Aprikointia

Todennäköisesti ainakin Baltian maiden osalta tilanne olisi todella huono ja painostus olisi todella voimaperäistä. Virolainen kenraali Ants Laaneots kertoi Viron yleisradioyhtiölle maaliskuun lopulla antamassaan haastattelussa että "Jumalan kiitos olemme NATO:n ja EU:n jäsenmaa". Pisti silmään että nimenomaan tässä järjestyksessä, eli NATO tuo turvallisuustakuut ja EU täydentää niitä, lähinnä ulkopoliittisessa kontekstissa. Meillä Suomessahan painotetaan nimenomaan EU:n tuomia turvallisuustakuita. Kumpi painotus on enemmän oikea tai enemmän väärä, se jää nähtäväksi. En haluaisi sanoa että "mitäs mä sanoin", mutta jotenkin on viime aikoina alkanut tuntumaan siltä että EU-integraation ohella olisi tuolloin 1990-luvulla ollut järkevää hakea NATO:n jäsenyyttä. Etenkin tuohon aikaan ei suomalaisten ajatusmaailma ollut siihen kuitenkaan kypsä. Joskus olen ajatellut kuinka aivopesty, jos ei jopa solutettu, suomalainen (turvallisuus)poliittinen eliitti onkaan. Olen suuresti ihmetellyt eräiden johtavien suomalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittisten asiantuntijoiden julkisuudessa esittämiä kommentteja, joissa vähätellään vaikkapa kuuluisaa NATO:n peruskirjan artiklaa 5 keskinäisestä puolustuksesta. Tulee väkisinkin mieleen kenraali Keinosen väitetty salainen toive, että hän olisi ollut ensimmäinen suomalainen puna-armeijan neuvostkenraali, jos NL olisi miehittänyt Suomen v. 1968. Oliko sinänsä viisaan suomalaiskenraalin ajatusmaailma suuntautunut näin, sille ei ole olemassa mitään kovia todisteita. Mutta mahdollistahan se toki on ollut. Ainakin moni tuon ajan suomalainen huippuvaikuttaja oli hyvinkin neuvostomyönteinen pyrkien näin varmistamaan etunsa mahdollisessa neuvostomiehityksessä. Samoin ei voida todistaa tänä päivänä lehdistössä, radiossa ja TV:ssä esiintyvien suomalaisten turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden NATO-kannan takana piileviä mahdollisia ambitioita joko Venäjän tai USA:n suuntaan. Kannattaa myös lukea tarkkaan naapurimaiden (Ruotsi, Norja ja Viro) sekä laajemminkin eurooppalaisessa lehdistössä esiintyviä lausuntoja. Ehkä siitä kokonaisuudesta löytyy se tänä päivänä vallitseva todellisuus. Oma näkemykseni on, että Venäjä valmistautuu sotaan ja jopa tahallisesti ylittää NATO:n asettaman (mutta ei julkistaman) rajan, jolta ei enää ole paluuta. Suomalainen asiantuntija Salonius-Pasternak esittää yhtenä tällaisena esimerkkinä liian pitkäksi venähtävää ilmatilan loukkausta, joka saattaa aiheuttaa vaikkapa venäläisen lentokoneen alasampumisen. Vaikka tutkija ei sitä suoraan sanokaan, saattaisi tämä olla Venäjälle casus belli aloittaa sotatoimet. Historiasta tiedämme että "Mainilan laukauksia" on ollut muuallakin kuin Mainilassa.