OLA PERKIS, LEIF DOLOMIEN, VISA ERICKSON: Mihin katosivat?

OLA PERKIÖMÄKI, legendaarinen seuranhakupalstojen hämyssä viihtyvä paljasnyrkkiottelija joka ottelee äärimmäisen harvakseltaan, viimeksi otellut tiettävästi ILLUMINATUS-tallin illassa juhannuksen tienoilla.

LEIF DOLOMIEN, mies joka otteli samoihin aikoihin Urban Mårtensin kanssa. Kelon Masa joskus uhosi haastavansa Jotunheimin Jättiläisen. Kelo oli kännissä tietenkin ja haaste heitettiin Keuruun Sanomiin, ei luonnollisesti edennyt mihinkään ja asiantuntijat arvioivat Kelon henkiinjäämismahdollisuuksiksi saman kuin Klaanilaisella Harlemissa: 2-3% jos pääsee 5min sisään pois. Dolomien katosi lentoturmassa Andeilla pari vuotta sitten mutta tätä edelsi pitkä mediapimentoinen kausi.

VISA ERICKSON, Kovalyöntinen Kadunmies jonka ura oli katkonainen ja lyhyt. Miestä ei ikinä saatu motivoitua keskittymään nyrkkeilyyn, koki satunnaisen katuväkivallan luontevammaksi. Professori Augustin ja Lisensiaatti Selesmaa saivat 90-luvun taksijonojen kauhun nousemaan vielä kerran kehään 80-luvun puolivälissä Maarianhaminassa. Tuolloin Urban Mårtens sai kokea Ericksonin etukäden hyppykoukun koko voiman, käytettyään ensin Visaa kahdesti kanveesissa.

lisäksi vielä:

URBAN MÅRTENS, Länsinaapurin Suuri Hiljainen. Kävi kaksi kertaa vieraskehissä mannermaan puolella mutta ottelutarjoukset tyrehtyivät kun tyrmäsi molemmilla kerroilla kotikehän raskassarjalaiset. Ottelu Ericksonia vastaan oli myös Mårtensin viimeinen, kuusi erää kestänyt kioskiheijarien heittely suojaamattomiin päihin vei viimeisenkin terän molemmista. Erickson ja Mårtens lähettivät ottelun vuosipäivänä toisilleen postikortit aina Mårtensin kuolemaan asti.

Mihin nämä tekijämiehet hävisivät ammattilaisuriensa jälkeen? Ericksonia nähtiin ajoittain Helsingin taksijonoissa joissa miestä lakosi kuin heinää mutta muiden kohtalot jääneet ikuisiksi arvoituksiksi. Tunteeko kukaan Perkistä esimerkiksi?
9225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ne ovat edelleenkin sinun pääkoppasi sisällä. eivätkä
ole koskaan muualla olleetkaan.
Etkö kuule niiden nyrkkien mäiskettä korvies välissä?
Sano, etteivät ottele kun menet paapimaan.

Otat lämmintä maitoa ennen paapimaan menoa, ne rauhottuu.

Äänestä
  • Oma isä-ukko ruukasi kehua juurikin Ericsonin hyppykoukkua. On muuten sellainen isku josta nyknyrkkeilijöiden kannattaisi ottaa oppia. esim u-väistöstä kunnon ponnistus niin että molemmat jalat on ilmassa ja samalla läväyttää etukoukun.

    Äänestä

  • jumpinghooktothebody kirjoitti:

    Oma isä-ukko ruukasi kehua juurikin Ericsonin hyppykoukkua. On muuten sellainen isku josta nyknyrkkeilijöiden kannattaisi ottaa oppia. esim u-väistöstä kunnon ponnistus niin että molemmat jalat on ilmassa ja samalla läväyttää etukoukun.

    Dolomienin luettava tyyli ja yksittäiset upparit tuskin olisivat tepsineet Keuruun kehäkettuun.

    Masa olisi niistänyt Larsin nenän jabilla, ja vastannut hänen uppareihinsa kovilla kotimaisilla kohokoukuilla.

    Äänestä

  • Keuruun Pena kirjoitti:

    Kiitos korjauksesta (sory sory, Americas). Isä ja Poika meni sekaisin, Leif otteli jo 30-luvulla.

