Evankeliumit

Kristinusko pitäisi rakentaa lähinnä Jeesuksen opetusten varaan. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa voida tehdä, sillä emme voi tietää, mitä Jeesus on todella opettanut.
Raamatuntutkijoiden (nämä ovat taas rehellisiä tutkijoita, joiden tarkoituksena EI ole todistaa Jumalan olemassaolemattomuutta vaan tutkia asioita REHELLISESTI) mukaan vain hyvin pieni osa evankeliumeissa Jeesuksen suuhun pistetyistä jutuista on oikeasti hänen sanomaansa.
Se, että evankeliumeita on neljä, ei todista yhtään mitään. Jotkut kristityt jaksavat kuitenkin väittää, että meille on selvillä, mitä Jeesus on tehnyt, koska evankeliumeita on useita ja ne siitä huolimatta kertovat suunnilleen saman tarinan.
Kaikkia evankeliumeita ei kuitenkaan kirjoitettu samaan aikaan. Ensimmäinen (Markuksen) evankeliumi kirjoitettiin vuoden 50 jKr. paikkeilla (tai hieman myöhemmin), ja se kirjoitettiin ilmeisesti siten, että keräiltiin tietoja Jeesuksen tavanneilta ihmisiltä ja sitten järjestettiin niistä evankeliumi. Varmoja ei kuitenkaan olla. Ja mikseivät kirjoittaja ja Jeesuksen tavanneet ihmiset olisi voineet lisäillä juttuun uusia juonenkäänteitä?
Myöhempien evankeliumien kirjoittajilla olikin sitten käytössään aiemmat evankeliumit, joten he ilmeisestikin kirjoittivat uudet niiden pohjalta. Tästähän se evankeliumien samankaltaisuus johtuu.
Evankeliumeita oli muuten alun perin paljon enemmän kuin neljä, mutta nämä neljä valittiin juuri sen takia, että ne olivat niin samankaltaisia. On silti perusteetonta väittää, että Raamattuun päätyneiden evankeliumien tiedot olisivat luotettavampia kuin sinne päätymättömien.
Eräässä evankeliumissa, joka ei Raamattuun päässyt, Jeesusta pidettiin niin mahtavana oliona, ettei hän ole maan päälle voinut ihmisen hahmossa tulla. Millainenkohan uskontomme olisi, jos tämä evankeliumi olisi päätynyt Raamattuun?


HEH HEH HEH ... Onneksi en ole uskis ...
10350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Millainenkohan Mirkan uskonto olisi.

>>Eräässä evankeliumissa, joka ei Raamattuun päässyt, Jeesusta pidettiin niin mahtavana oliona, ettei hän ole maan päälle voinut ihmisen hahmossa tulla. Millainenkohan uskontomme olisi, jos tämä evankeliumi olisi päätynyt Raamattuun?>>

Millainenkohan Mirkan uskonto olisi.

Äänestä

kai sinulla on tiedossasi, mitkä Jeesuksen sanomiset ovat tulleet oikeasti hänen suustaan ja mitkä eivät?
voisitko heittää muutamia raamatunpaikkoja?

Äänestä
  • "kai sinulla on tiedossasi, mitkä Jeesuksen sanomiset ovat tulleet oikeasti hänen suustaan ja mitkä eivät?"

    Kaikki on keksittyä HÖPÖTYSTÄ.

    Äänestä

Evankeliumeiden kirjoittamisen ajankohdasta ja siitä ketkä ovat vaikuttaneet niiden sisältöön on paljonkin tietoa. Markus kirjoitti tapahtumien kulun Pietarin kertomana ja toimi Pietarin kirjurina. Tämän ja paljon muuta löydät kun luet oikeaa tieteellistä raamatuntutkimusta. Evankeliumeista tiedetään paljon ja muita evankeliumeita ei ole ollut vielä ensimmäisellä vuosisadalla, siksi ne eivät ole Raamatussa.

Äänestä

Jos oikein osaa tajuta, niin jo se, että Raamattu on hyvin vanha kirja, ja kunnossa, on hyvä todiste.
Mistä tiedät onko ne tutkija rehellisiä?
Jeesus on Jumalan poika, joten kyllä hänen opetuksensa ovat tärkeitä!
Sitäpaitsi ne ovat viisaita.
Jumala osaa pitää huolen Raamatusta, ettei sinne tule ainuttakaan ylimääräistä sanaa, ne ymmärtävät joilla sitä uskoa on.
Eri henkilöt katsoivat, kokivat ja näkivät ne tapahtumat omin silmin, ja kirjoittivat ne eri aikaoihin, ja omien muistojensa ja henkilökohtaisien näkemyksiensä kannalta katsottuna.
Raamattu on viisauksia täynnä oleva kirja.
Jos et usko niin voithan lukea sitä ihan oikeasti ja katsoa ja todeta itse, että niin on.
Luulot ei riitä mihinkään...!

Äänestä

Minuakin kiinnostaisi Marian evankeliumi kirjoittanut Marianne Fredriksson, millainen se mahtaisi olla? Onko joku lukenut?

Äänestä
  • Marianne Fredriksson on kotoisin ateistiperheestä. Ja hän ajattelee ainakin omilla aivoillaan.

    Äänestä

Raamattuun on kirjoitettu jeesuksen ja jumalan kahdenkeskisiä vuoropuheitakin sanatarkasti. Voiko olla naurettavampaa.

Äänestä
  • Ja yksikään evankeliumisteista ei nähnyt Jeesusta elinaikanaan..tosin

    Äänestä

"Millainenkohan uskontomme olisi, jos tämä evankeliumi olisi päätynyt Raamattuun?"

-mme ?????

Tarkoitatko, että kristinusko kuitenkin jollakin
tavalla on myös sinun uskontosi?

Muutenhan olisit varmaan kirjoittanut

uskontoNNE

Alitajuiset lipsahdukset kertovat joskus paljon...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mirka... ... kirjoitti:

Kristinusko pitäisi rakentaa lähinnä Jeesuksen opetusten varaan. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa voida tehdä, sillä emme voi tietää, mitä Jeesus on todella opettanut.
Raamatuntutkijoiden (nämä ovat taas rehellisiä tutkijoita, joiden tarkoituksena EI ole todistaa Jumalan olemassaolemattomuutta vaan tutkia asioita REHELLISESTI) mukaan vain hyvin pieni osa evankeliumeissa Jeesuksen suuhun pistetyistä jutuista on oikeasti hänen sanomaansa.
Se, että evankeliumeita on neljä, ei todista yhtään mitään. Jotkut kristityt jaksavat kuitenkin väittää, että meille on selvillä, mitä Jeesus on tehnyt, koska evankeliumeita on useita ja ne siitä huolimatta kertovat suunnilleen saman tarinan.
Kaikkia evankeliumeita ei kuitenkaan kirjoitettu samaan aikaan. Ensimmäinen (Markuksen) evankeliumi kirjoitettiin vuoden 50 jKr. paikkeilla (tai hieman myöhemmin), ja se kirjoitettiin ilmeisesti siten, että keräiltiin tietoja Jeesuksen tavanneilta ihmisiltä ja sitten järjestettiin niistä evankeliumi. Varmoja ei kuitenkaan olla. Ja mikseivät kirjoittaja ja Jeesuksen tavanneet ihmiset olisi voineet lisäillä juttuun uusia juonenkäänteitä?
Myöhempien evankeliumien kirjoittajilla olikin sitten käytössään aiemmat evankeliumit, joten he ilmeisestikin kirjoittivat uudet niiden pohjalta. Tästähän se evankeliumien samankaltaisuus johtuu.
Evankeliumeita oli muuten alun perin paljon enemmän kuin neljä, mutta nämä neljä valittiin juuri sen takia, että ne olivat niin samankaltaisia. On silti perusteetonta väittää, että Raamattuun päätyneiden evankeliumien tiedot olisivat luotettavampia kuin sinne päätymättömien.
Eräässä evankeliumissa, joka ei Raamattuun päässyt, Jeesusta pidettiin niin mahtavana oliona, ettei hän ole maan päälle voinut ihmisen hahmossa tulla. Millainenkohan uskontomme olisi, jos tämä evankeliumi olisi päätynyt Raamattuun?


HEH HEH HEH ... Onneksi en ole uskis ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu