SDP on vastuussa työttömyyden pahenemisesta

Keskusta joutuu vetäjäksi huonosti hoidettuun talouteen.
Se on sitten pulinat pois, ja alettava etsimään keinoja kansalaisten parhaaksi.
Katse eteenpäin. Turha sitten enään ruikuttaa taaksepäin.
Työmaita saatava auki, jotta toimeliaisuus paranee.

Kylmänmaan energia jo sanelee paljon, muunmuassa.
Sinne saatava työpaikkoja ja ulkomaisen energian vähentämistä.
Vesivoimaa yksin lisättävissä 1700 MW. Puolet laitteistoitten entraamisina.
Puu ja turve lisättävissä paljonkin.
Ydinvoimaa pakko olla lisää, muuten ei riitä omavaraisuus.

Tämän hallituksen;
Vaalilupaukset on törkeästi petetty. Työministeri ja Valtionvarainministeri peittelevät. vastuitaan.
Eivät tohdi sanoa asioita oikein. Sanosivat nyt edes rehellisesti, että he luuli niin.
Totuus on kuitenkin synkkä: Valtionvarainhoito on kuralla ja työttömyys pahenee.
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pitäiskö ne vaalit kuitenkin käydä ensin? Kun tuo aloituksesi olisi ehkä parempi kirjoittaa ensi vuoden huhti-toukokuun vaihteessa jolloin ehkäpä jo tiedetään ne puolueet jotka ovat hallituksessa.

Äänestä

Käydään..käydään...alkaahan vaalipuheet jo vuodenalusta. Näitähän ruoditaan varmaan paljonkin, ennen vaaleja.
Sama se kuka on hallituksen vetäjänä.
Maan ongelmat ei siitä muutu.

Aina pitää ennakoida, ja etsiä mielestään se paras maan asioitten hoitaja.
Tämä joukkue nyt nähty. Tämä ei kykene maata hallitsemaan.
Tarvitaan kokemusta ja näkemystä.

Jos kysyisi noin; kuka noista ministereistä (samoin Kataisen hallituksenkin)
Jokin isofirma ottaisi sen asioita hoitamaan.
Suomi jo sinällään on kuin isofirma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arki alkaa--> kirjoitti:

Keskusta joutuu vetäjäksi huonosti hoidettuun talouteen.
Se on sitten pulinat pois, ja alettava etsimään keinoja kansalaisten parhaaksi.
Katse eteenpäin. Turha sitten enään ruikuttaa taaksepäin.
Työmaita saatava auki, jotta toimeliaisuus paranee.

Kylmänmaan energia jo sanelee paljon, muunmuassa.
Sinne saatava työpaikkoja ja ulkomaisen energian vähentämistä.
Vesivoimaa yksin lisättävissä 1700 MW. Puolet laitteistoitten entraamisina.
Puu ja turve lisättävissä paljonkin.
Ydinvoimaa pakko olla lisää, muuten ei riitä omavaraisuus.

Tämän hallituksen;
Vaalilupaukset on törkeästi petetty. Työministeri ja Valtionvarainministeri peittelevät. vastuitaan.
Eivät tohdi sanoa asioita oikein. Sanosivat nyt edes rehellisesti, että he luuli niin.
Totuus on kuitenkin synkkä: Valtionvarainhoito on kuralla ja työttömyys pahenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu