Skp:n ehdokas tuomittiin pedofiliasta!

http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=6002

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=13815

keskustelu.suomi24.fi/node/11031207

"Suomen kommunistisen puolueen SKP:n jyväskyläläinen kuntavaaliehdokas Mauno Sakari Suntioinen, 59, on saanut syyskuun lopussa tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Suntioisen kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Lisäksi käräjäoikeus velvoitti Suntioisen korvaamaan uhrille eli teon tapahtumahetkellä 11–13-vuotiaalle tytölle hänen kokemastaan kärsimyksestä yhteensä 4 700 euroa.

Käräjäoikeus antoi tapauksesta julkisen selosteen. Oikeudenkäyntiaineisto määrättiin uhrin suojelemiseksi salaiseksi 60 vuodeksi.

Selosteen mukaan Suntioinen oli kosketellut ja hyväillyt tyttöä pikkuhousujen alta intiimialueilta. Tytön mukaan tekoja oli kymmeniä.

Suntioinen toteutti tekojaan myös myöhemmin tytön ollessa yli 16-vuotias, jolloin Suntioinen kosketteli uhria hänen nukkuessaan. Suntioinen kiisti koskettelut.

Suntioinen ei valittanut tuomiosta, joten tuomio on lainvoimainen.

Suntioinen on työskennellyt pitkään alakoulun luokanopettajana Keljonkankaan koulussa. Jyväskylän opetusjohtaja Eino Leisimo kertoo, että Suntioinen ei ole enää kaupungin palveluksessa vaan erosi itse tuomion tultua työnantajan tietoon pari viikkoa sitten. Kaupunki oli käynnistänyt tuomion tultua julki välittömästi prosessin, jossa olisi tutkittu Suntioisen edellytyksiä jatkaa työssään.
".

Toverin kuva: www.vanhemmat.net/jmedia/SKP2012-1.jpg
113009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Toveri vain retkahti idän vodkaan ja kapitalisti-lapsen pyllyyn, harashoo!

Äänestä

Tuomittuun tekoon sen kummemmin kantaa ottamatta.. Tuomiolaitos tuomitsee lakien mukaan. Muistetaan kumminkin, että eivät IHMISET puhtaasti pahoja tai hyviä ole.

Olin Maunon oppilaana keljonkankaalla 5-6 luokat. Pääsin "niskan päälle" opiskeluissa ja harrastuksissa juuri näinä vuosina. Ja varsinkin opin ymmärtämään olennaiset asiat. Aiemmin kaikki opiskelu oli ollut tylsää ja vailla mielenkiintoa. Keskiarvoni kohosi 7.8->8.9. Maunolle iso kiitos siitä.

Mauno oli myös oikein pidetty opettaja vanhempien ja oppilaiden keskuudessa.

Puoluenäkemys ei ainakaan tullut opettamisessa esille. Minulle tulloin jo heräsi yrittäjähenkinen näkemys itsestäni. Uskon, että Maunon hyvä opetus motivoi.

Näin Maunoa 2000-luvun puolivälissä ja keskustelujeni jälkeen hän oli selvästi hieman pettynyt kun kerroin olevani IT-alan yrittäjä nykyään.

Jäin 36-vuotiaana töistä pois ja siirryin todelliseksi kapitalistiksi elämään osinkotuloilla. Pitänee kysyä SKPn jäseneltä(Maunolta) seuraavalla kerralla, että onko se nyt niin paha asia?

Lisää SKP:n puoluekirjalla olevia ala-asteen opettajiksi, niin saadaan Suomi nousuun? Ainakin oman kokemukseni puolesta.

Äänestä

vittu mauno oli mu luokaopettaja

Äänestä
  • oliko kivaa.

    Äänestä

sillä lailla

Äänestä

taitaa olla kuihtunu puolue jotennii

Äänestä

pedofilia on tuomittava edesvastuuton teko.en anna ymmärrystä enkä sääliä.jos himot ja halut vielä vastuullisessa asemassa olevalta vie voiton hyväksyttävissä olevien moraalisääntöjen ohi.on tuomittava teko raskaimman mukaan.ja nyt suvakit.ymmärrättekö.jos.toivottavasti elämä tuo eteenne realismin.näiden nuorten ja lasten jotka ovat joutuneet pedofiilin uhriks:niiltä vietiin kokoelämä.ne rakentaa luottamuksensa ihmisiin sen kokemuksen perusteella.aiheesta vaietaan vaikka sitä sattuu jokapäivä.erittäin tuomittava teko.rooman keisari olis laittanu peukalon.alas!!!

Äänestä

Mauno oli myös mun ope

Äänestä

Punikit ovat typeriä jotka haikailevat neuvostoliittoa, kommunismia äänestävät ääliöitä joilla todellisuuden taju hukassa..

Äänestä

Valitettavasti Maunolla homma lähti käsistä. Turengin ala-asteen käyneenä muistan kun hän aina halusi pitää luokan tyttöjä sylissään...ja halailla myös poikia. Ajatus tuntui keskieurooppalaiselta, mutta jotenkin hassulta koko ajan...

Ilman tätä paskaa olisi ollut hyvä mies ja opettaja, mutta kaikki hyvät ajatukset murenee, kun ajattelee tuota hullua mieltä...Voi kun olisit vain ollut hyvä opettaja ja pysynyt housuissasi...ja hakenut apua heti kun huonot ajatukset tulivat edes mieleesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pedo-kommari kirjoitti:

http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=6002

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=13815

keskustelu.suomi24.fi/node/11031207

"Suomen kommunistisen puolueen SKP:n jyväskyläläinen kuntavaaliehdokas Mauno Sakari Suntioinen, 59, on saanut syyskuun lopussa tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Suntioisen kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Lisäksi käräjäoikeus velvoitti Suntioisen korvaamaan uhrille eli teon tapahtumahetkellä 11–13-vuotiaalle tytölle hänen kokemastaan kärsimyksestä yhteensä 4 700 euroa.

Käräjäoikeus antoi tapauksesta julkisen selosteen. Oikeudenkäyntiaineisto määrättiin uhrin suojelemiseksi salaiseksi 60 vuodeksi.

Selosteen mukaan Suntioinen oli kosketellut ja hyväillyt tyttöä pikkuhousujen alta intiimialueilta. Tytön mukaan tekoja oli kymmeniä.

Suntioinen toteutti tekojaan myös myöhemmin tytön ollessa yli 16-vuotias, jolloin Suntioinen kosketteli uhria hänen nukkuessaan. Suntioinen kiisti koskettelut.

Suntioinen ei valittanut tuomiosta, joten tuomio on lainvoimainen.

Suntioinen on työskennellyt pitkään alakoulun luokanopettajana Keljonkankaan koulussa. Jyväskylän opetusjohtaja Eino Leisimo kertoo, että Suntioinen ei ole enää kaupungin palveluksessa vaan erosi itse tuomion tultua työnantajan tietoon pari viikkoa sitten. Kaupunki oli käynnistänyt tuomion tultua julki välittömästi prosessin, jossa olisi tutkittu Suntioisen edellytyksiä jatkaa työssään.
".

Toverin kuva: www.vanhemmat.net/jmedia/SKP2012-1.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu