Mistä Jehovan todistajat tietävät aina välittömästi tulla tervehdyskäynnille, kun henkilö on muuttanut uuteen asuinpaikkaan? Onko heillä joku jatkuvasti päivitettävä osoiterekisteri?
Osoiterekisteri
Tina
2422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Julistajilla on kullakin omat alueensa.
Elikkä, kartalta on rajattu sopivahko palanen, vaikkapa noin sata asuntoa käsittävä alue. Näistä kartan palasista, eli alueista, kukin sitten valitsee sopivimman.Yleensä alue on jonkin aikaa yhdellä julistajalla, jonka jälkeen se vaihdetaan.
Käytännössä kaikki alueet yritetään käydä "läpi" muutaman kuukauden aikana, joten jos joku sinne sattuu muuttaa, todennäköisesti julistajan myös joskus tapaa.
Tämä tietysti hieman riippuu siitä minne muuttaa. Jos Jt:jia paikkakunnalla on vähän, voi myös noiden alueiden läpikäyntiinkin kulua melko pitkäkin aika.
Ajattelin vain, että he pitävät kirjaa vastamuuttaneista, koska ovat aina tulleet parin viikon sisällä muutosta. Kun en ole ollut kiinnostunut, ei sen jälkeen enää olla käyty kertaakaan, vaikka olen asunut kymmenenkin vuotta samassa paikassa.