Irakin kristillisyys on loppu?

MrSmithy

Syyskuun puheessaan presidentti Obama mainitsi, että Irakin kristityt ja muut maasta pois ajetut vähemmistöt on autettava palaamaan kotimaahansa. Hän sanoi: ”Emme voi sallia, että nämä yhteisöt on ajettu pois heidän kotimaastaan.”

Obama oli väärässä. Kristityt, joita on pakolaisina Irakin Kurdistanissa noin 120 000, eivät palaa enää kotiinsa, vaikka Isis kukistuisi.

Pakolaiset ovat itse sanoneet, että he eivät halua ja uskalla palata takaisin Mosuliin ja sen läheisiin kaupunkeihin. Syynä ei ole ainoastaan se, että he ovat traumatisoituneet väkivallasta pahasti tai se, että heidän kotiinsa, työnsä ja koko omaisuutensa tuhottiin ja ryöstettiin tai se, että heitä painostettiin päiviä väkivallan ja kuoleman uhalla kääntymään islamiin tai se, että heidän lapsensa ryöstettiin heiltä ja nuoret kidnapattiin ja vietiin tuntemattomaan.
Syy on se, että heidän tuntemansa naapurinsa Mosulissa, ja erityisesti maaseudulla, toivottivat Islamilaisen valtion taistelijat tervetulleiksi ja jopa liittyivät heihin. Nämä samat tutut naapurit näyttivät ISIS:n taistelijoille heidän kotinsa ja kertoivat kenellä heistä oli omaisuutta.

Irakin kristityllä viimeiset kolme kuukautta ovat olleet huipentuma yhdentoista vuoden helvetistä. Kristittyjen todellinen ahdinko alkoi kun USA:n joukot ja heidän liittolaisensa kukistivat Saddam Husseinin vuonna 2003. Tämän jälkeen kristittyjä vastaan on hyökätty väkivaltaisesti. Välillä hyökkääjänä on ollut al Qaida, välillä sunnikapinalliset, välillä taas sunneja vastaan taistelevat shiiat, jotka käyttivät taisteluja hyödykseen vainotakseen kristittyjä.

Ensimmäiseksi tehtiin hyökkäyksiä alkoholia myyviä kauppoja vastaan. Sitten elokuussa 2004 räjäytettiin pommit viiden kirkon edessä Bagdadissa ja Mosulissa. Yksitoista ihmistä kuoli. Kaksi muuta kirkkoa räjäytettiin lokakuussa ja kristityt alkoivat paeta Kurdistaniin, Jordaniaa ja Syyriaan. Sen jälkeen 60 Irakin kirkossa on räjäytetty pommeja. Viimeisin räjäytys oli Bagdatissa joulupäivänä vuosi sitten.

Erityisesti papeista ja piispoista tuli väkivallan kohteita. Sillä haluttiin kertoa heidän laumalleen, että kukaan ei ollut turvassa. Mosulissa ammuttiin kesäkuussa 2007 Kaldean katolisen kirkon pappi ja kolme diakonia, koska pappi oli kieltäytynyt kääntymästä islamiin. Seuraavana vuona asemiehet kidnappasivat Mosulin kaldealaisen arkkipiispan Paul Rahhon. Hänen autonkuljettajansa ja kaksi turvamiestä tapettiin. Rahho suljettiin auton takakonttiin, josta hän pystyi soittamaan seurakuntaansa ja sanomaa, että hänestä ei saa maksaa lunnaita. Hänet löydettiin kuolleena muutamaa päivää myöhemmin.

Kristittyjen vastaiset hyökkäykset olivat jatkuvia. Naiset saivat uhkausviestejä, joissa heitä käskettiin lopettamaan työnteko. Perheet saivat tappouhkauksia, joissa vaadittiin islamilaista suojelurahaa, daftar. Vaadittu suojeluraha oli noin 8000 euroa. Sharia-lain mukaan ei-muslimit joutuvat maksamaan korkeaa veroa siitä, että he eivät ole muslimeja.

Tämä kaikki tapahtui ennen Islamilaista valtiota (ISIS).
Eräs pappi, joka oli joutunut maksamaan 70 000 euroa lunnasrahoja, kertoi, että hänen muslimikidnappaajansa varoittivat häntä: “Lauantai on mennyt. Miksi sunnuntai on vielä täällä?” Hän tarkoitti sitä, että lauantain pyhittävät juutalaiset olivat jo paenneet, niin miksi kristityt olivat vielä maassa?

Kristittyjen pako on meneillään. Irakin kristittyjen määrä on kutistunut vuoden 2003 miljoonasta nykyiseen 300 000:een. Nyt Mosulissa ja sen ympäristössä ei käytännössä ole enää kristittyjä.

Kun Irakin kristityiltä pakolaisilta kysytään suunnitelmia, niin he haluavat lähteä kokonaan Irakista. Liika on liikaa. Tämä on vastoin maan ulkopuolelta tulevaa toivetta kristillisyyden säilymisestä maassa. Irakissa on ollut kristittyä väestöä kahden tuhannen vuoden ajan. Surullista, mutta totta, kristillisyys on loppu Irakissa. Pakolaiset ovat todenneet: ”Me haluaisimme Irakin, mutta Irak ei halua meitä.”

Humanitaarinen apu on välttämätöntä, mutta kristittyjen pakolaisten laajempaan ongelmaa, jatkuvaan vainoon muslimiväestön taholta, ei pystytä ratkaisemaan. Tämän takia kristityt ja muut vähemmistö eivät todennäköisesti tule palaamaan Irakiin.

Yhdysvallat ja Eurooppa ovat tarjonneet tilapäistä suojaa pakolaisille, jotka eivät voi palata kotiinsa. Se ei ole lopullinen ratkaisu, vaikka se voi auttaa monia pääsemään vaikeimman yli. Erityisesti niitä, jotka vielä toivovat palaamistaan kotiinsa Irakiin. Mutta esimerkiksi Ranska on jo kuljettanut kaksi lentokoneellista kristittyjä pois Kurdisanista. Mutta enemmän toimia tarvitaan. Läntisten maiden pitää yhdessä tarjota suojapaikka kymmenille tuhansilla, jotka haluavat jättää Irakin.

Tämä tarkoittaa kylläkin kristillisyyden loppua tästä osasta maailmaa. Lähi-idässä paikallisten kristittyjen läsnä olo on pitkään estänyt islamilaisen fanatismin nousua. Mutta nyt se on joka tapauksessa ohi, tapahtui Islamilaiselle valtiolle mitä tahansa. On aika todeta tosiasiat ja pelastaa itse Irakin kristityt.

0

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kiitos nainen

        Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
        Tunteet
        12
        4390
      2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

        Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
        Maailman menoa
        86
        2240
      3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

        Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
        Maailman menoa
        557
        1734
      4. Kirjoita yhdellä sanalla

        Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
        Ikävä
        101
        1461
      5. Olet hyvin erilainen

        Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
        Ikävä
        67
        1167
      6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

        on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
        Ikävä
        33
        1098
      7. Tykkään sinusta ikuisesti

        Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
        Ikävä
        5
        1008
      8. Hyödyt Suomelle???

        Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
        Maailman menoa
        218
        971
      9. Hyvää Joulua mies!

        Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
        Ikävä
        60
        913
      10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

        Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
        Suomalaiset julkkikset
        3
        898
      Aihe