Aina joskus herää epäilys, etenkin Martinaa ja Jasminia haukkuvien viestien kohdalla, että kirjoittaako joku niitä ihan ammatillisessa mielessä palkka juosten. Viestit kun usein ovat todella keksimällä keksityn oloisia ja tylsähköjä, ikään kuin olisi pakko keksiä jotain juoruttavaa henkilöistä, joiden julkisuuskuva kansainvälisessä mittakaavassa on hyvin, hyvin puhtoinen. Tuksu on eri asia, koska hänelle oikeasti sattuu ja tapahtuu, minkä vuoksi häntä arvostan suuresti. Sen sijaan näiden muiden mukajulkkisten pyörittely palstalla on lähinnä väkisin vääntämistä. Ketä oikeasti kiinnostaa, millaisilta lautasilta jonkun häiden jatkoilla syötiin?? Kannattaisiko hankkia oma elämä vai täh???
Ammattitrollaajien osuus palstan kirjoittajista
ihmettelevä
5101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
..ei voi kuin nauraa,paljastit itsesi
Ahaa, veikkaatko kirjoittajaksi kv-klaania vaiko börööttistä tuulahdusta?
Valitettavasti täällä kirjoittajille ei makseta palkkaa vaikka kirjoitukset hauskoja ja viihteellisiä usein ovatkin. Käythän itsekin niitä täällä jatkuvasti lukemassa.
Sen sijaan mainitsemasi Martiina ja Jasmiina luokittelevat itsensä jonkun sortin viihdetähdiksi. Martina on mm. keksinyt kaupallistaa siskonsa kuoleman, siitähän hehkutetaan lehtien viihdepalstoilla Martinan vähäpukeisten kuvien kera. Jasmiina on tienannut elantoaan kertomalla omasta elämästään ja jakamalla kuviaan. Tunnetuin seurauksin.
"Kommentoi viihdetähtien elämänmenoa" tulee joillekin aina yllätyksenä.
Niinhän käyn lukemassa, vaikken itsekään tiedä miksi, sillä palstalle kirjoittajien kollektiivinen tyhmyys ärsyttää suunnattomasti. Kirjoitat sinänsä asiaa, mutta viihdetaiteilijan osa on kova. Sillä siinä altistaa itsensä koko kansan kritiikille, jopa sellaiselle, mikä ei ole millään lailla perusteltua tai oikeutettua. Hauskaa kuitenkin, että palstalla on myös fiksuja ihmisiä, kuten viestistäsi voi lukea. Koettakaamme pitää jotain tasoa yllä näille juopuneiden apinoiden kirjoituksille naureskelemisen lisäksi.
En usko että palkkaa saavat. Kai se on vaan luonteesta kiinni. Pitää päästä turauttamaan aivopierujaan. "Keksimällä keksitty" pitää paikkansa. Eihän valittamisten, ihmetysten tai kauhistelujen aiheissa ole mitään oikeasti huomioitavaa. Pahinta on, että juttujen taso on laskenut kaiken aikaa. Nykyisin helmet ovat harvassa. Jäljelle on jäänyt itseään toistava kaavamainen länkytys. Kirjoittajien ideat ovat puhkikoluttuja. Ovatko sanansäilän taitajat kyllästyneet ja jättäneet foorumin ja jäljelle ovat jääneet vaan avuttomat kopioaivot?
Jassu ketjujen kukoistuskausi oli ja meni. :(