KD:n kannatus on YLE:n gallupin mukaan sitä luokkaa, että kohta koko puolue häviää - käy sama kohtalo kuin niin monelle aiemmalla pienpuolueella.
Yksi ihminen tuhoaa koko hyvän kansanliikkeen.
Pohjaton ahneus on tietysti kaiken takana.
Yksi ihminen tuhoaa koko hyvän kansanliikkeen.
Pohjaton ahneus on tietysti kaiken takana.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vai niin ?
Aivan samat kannatus-prosentit , kuin Päivin aloittaessa.
Ei ole tuhoutunut.
Ja meinaa tuhota Suomenkin.
Ei mitään virkaa koko puolueella. Joutaa mennäkin.
Pelkkiä oman eduntavoittelijoita, kuten 99%:a koko kansanedusjaporukasta.
Päivi on toiminut hyvin itsekkäästi ja ennen kaikkea vallanhaluisesti. Se ongelma poistuu ensi vaalikaudella, kun KD-puolue istuu tukevasti opppositiossa. Voidaan hyvin kyllä lopettaa noin pieni puoue, kun ei sillä ole varsinaisesti merkitystä politiikan piirileikissä.
Ja syvät rivit, lähinä Kansanlähetysläiset, ylistävät Päiviä, vallanhimo kun on ljassa kansanlähetyspiireisdä. Näkevät Päivissä itsensä.
Räsäsen kannatus on laaja, jopa ateistitkin häntä kannattavat.
haluan avoliittooni piristystä. moniavoisuus kiinnostaa.
olisiko pakkohomo tai jeesuspäivi ratkaisu?