Uudesta blogistaan:
Äitiä ei kuulu pelätä.
31.10.2014 Jasmin Mäntylä
"Rautavaaran turma on puhuttanut ja järkyttänyt koko Suomea, eikä ihme. Viime päivien aikana varsinkin äiti-ihmiset ovat sankoin joukoin kokoontuneet jakamaan ymmärrystään itsensä sekä lapsensa tappaneelle naiselle. Äitien näkökulmaan en edes yritä ottaa kantaa, koska lapsettomana en koe siihen oikeutta, mutta voin puhua lapsen näkökulmasta.
Olen aina ollut erittäin onnekas, sillä minulla on aina ollut ja on yhäkin mitä ihanin äiti. Hän on syntymästäni lähtien huolehtinut minusta ja antanut minulle kaiken tarvitsemani. En nyt tarkoita leluja tai muuta materiaa, vaan puhun niistä oikeasti tärkeistä asioista. Hän on antanut minulle kodin, turvan ja rakkautta. Hän on ihminen, jolle olen aina voinut puhua kaikesta ja häneen olen voinut turvata, aina ja kaikessa. Olen saanut itkeä hänen olkapäätään vasten ja raivota hänelle tyhmyyden puuskissani. Olen mokaillut ja tehnyt tyhmyyksiä enemmän kuin laki sallii, mutta aina olen tiennyt äitini olevan tukenani.
Olemme aina olleet ja olemme yhä edelleenkin erittäin läheiset, arvostan ja rakastan häntä enemmän kuin mitään tai ketään muuta. Ajat eivät tietenkään ole aina olleet helppoja, mutta se on elämää. Vaikeista ajoista kuuluu selvitä yhdessä ja toisiaan täytyy tukea. En voisi edes kuvitella, miten toisenlainen äiti olisi vaikuttanut elämääni ja minuun ihmisenä. Äitini ansiosta olen kasvanut vahvaksi naiseksi, sellaiseksi, joka tilanteen vaatiessa voi olla myös äitinsä tukena.
Miten äiti voi tehdä lapsilleen noin? Se on kysymys, joka nousee suurimpana mieleeni tuohon hirvittävään Rautavaaran turmaan liittyen. Kukaan ei voi ikinä tietää, mikä hänen päässään on napsahtanut ja se on todella pelottavaa. Lapsena haluaa uskoa siihen, että äiti ajattelee aina parastasi. Haluaa tietää, että äiti auttaa sinua, jos olet sairas tai ongelmissa. Haluaa luottaa, että hän on se ihminen, joka ei ikinä satuttaisi sinua. Lapsena ei kuulu pelätä omaa äitiään.
xxx"

Vastaukset 21
Vanhimmat
Onko MITÄÄN uutista jota tuo eukko ei saisi käännettyä itseensä?
:-) Eipä taida olla. Hassujassurassu on
varsinainen Tyyne Tyrkky, pimpelipom!
Niinpä.
Suuresti suomalaisia järkyttänyt kolmen pikkulapsen hirveä kohtalo, niin Jassupa yrittää silläkin saada itselleen lukijoita jorisemalla omiaan.
V-ittu taas mitä ympäripyöreää, sisällötöntä, persoonatonta lässynläätä. Onko tuolla akalla elämänsä aikana ollut ainoatakaan kiinnostavaa tai edes omintakeista ajatusta?
Huh, olipas harvinaisen itsekeskeinen näkökulma!
Tärppejä Jassun tulevista esseeaiheista:
1) Nälänhätä - ikävää. Lähestymiskulma: oma kokemus, kun ei päässyt kinkkamaan jääkaapille riittävän nopeasti jalan ollessa rattijuopottelukolarin seurauksena paketissa. Asu: tuhma nunna kipsi. Ilme: mietteliäs / kiusoitteleva.
2) Sota - ikävää. Lähestymiskulma: oma kokemus post-traumaattisesta stressihäiriöstä Pelastakaa sotamies Ryan -leffan jälkeen. Asu: vihreä maihinnousurotsi ja kauhtuneet farkut. Kädessä sytyttämätön tupakka. Ilme: sielukas / kärsivä.
3) Ikävä - ikävää. Lähestymiskulma: oma kokemus sukelluksesta ikävän syvimpiin syövereihin, kun ei ole tavannut itseään keltaisen lehden kansikuvassa moneen kuukauteen. Asu: syntymäasu. Ilme: syvällinen / kyynelehtivä.
Jassu kyllä vääntää mistä tahansa uutisesta oman napansa ympärillä pyörivän sepustuksen. Hevletti vieköön mitä kliseetä koko kyhäelmä!
"Miten joku voi tehdä lapsilleen noin? Minulla sentään on ollut aina mitä ihanin äiti. Me olemme vieläkin erittäin läheiset ja päläpäläpälä.... Vaikeista ajoista kuuluu selvitä yhdessä ja toistaan kuuluu tukea."- Harmi kun Jassu ei kerinnyt julkaista tätä loistavaa ajatustaan jo ennen Rautavaaran tragediaa, siinähän se olisi ollut ratkaisu pariskunnan ongelmiin.
#mulla #sentään #kunnon #äiti
P:S. Ja lopeta Jassu se pisteen laittaminen otsikon perään! Ärsyttää!!!
Vuodet briteissä ovat tehneet tuhoa, kieli rapautunut oudoksi mongerrukseksi. Näyttää aivan siltä, kuin joku maahanmuuttaja olisi opetellut ulkoa viime vuosituhannelta olevia suomalaisia fraaseja ja laittanut ne peräkkäin.
Sisältä taas taattua sitä minä itseään.
Miksi Jassun pitää kertoa meille kaikille itsestään selvästä asiasta?
kirjoitti niin nätisti äidistään, siitä plussaa!
Loppuunasti ajateltua ja hiottua tajunnanvirtaa,aivan varmasti uppoaa äiti-ihmisiin, kade-ihmisiin sekä sankkoihin joukkoihin fani-ihmisiä.
Aivan upeaa kuulla, ettäJassun äiti-ihminen on antanut turvan, kodin ja rakkautta. Jos hyvä kasvatus jäikin saamatta, niin haitanneeko moinen tuon taivaallistakaan: vapaasti temmeltänyt laps-ihmineni osaa aina etsiä omat rajansa, mikälimoisia kaivannee.
Toivottavasti Jasminille maksetaan paljolti ehtaa riihirahaa näistä aatoksista.
Kun älyllisesti suhteellisen heikkolahjainen yksilö yrittää pyrkiä ulkonäöllään vuosia sitten hapuilen saavuttamalleen tasolle, niin eihän siitä mitään järjen riemuvoittoa synny. Säälittävää kaikille osapuolille lukea ja yrittää ymmärtää tällaista tekstiyritelmää. Hienoa jos saa jotain merkkimääriä täyteen ja tukirahaat sitä kautta, niin ei rasita lisää sosiaalipuolen menoja.
Edelleenkö Jassu loisii äitinsä luona Oulussa? Tietty kiva kun palvelu pelaa niin voi keskittyä omiin tärkeisiin juttuihinsa. Joihin ei näköjään kuulu tuore aviomies ja arki uudessa kotimaassa.
Ei kannattaisi ihmisen, joka itse valitsi olla synnyttämättä sitä yhtäkään lasta, kirjoittaa ja verrata itseään ja omaa äitiään ihmisraunioon joka yritti suurimmaksi osaksi yksin jaksaa kolmen pienen lapsen kanssa 24 tuntia vuorokaudessa.
Mistä ihmeestä Jasmin tietää tämän onnettoman ihmisen lapsien pelänneen äitiään?
Jasmin, et ole vahva kun et edes osaa hankkia itsellesi työpaikkaa etkä omaa asuntoa jonne äitisikin voisi joskus tulla kylään. Koeta nyt alkaa maksamaan takaisin äitisi hyviä tekoja ennenkuin on liian myöhäistä.
Siis vieläkö asuu äitinsä luona, vaikka on avioitunut ? Eikö he saa aikaiseksi
hankkia omaa asuntoa. Outo kuvio mies eläkeiässä ja asuu vaimonsa
kanssa anopin nurkissa jossai kait tyyliin vinttihuoneessa. Erikoista
ja vastenmielistä touhua !!!!
Sanoisin, että Etelä-Eurooppalaista touhua. Etelä-Eurooppalaiset ovat kummallaisia. Pitäisi erota EU:sta ja lopettaa pakolais- ja muut vähemmistökiintiöt ja kaasuttaa eteenpäin.
Minua huvittaa tuo kuvio, että ei pääse äidistään irti. Minunkin äiti elää vielä, asuu 20km:n päässä, mutten pidä yhteyttä joka pv, ehkä kerran kahdessa viikossa. Asun omillani jne( ketään kiinnosta asiani) Mutta ihmetyttää miksi ei osata aikuistua ja itsenäistyä. Eikö vaan tuo J asuisi ja loisisi kaiket päivät äitinsä kanssa, jos ei olisi löytänyt pappaa? Ja miksi, oi miksi tuo nainen ei mene töihin???? Jotain aina löytyy..tai kouluun sivistämään itseään. Niin miksei? Ei se ole vielä työtä, jos erran,pari pääsee johonkin kuvauksiin.
Näin kirjoittaa ihminen joka itse on ........ lapsensa, teki abortin.
Voi luoja! Ihan kuin alakoululaisen ainekirjoitus.
Hippusen yksinkertainen tyrkytin, ei
ole edes ylioppilas, ei riittänyt älliä...
Nimimerkki jasB sanoi hyvin. Siis kuulostaa niin väkisinväännetyltä ja kömpelöltä että tulee tosiaan ala-astemuksun haparoiva ainekirjoitus mieleen.