    Äänestä

taas lähtenyt mopo keulimaan Ylösjoen akan aikamiespojalla. Masa ei oppinut ikinä lyömään jabia (eikä paljoa muitakaan iskuja) eikä mies osannut lukea edes aapista noihin aikoihin niin tuskin olisi lukenut Dolomienin ottelutyyliäkään.

KJHHD, mistä agret? Eikö tässä olla kaikki nyrkkeilyn asialla?

Äänestä
  • KJHDD, tuskin kukaan olisi pystynyt kirjoittamaan tollaista pitkää ja asia sisältöistä viestiä ihan hatusta.

    Äänestä

  • ollaan masan kanssa kavereita nykyään. Selvisin masan seksihuumauksesta ehdollisella kun annoin sovitteluna vaimoni.

    pitäähän kaveria kehua. Teknikkan puhtaudesta en mitään väittänytkään. Masa kumminkin lyö lujaa niitä puttipannuiskujaan. Ex-vaimolla ei ollu mitään saumaa. Yritti lähelle, masa löi heti avarilla. Vei sitä ihan miten tahto. Akalla ei ollu mitään jakoa!

    Äänestä

  • Keuruun Pena kirjoitti:

    ollaan masan kanssa kavereita nykyään. Selvisin masan seksihuumauksesta ehdollisella kun annoin sovitteluna vaimoni.

    pitäähän kaveria kehua. Teknikkan puhtaudesta en mitään väittänytkään. Masa kumminkin lyö lujaa niitä puttipannuiskujaan. Ex-vaimolla ei ollu mitään saumaa. Yritti lähelle, masa löi heti avarilla. Vei sitä ihan miten tahto. Akalla ei ollu mitään jakoa!

    Masa oli tekijämies.

    Äänestä

Kelo
Mårtens
Dolomien
Erickson

Siinä oikea järjestys

Äänestä

Kommentoi aloitusta

B3L13V3R kirjoitti:

OLA PERKIÖMÄKI, legendaarinen seuranhakupalstojen hämyssä viihtyvä paljasnyrkkiottelija joka ottelee äärimmäisen harvakseltaan, viimeksi otellut tiettävästi ILLUMINATUS-tallin illassa juhannuksen tienoilla.

LEIF DOLOMIEN, mies joka otteli samoihin aikoihin Urban Mårtensin kanssa. Kelon Masa joskus uhosi haastavansa Jotunheimin Jättiläisen. Kelo oli kännissä tietenkin ja haaste heitettiin Keuruun Sanomiin, ei luonnollisesti edennyt mihinkään ja asiantuntijat arvioivat Kelon henkiinjäämismahdollisuuksiksi saman kuin Klaanilaisella Harlemissa: 2-3% jos pääsee 5min sisään pois. Dolomien katosi lentoturmassa Andeilla pari vuotta sitten mutta tätä edelsi pitkä mediapimentoinen kausi.

VISA ERICKSON, Kovalyöntinen Kadunmies jonka ura oli katkonainen ja lyhyt. Miestä ei ikinä saatu motivoitua keskittymään nyrkkeilyyn, koki satunnaisen katuväkivallan luontevammaksi. Professori Augustin ja Lisensiaatti Selesmaa saivat 90-luvun taksijonojen kauhun nousemaan vielä kerran kehään 80-luvun puolivälissä Maarianhaminassa. Tuolloin Urban Mårtens sai kokea Ericksonin etukäden hyppykoukun koko voiman, käytettyään ensin Visaa kahdesti kanveesissa.

lisäksi vielä:

URBAN MÅRTENS, Länsinaapurin Suuri Hiljainen. Kävi kaksi kertaa vieraskehissä mannermaan puolella mutta ottelutarjoukset tyrehtyivät kun tyrmäsi molemmilla kerroilla kotikehän raskassarjalaiset. Ottelu Ericksonia vastaan oli myös Mårtensin viimeinen, kuusi erää kestänyt kioskiheijarien heittely suojaamattomiin päihin vei viimeisenkin terän molemmista. Erickson ja Mårtens lähettivät ottelun vuosipäivänä toisilleen postikortit aina Mårtensin kuolemaan asti.

Mihin nämä tekijämiehet hävisivät ammattilaisuriensa jälkeen? Ericksonia nähtiin ajoittain Helsingin taksijonoissa joissa miestä lakosi kuin heinää mutta muiden kohtalot jääneet ikuisiksi arvoituksiksi. Tunteeko kukaan Perkistä esimerkiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu