Rasismia?

Miten käsitellään uskontoon liittyvää rasismia jota esim. Islamin uskoiset harrastavat? Oliko Van Gogh:in murha rasismia? Hänethän tapettiin mielipiteidensä vuoksi? Mitä sanoo Amnesty? Saako asioista olla erimieltä jos ei kuulu vähemmistöön?
9588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei toki van Goghin murjaaja ollut rasistinen. Hänhän puolusti mielestään oikeata asiaa, sillä van Gogh oli tehnyt islaminuskoisten vähemmistösiiven ylevistä, uskontoon perustuvista ja traditionaallisista tavoista elokuvan, jossa kuvasi naisten asemaa siinä yhteisössä. Länsimaisen näkökannan mukaan asemassa on huomattavia puutteita, jotka v.G. esitti elokuvassaan.
Marokkolais-hollantilainen murhaaja ei hyväksynyt omiin asioihinsa puuttumista. Hänen mielestään oli varmaan taivaan tahto, että hän sekä ampuu että puukottaa ihmisen, joka kehtaa väittää, että heidän yhteisössään harrastetaan väkivaltaisia toimia.
Islamon rauhan ja rakkauden uskonto, ja joka ei sitä usko, siltä nirri pois vaikka keskellä katua.

Äänestä

Tuskinpa kyseessä oli rasistinen murha. Luultavsti van Gogh murhattiin mielipiteidensä ja niiden esittämisen takia eikä etnisen taustansa takia.

Van Gogh ajoi oikeaa asiaa taistellessaan väkivaltaa vastaan. Kaikki eivät hyväksy ihmisten oikeutta mielipiteisiin ja väkivallan vastustamista. Tällaisia väkivaltaa ja kannattavia ihmisiä, jotka taistelevat humanismia vastaan löytyy ikävä kyllä kaikista kansoista.

En oikein käsittänyt mitä tarkoitit kysyessäsi, saako asioista olla erimieltä jos ei kuulu vähemmistöön. Outo kysymys. Vastataan kuitenkin: saa olla.

Luin viestisi uudelleen ja aloin epäillä, että sinulla on sekaisin käsitteet. Mielipiteiden takia murhaaminen ei ole rasistinen murha. Rasistinen murha on murha, joka tehdään uhrin etnisen taustan takia, tai ainakin se on ratkaisevasti vaikuttanut tekoon. Rasismi sana tulee rotua tarkoittavasta sanasta.

Äänestä
  • ... mahtavat olla viime kädessä syyllisiä tähän yleiseen käsitesekaannukseen?
    Totta kai näin käy, kun kaikki monikulttuurisuuden kritiikki on kuitattu "rasismina".

    Äänestä

  • Catilina kirjoitti:

    ... mahtavat olla viime kädessä syyllisiä tähän yleiseen käsitesekaannukseen?
    Totta kai näin käy, kun kaikki monikulttuurisuuden kritiikki on kuitattu "rasismina".

    Liikuttava ajatus. Oikeastaan se, joka ei ymmärrä käsitteiden eroja, onkin syytön ymmärtämättömyyteeensä. Syyllisiä ovatkin ne, jotka ovat tuon raukan pään sekoittaneet.

    Miksei noinkin.

    Itse kyllä näen jokaisen olevan aivan itse vastuussa sanoistaan.

    Ei monikulttuurisuuden vastustaminen välttämättä mielestäni lähde rasismista. Syitä on varmasti muitakin, esimerkiksi pelko suomalaisen kulttuurin muutoksesta tai yleinen muutoksen pelko. Olet varmasti kuitenkin huomannut, että osa monikulttuurisuuden vastustamisesta lähtee selvistä rasistisista lähtökohdista. Tuota minusta osoittaa sekin, että tällä rasismi-keskustelualueella yllättävän usein näkee kirjoituksia, joissa vastustetaan monikulttuurisuutta. Eiköhän noilla kirjoittajilla ole ollut jokin syy kirjoittaa monikulttuurisuudesta juuri tällä keskustelualueella.

    Sanon tässä nyt taas, että aina kirjoittaessani rasisteista tarkoitan ihmisiä, jotka ovat omasta mielestään rasisteja, en muita. En halua leimata ketään, joka ei tosiaan ole rasisti, noin inhottavalla nimityksellä.

    Äänestä

  • Olet oikeassa, rasisimi on rotuennakkoluuloisuutta, mutta miksi voidaan nimittää tälläista ilmiötä minkä uhriksi van Gogh joutui? Tämä aiheuttaa taatusti lisää ennakkoluuloja Muslimeja kohtaan, kaiken lisäksi suuri enemmistö Muslimeista hyväksyy tällaisen taistelun vääräuskoisia vastaan(ainakin arabi-maissa asustelevat)?

    Äänestä

  • Puurot ja vellit ovat menossa sekaisin tässä rasismista käytävässä keskutelussa. Ääriuskonnollinen terroristi ei tee tuhotyötään rodunjalostuksen nimissä, vaan puolustaakseen ainoaksi ja oikeaksi uskomaansa uskontoa.
    Se ei suinkaan vähennä asian järjettömyyttä, mutta syyt ovat siis aivan toiset kuin sellaisella terroristilla, joka tappaa toisen pelkän ihonvärin vuoksi.
    Ajattele asiaa siltä kannalta, että kaksi suomalaista uskontosuuntaa kiivailisi keskenään jostakin opinkappaleesta, ehkä kovillakin otteilla. Kumpikin porukka suomalaista alkuperää. Ei siihen tilanteeseen voi lisätä rasistisia elementtejä, vai voiko?

    Äänestä

  • että rasismiksi lasketaan myös uskonnollisten vähemmistöjen syrjintä.

    Äänestä

syrjintä; sorto; tasa-arvon vastaisuus; edellä mainitut erityisesti rotuun liittyvinä; rotuviha. Alkujaan englannin sana "racism" muodostettiin (v. 1936) tarkoittamaan rotuun (engl. "race") perustuvaa syrjintää tai sortoa, jopa pyrkimystä kokonaisen rodun tuhoamiseen, taikka sellaisten taustalla olevia ajatussuuntia. Tähän liittyi alusta alkaen epämääräinen käsitys siitä, mitä "rotu" on. Sanaa on sittemmin käytetty yleisesti leimaamaan pahoiksi tai vääriksi koettuja (oletettuja) oppeja ja käytäntöjä, yhä yleisemmin sellaisia, joilla ei ole mitään tekemistä rodun kanssa, esim. "ikärasismi".

Äänestä
  • Minusta koko rasismi-sana on kärsinyt inflaation. Nyt kuka ja mikä tahansa taho voi väittää joutuneensa rasistisen kohtelun alaiseksi.
    Ennen kuin sana alkoi yleistyä jokapäiväiseen puheeseen, rasismi käsitettiin valtiovallan erityiseksi toimeksi jotain rodullista kansanosaa kohtaan, kuten Etelä-Afrikan apartheidohjelma. USA:n etelävaltioissa oli myös eri rotuisille kansalaisille eri lait ja asetukset. Itsenäisessä Suomessa ei käsittääkseni ole koskaan ollut eri lakeja eri kansalaisille. - Tosin aina puhutaan, että esim. kouluissa olisi estetty saamelaisten oman kielen käyttäminen, ja että mustalaisten oli vaikea saada pysyvää asuinpaikkaa aikoinaan, mutta mihin lakiin ne tiedot perustuvat, en tiedä. Saattavat olla pelkkää ilkeilyä sen ajan päättäjien taholta.- Tsaarin ajan Venäjällä ja siis myös Suomen Suuriruhtinakunnassa kohdeltiin juutalaista syntyperää olevia rasistisesti. Heiltä esim. oli estetty koulutus moniin ammatteihin.
    1900-luvun alkupuolella Helsingin Kampissa oli juutalaisten kauppakojuja, joita nimitettiin narikaksi. Siellä he saivat tehdä kauppaa. Suomen itsenäistyttyä lait muutettiin 1920-luvun alussa.
    Epäluuloisuus, kauna, uskonnosta johtuva vihamielisyys jne. eivät ole rasismia, vaikka ovatkin tuomittavia nekin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Raipe kirjoitti:

Miten käsitellään uskontoon liittyvää rasismia jota esim. Islamin uskoiset harrastavat? Oliko Van Gogh:in murha rasismia? Hänethän tapettiin mielipiteidensä vuoksi? Mitä sanoo Amnesty? Saako asioista olla erimieltä jos ei kuulu vähemmistöön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu