kansalaisaloite: Skodat paalattavaksi

Silmät tulehtuu kun noita tsekinpojan tekeleitä kattelee. Design kuin suoraan Neuvostoliitosta. Täytyisi kieltää moiset. Lisäksi Skodan myyntimäärien nousu on lisännyt niiden omistajien mielenterveysongelmia, kun hajoilevat eikä rahat riitä ruokaan kun pitää Skodaa käyttää jatkuvasti pajalla.

Siksi ehdotankin, että kiellämme Pohjoismaissa Skodan myynnin ja maahantuonnin. Lisäksi olemassa oleva kalusto viedään autokierrätykseen ja paalataan. Entisille omistajille, jotka päättävät siirtyä länsiauton rattiin järjestetään ylimääräinen ajokoulutus, jottei laadukkaan länsiauton paremmat ajo-ominaisuudet tule liian suurena yllätyksenä.

Omistusoikeuden muutoslaki tarvitaan, jolla saadaan Skodat omistajilta, vaikka viranomaistuella pois.
18176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ota yhteyttä omaan Kansanedustajaasi.

Mutta eihän sulla ole vielä äänioikeutta. Juttele siis vähän äidin kanssa kiusaamisesta ja suvaitsevaisuudesta.

Äänestä
  • Hyvin sanottu!

    Äänestä

Kerrankin joku puhuu asiaa. Minusta kaikken pahin on järjestäytynyt jakeluverkko ja viestintä lehdistön kautta.

Äänestä

Aika huvittavaa tehdä kansalaisaloite suomi24:n kautta. Luuletko, että poliitikot ottavat kovin vakavasti kaltaistesi älyvapaita ehdotuksia?

Äänestä

Hieman haastetta kerätä ne nimet kun alkaa sinunkin ympärilläsi liikenteessä olla suuri osa uudenkarheista autoista Skodia. Joskus on vähän hymyilyttänyt valoristeyksissä kun kaikki näkyvillä olevat autot on sattuneet olemaan Octavioita.

Sehän se tietenkin köyhää risoo ...

Äänestä

Älä takerru Skodaan, vaan kansalaisaloite on tehtävä vanhojen autojen poistamiseksi liikenteestä, kun niiden tyhmät kuljettajat eivät tätä ymmärrä.

Äänestä

Olisi hyvä ettei Suomessa olisi skodia ollenkaan. Tai joitain vanhoja museoautoja korkeintaan. Suomesta saa kuvan itäblokin maana kun tänne tulee turistina ja tuollaisia kaalivankkureita ajelee täällä teillä.

Toinen juttu on sitten se tapa, millä Skodat ajavat.. Skodakuski kyykyttävät muita (omasta mielestään) ja vaarantavat jatkuvasti liikennettä aiheuttaen kolareita ja ihmishenkien menetyksiä.

Äänestä

  • Onneksi tämä on vapaa maa, jossa saa myydä ja osataa mitä automerkkiä/-mallia ikinä vain haluaa.
    Tämä markkinatalous on myös ihan kiva juttu: Autokauppa syntyy kun myyjä haluaa myydä hinnalla jonka ostaja on valmis mnaksamaan. Ja jos kysytää on niin myyjiäkin riittää.

    Sinun rajoittamispyrkimyksesi kuuluvat Pohjois-Koreaan. Onneksi kaltaisiasi suljetun talouden kannattajia ei ole enää montaa - ei enää edes vasemmistopuolueissamme.

    Äänestä

Volvot paalattaviksi. Ulkomaalaiset vieraani ihmettelevät kantti kertaa kantti lootien suurta määrää Suomen teillä. V70, 850, 940 ja jopa nuo iänikuiset 244 ja 242 Volvot leimaavat Suomen viimeiseksi Neuvostotasavallaksi maan päällä. Onko tuo jokin jatkettu Lada?, kyseli hollantilainen mies taannoin.

Äänestä
  • Ei muuta kuin alat ostamaanniitä pois jos ne häiritsee.

    Äänestä

  • tampiolle kirjoitti:

    Ei muuta kuin alat ostamaanniitä pois jos ne häiritsee.

    Ei lännen Pobedasta kukaan mitään maksa.

    Äänestä

  • jorkki kirjoitti:

    Ei lännen Pobedasta kukaan mitään maksa.

    Ei ni maksa, ku ei sellasta oo .

    Ei Pobedaa ole lännessä lisenssillä tehty. Joku raja. Puolassa tekivät Varsova-nimisenä.

    Äänestä

Volvon rinnalla Skoda sentään näyttää autolta. .

Äänestä
  • Volvo on sentään auton muotoinen eikä typerän sämpylän näköinen kuten Skeida.

    Äänestä

  • vuotavat sämpylät kirjoitti:

    Volvo on sentään auton muotoinen eikä typerän sämpylän näköinen kuten Skeida.

    Volvo on ku saippuakotelo.

    Äänestä

  • vuotavat sämpylät kirjoitti:

    Volvo on sentään auton muotoinen eikä typerän sämpylän näköinen kuten Skeida.

    Volvossa pysyy myös vesi ulkopuolella eikä tule kajuuttaan sisään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bilateraalikauppa kirjoitti:

Silmät tulehtuu kun noita tsekinpojan tekeleitä kattelee. Design kuin suoraan Neuvostoliitosta. Täytyisi kieltää moiset. Lisäksi Skodan myyntimäärien nousu on lisännyt niiden omistajien mielenterveysongelmia, kun hajoilevat eikä rahat riitä ruokaan kun pitää Skodaa käyttää jatkuvasti pajalla.

Siksi ehdotankin, että kiellämme Pohjoismaissa Skodan myynnin ja maahantuonnin. Lisäksi olemassa oleva kalusto viedään autokierrätykseen ja paalataan. Entisille omistajille, jotka päättävät siirtyä länsiauton rattiin järjestetään ylimääräinen ajokoulutus, jottei laadukkaan länsiauton paremmat ajo-ominaisuudet tule liian suurena yllätyksenä.

Omistusoikeuden muutoslaki tarvitaan, jolla saadaan Skodat omistajilta, vaikka viranomaistuella pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu