Mistä löytyy Avance 36 identiteettikilpi!

Olen ostamassa Avance 36 purjeveneen. Haluaisin varmistua veneen vuosimallista, runkonumerosta ja valmistajasta. Mistä löytyvät nämä tiedot?
171906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Suattaapi olla siellä valmistajan laatimassa omistajan käsikirjassa... vitsivitsisanoistubbikunsuomenlamaansyöksi.

Oikeasti, osta pois, hieno vene. Yksi kauneimpia mitä saaristoomme soveltuu.

Äänestä

Edellä esitettiin vitsi omistajan käsikirjasta. Ei ainakaan omassa vuoden -84 Av36:ssa ollut "omistajan käsikirjaa" muusta kuin Volvon koneesta ja tietenkin varusteisiin liittyvät manuaalit. Ilmeisesti tutkimassasi veneessä ei ollut valmistajan kylttiä.

Jos tiedät veneen purjenumeron, sen perusteella on helppo jäljittää valmistaja ja valmistusvuosi vaikkapa SPL:n luetteloista tai Veneilijän vuosikirjoista. Koska Av36 on yksityyppivene moni niistä käytti/käyttää luokkansa purjetunnusta ja järjestysnumeroa. Rekisterilapussakin on tietoja. Kun saat valmistusvuoden selville, valmistajakin on sen perusteella helppo selvittää. Veneethän tehtiin Pohjanmaalla, aluksi Öjassa sitten Larsmossa. Valmistajayhtiön omistus muuttui joitakin kertoja kunnes valmistus loppui kuten varmasti tiedätkin.

Moottorin valmistusnumerosta saat selville moottorin valmistusvuoden, joka on usein sama kuin veneen.
Epäiletkö myyjän antamien venetietojen luotettavuutta?

Äänestä

Istuinkaukalosta. Purjenro.yksityyppi veneesä lienee myös pätevä tunnistus...
L-30 = 1984

Äänestä
  • Eikö Avance36 L-30 olekaan vuodelta 1982 (ja valmistaja Öja Marin)?

    Äänestä

  • tarkista tietosi! kirjoitti:

    Eikö Avance36 L-30 olekaan vuodelta 1982 (ja valmistaja Öja Marin)?

    Voi vuoden heittää
    ei varmaan väliä onko 30/31 vuotta 29 oli muistaakseni 83,ja 31 84

    Äänestä

Omassa yksilössä sarjanumero metallikilvessä joka istuinkaukalossa.

Äänestä

Kiitos tiedoista, yksi kilpi löytyi. Ihmeellistä kyllä siitä ei selviä tämän enempää:

Veistämö: Avance Yachts
SPL Sarja no:36 24
Muotti no: 1

Löytyykö sarjanumero tai runkonumero jostain muualta??
Purjenumero on SWE-120

Äänestä

Nr.24 siis...lienee 80alkua. öjabåtar

Äänestä
  • Kun itselläni oli Avance 36, sen valmistusnumero oli 126 ja valmistusvuosi oli 1984. Valmistaja oli Öja Båtar AB, Larsmo. Vene oli järjestyksessä 33:s Avance 36. Siten se olisi voinut saada luokkaveneen mukaiseksi purjenumerokseen L-33, mutta purjenumero oli avomeri- ja matkaveneiden mukaisesti L-3568.
    Esimerkkinä mainitsemasi Avance 36, jonka purjenumero on edelleenkin luokkaveneen mukainen L-30, valmistui v. 1982. Valmistaja oli sama Öja Båtar AB.

    Minulla on se muistikuva, että Larsmossa toiminut Avance-veneitä valmistanut veistämö oli aluksi nimeltään Avance Yachts AB, myöhemmin yritys jatkoi nimellä Öja Båtar AB ja lopuksi siitä tuli Ab Larsmo Marin Oy. Tämä muistikuva sopii nimimerkki e27n:n tietoihin sarjanumerosta ja valmistajasta.

    Aluksihan veistämön tuotannossa oli vain Avance 36:t, myöhemmin sen ohella ruvettiin valmistamaan pienempiä 33- ja 24-jalkaisia Avanceja. Ehkä runkonumerointikin muuttui tässä vaiheessa kolminumeroiseksi eikä enää vastannut 36:ten valmistusjärjestyksen numeroa. Kaikki olivat Peter Norlinin suunnittelemia, kunnes Ab Larsmo Marin Oy kehitteli omintakeisen Avance 318 veneen, jota rupesi valmistamaan. Se oli aivan eri vene kuin P.Norlinin piirtämät Avancet. Siihen taisi Avance-veneiden valmistus loppua.

    En löytänyt netistä Avance-veneiden historiaa. Kertokaa lisää tai korjatkaa, jos tiedätte tai jos linkki löytyisi.

    Äänestä

Muistaakseni kilvessä lukee ihan vuosilukukin.

Äänestä

Huom, kilvessä lukee sanatarkasti:

VEISTÄMÖ Avance Yachts VARV
SPL SARJA no 36 24 FSF SERIE no
MUOTTI no 1 FORM no
Suomen Purjehtijaliitto - Finlands Seglarförbund

Ei muuta tekstiä tai numeroa

Joten tuskin kyse on Öjan valmistamasta veneestä. Myyjä myy sitä 1983 vuosimallina.
Edelleen kysyn löytyykö sarjanumero tai runkonumero ja vuosimalli veneestä jostain muualta??
Vene on Ruotsissa ja sen purjenumero on SWE-120. Voisiko 120 viitata runkonumeroon?

Äänestä
  • Istumakaukalon laatikossa bb-puolella on (pitäisi olla) kilpi.
    Siinä on juokseva nro (muistaakseni ei vuosilukua). alussa n 3/4 veneistä meni SPL:n rekisterin ulkopuolelle, lähinnä vientiin. Eli L20 saattaisi olla nro 80, vuodelta 82, 1986 mention noin runkonumero 150 veneen kohdalla. Sen jälkeen ei isoja määriä tehty.
    Hieman korjauksia edellisiin:
    Ensin tehtiin Avance 24 1976, 36 tuli 1978, sen jälkeen 33 (1980?) ja 40 n 1982.
    Valmistaja oli ensin Ab Öja Båtar, sen jälkeen Avanve Yachts.. Lance Ltd teki jonkun kappaleen n 1996-1997 myös, sitten jälkeenpäin on tehty joitain tee-se-itse runkoja Muotit olivat vuosituhannen vaihteessa Siltalan veneveistämön hallussa .
    Avance 36 on erittäin hyvä ostos, massiivinen ja tukeva.

    Äänestä

  • hyvä vene! kirjoitti:

    Istumakaukalon laatikossa bb-puolella on (pitäisi olla) kilpi.
    Siinä on juokseva nro (muistaakseni ei vuosilukua). alussa n 3/4 veneistä meni SPL:n rekisterin ulkopuolelle, lähinnä vientiin. Eli L20 saattaisi olla nro 80, vuodelta 82, 1986 mention noin runkonumero 150 veneen kohdalla. Sen jälkeen ei isoja määriä tehty.
    Hieman korjauksia edellisiin:
    Ensin tehtiin Avance 24 1976, 36 tuli 1978, sen jälkeen 33 (1980?) ja 40 n 1982.
    Valmistaja oli ensin Ab Öja Båtar, sen jälkeen Avanve Yachts.. Lance Ltd teki jonkun kappaleen n 1996-1997 myös, sitten jälkeenpäin on tehty joitain tee-se-itse runkoja Muotit olivat vuosituhannen vaihteessa Siltalan veneveistämön hallussa .
    Avance 36 on erittäin hyvä ostos, massiivinen ja tukeva.

