittajia, mutta tämän hepun jutut ovat usein niin älyttömiä ja ristiriitaisia provoja, että niihin ei oikein viitsi vastatakaan asiallisesti. Aivan perusasioita, kun ei täällä jaksa monesti toistella. Nehän on opittu koulussa, joko jo ihan peruskouluissa tai myöhemmissä opinahjoissa, jos niitä nimimerkki olisi tullut käyneeksi.
No tännehän voi kirjoitetta mitä sattuu ja niin tietysti pitää ollakin. Onhan tämä hupipalsta..
Ikävä että loukkaannuit. Ketään ei ole tarkoitus ärsyttää.
Ne on minun ehdotuksia, taloutemme parantamiseksi. Ne on kovia ehdotuksia, mutta kovat voi olla tulevat ajatkin, jos niitä ei toteuteta.
Me eletään kohta kuin 50-luvulla, kaikesta tulee olemaan puutetta.
Mehän eletää leväperäisesti kuin kreikkalaiset, kaikki on ilmaista.
Sairaanhoito,päivähoito,koulutus,työttömät elätetään,eläkkeitä maksetaan ynnä muuta ynnä muuta, työnnämme rahaa turhuuteen.
Ei niin voi jatkua!!!
Jos ehdottaa ruoan alvin nostamista, se on ehdotus ei ehdotuksia.
Jos ruoan alvia nostetaan, sillä ei luoda ainoatakaan työpaikkaa. Vaikka se ei ollut aloittajan tavoitteenakaan. Aloittajan tavoiteena oli karsia kaikenlaisia turhia kuluja. Tosin niillä ei ole mitään tekemistä ruoan alvin kanssa.
"Mehän eletää leväperäisesti kuin kreikkalaiset, kaikki on ilmaista.
Sairaanhoito,päivähoito,koulutus,työttömät elätetään,eläkkeitä maksetaan ynnä muuta ynnä muuta, työnnämme rahaa turhuuteen.
Ei niin voi jatkua!!! "
Sammaa mieltä! Listaan voisi lisätä myös: ulkomaalaiset voivat opiskella ilmaiseksi Suomessa, armeijan eläkeikä 25vuotta palvelua (eli noin 45vuotiaana eläkkeelle)
, virkoja kunnilla/valtiolla jaetaan sukulaisille ja kavereille surutta.......
Juu poijaat loppu tulee, homma EI VAAN VOI toimia näin!