vasemmalla puolella oleville:`Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen IANKAIKKISEEN TULEEN, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä...
Ja nämä menevät pois IANKAIKKISEEN RANGAISTUKSEEN, mutta vanhurskaat IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN." Matteus 25:41,46
Välissä Hän puhuu siitä, mitä vasemmalla puolellaan olevat olivat jättäneet tekemättä Hänen vähimmille veljilleen, eli Hänelle itselleen, kun nämä eivät olleet antaneet ruokaa ja juomaa nälkään, vaatettaneet Häntä, käyneet katsomassa kun hän sairasti ja oli vankeudessa.
Vasemmalla puolella olevat eivät ymmärtäneet, milloin olivat jättäneet tekemättä nämä Hänelle.
Heille Jeesus sanoi: `Totisesti, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä Minulle.`
Tulee ahdistuksen aika maanpiiriin, "ja se on oleva sellainen, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti." (tarkoitetaan tulevaa aikaa)
"Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN, toiset HÄPEÄÄN JA IANKAIKKISEEN KAUHISTUKSEEN.
Ja taidolliset loistavat, niin kuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niin kuin tähdet, AINA JA IANKAIKKISESTI." Daniel 12:1-3
Minulla on kädessäni alkuperäisen kreikankielen ja hebrean sanasta-sanaan translaatio englanniksi, ja siinä sana "iankaikkinen" on ETERNAL, "tuli" on FIRE, "rangaistus" on PUNISHMENT, "elämä" on LIFE ja "iankaikkinen elämä" on EVERLASTING LIFE, "iankaikkinen rangaistus" on EVERLASTING PUNISHMENT sekä "häpeä ja iankaikkinen kauhistus" on SHAME AND EVERLASTING CONTEMPT (AND) ABHORRENCE.
Näin ollen ne, jotka täällä kirjoittavat, ettei ole ikuista ja kestävää rangaistusta, tulta ja kauhistusta niille jotka eivät kadu ja ota vastaan ikuista Elämän Herraa,
jättäköön tuollaiset harhaanjohtavat opit, etteivät eksytä jopa valittujakin.
Jumalan Sana on ikuisesti niin ja amen, eikä se tuhkaksi pala koskaan, Jeesus elää ikuisesti, ja me jotka uskomme, elämme Hänen kanssaan. Amen.
Siunausta, ja luottakaamme vanhanaikaiseen veren evankeliumiin, ja jättäkäämme opin alkeet,
Jumalan erehtymätön Sana on Golgatan verellä vihmottu.
terveisin, evank - se originaali/alkuperäinen

Vastaukset 1
Vanhimmat
YES!!!
Follow Jesus, not a man.
Jesus is The Eternal Life!
"Then they will go away into eternal punishment, but those who are just and upright and right standing with God into eternal life."
Where are YOU going?! Whom are you following?Jesus is calling you!
Let Him be your savier! Don`t wait anymore.
If Jesus was standing beside you and asked you to follow Him, what would you say?... No, I`m busy with my job...No, I´m going to follow You in the future...No,I do not believe in You...
Or: Yes Lord, You are My Savier, and I believe You allthought my friends don`t...
Yes, You are my Personal Savier and I´m going to follow you...
Thank You Jesus that You Choose me so I can be Yours and follow You to The Cross, `cause You Have shown me The Way!!!