    Kiitos, että korjasit historian tietojani. Tiedätkö minä vuonna valmistajan nimi vaihtui? Vuoden 1982 Venelehden Avance 36:n testissä valmistajaksi mainitaan AB Öja Båtar. Aikanaan omistamani v. 1984 rakennetun Avance 36 de luxe:n papereissa todetaan valmistajaksi AB Öja Båtar. Sitä en jaksa muistaa, mikä SPL:n rekisterilaatassa oli merkitty valmistajaksi.

    Äänestä

Olipa hyvä tarkennus! Löytämäsi kilpi onkin siis Suomen Purjehtijaliiton rekisterikilpi eikä Avancen valmistajan oma runkonumerolaatta. Siten numero 36 viittaa mielestäni Avance 36 -luokkaan ja numero 24 sen järjestysnumeroon. SPL:n luetteloissa (v. 1989 ja 1991 luettelot sattuivat olemaan hyllyssäni) Avance 36 L-24 oli nimeltään Annikki ja sen valmistusvuosi oli 1983. Olisikohan Annikki myyty Ruotsiin v. -91 jälkeen?

Tietysti voit halutessasi kysellä Svenska Seglarförbundetilta tietoja Avance 36:sta, jonka nykyinen purjenumero on SWE-120. Auttaa, jos tiedät veneen nykyisen nimen tai/ja veneen nimihistorian.

Se, että SPL:n kilvessä sanotaan veistämöksi Avance Yachts, tuskin on ratkaiseva asia. Avance 36:sia valmistanut veistämöhän toimi koko ajan Öjan kylässä Larsmon kunnassa, vaikka yrityksen nimi vaihtui.

Minulla on muistikuva, että myös omassa veneessäni oli SPL:n kilpi Avance 36-yksityyppiluokasta. Ehkä joku Avancen omistaja tai aikaisempi omistaja kertoo minkälainen laatta heidän Avance 36:ssa on.

Äänestä

L 24 on ollut koko ikänsä Suomen lipun alla, Ruotsissa ei ole käynyt kuin turistina.
Se kilpi ei ole SPL kilpi, vaan valmistajan. Eli vientiveneissä ja Avance-luokan ulkopuolisissa pitäisi siis olla samanlainen.
Öja vaihtui Avance-yachtiksi n 1985. Rakentajat säilyivät pääosin samoina, firman nimi vaihtui, olikohan konkka välissä.1985 ei oikeastaan Avanceja tehty, 1984 ja 1986 sitä vastoin melko paljon.
Avance-y sitten hieman modofioi kansimuottia, istumakaukalon reunat ja pohja saivat uusia mittoja ja peräpunkka leveni.

Äänestä

Kiitos vihjeistä, valmistajan kilpi löytyi bb:n istumakaukalon laatikossa. Juokseva numero on 120 (Siitä kai purjenumero SWE-120) sekä valmistusvuosi 1983.
Edelleen jäi vaivaamaan tuo L24, tuleeko se SPL:n 36 24 numerosta, vai onko jollakin Avancella tai jollakin toisella L24 (FIN24)??
Mitä ja millä perusteella ehdotatte purjenumeroksi kun tuon Avance 36:sen Suomeen?

Äänestä
  • Tämän vuoden Veneilijän Vuosikirja on veneessäni, mutta vuoden 2012 löytyi hyllystäni. Sen mukaan Avance 36-luokan kohdalla kyllä on Fin 24, vaasalaisen pursiseuran vene (rak.v. 1983), joten sitä numeroa et voi käyttää. Luulisin, että purjenumero tilataan Suomen Purjehdus ja Veneilyn toimistosta. SPL:n aikaan se ainakin tilattiin SPL:sta.
    Onko tuo sinun Avance 36 ollut joskus SPL:n rekisterissä vai onko se alunperin ostettu valmistajalta Ruotsiin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


e27n kirjoitti:

Olen ostamassa Avance 36 purjeveneen. Haluaisin varmistua veneen vuosimallista, runkonumerosta ja valmistajasta. Mistä löytyvät nämä tiedot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu