Ylen sivuilta
eroa valtiokirkosta
11158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
miksei ylekään kyseenalaista valtionavustusta ja kysy miksei siitä voida tehdä kustannusperusteista?
Kyllä on taas kaameaa ateistien ropakantaa, että meillä olisi joku valtionkirkko. Eihän se, että kirkolla on ensin verotusoikeus ja sitten torttuna tortun päälle valtio vielä maksaa "ennustettavan" siivun avustusta itse keräämistään verovaroista tarkoita sitä että evankelislutikkalaiset olisivat millään tavalla eri asemassa kuin mikä tahansa rekisteröity yhdistys. Ilmeisesti valtionkirkkoasemaan vaadittaisiin se, että kirkko saisi myös nimittää puolet eduskuntaa ja teloittaa toisinajattelijat.
Kirkon ahneudella, vastuuttomuudella ja omahyväisyydellä ei ole mitään rajaa. Kaikki mulle heti nyt ja valtion rahahuolista viis. Kirkko on pahantekijä, kun kuppaa valtiolta rahaa, jonka köyhät ja sairaat kipeästi tarvitsisivat. Kirkko on ahne kun ei sopeudu kaiken muun yhteiskunnan tavoin taloudellisiin realiteetteihin.
Eikö verotuotot ole valtiolle tasan yhtä ennustamattomat kun ne ovat kirkolle? Kun firmoilla menee huonosti, niin ei sitä yhteisöveroa kilahda valtionkaan kassaan. Nyt läpeensä ahne kirkko junailee asian niin, että valtion menot eivät kuitenkaan jousta vaikka tulot floppaavat.
On häpeäksi sekä kirkolle että Eduskunnalle, jos tämä kuppaus hyväksytään.
Jus niin kuin sanot. Kaikki muut joutuvat tinkimään laman aikana paitsi kirkko. Valtio ja kunnat velkaantuvat kovaa vauhtia, kunnat joutuvat nostamaan kunnallisveroa, mutta kirkko sen kun porskuttaa, sen menetykset korvataan.
Kun taantuma alkoi v. 2008 niin ei kestänyt kauaakaan kun kirkko sai tahtonsa läpi, ja sen kätyrit päättivät nostaa kirkon yhteisövero-osuutta jo vakiintuneesta 1,75%:sta ensi pariksi vuodekis 2,55%:een, korotus lähenteli sii jopa 50%:ttä. Ja edelleenkin kirkko saa korotettua 2,15%:n osuutta.
Ja kuinka hassusti se sattuikaan että kirkon saama korotus naamioitiin "kohtuulliseksi" niin, että samalla kunnat saivat omaan yhteisövero-osuuteensa vastaavan suuruisen suhteellisen korotuksen.
Mutta ero kuntien ja kirkon kohtelussa on se, että samaan aikaan kun valtio on koko ajan leikannut kuntien valtionosuuksia ja lisännyt niiden tehtäviä, ja tätä kautta kunnat ovat jääneet rutkasti häviölle, ja niiden saama raha valtiolta on vähentynyt huomattavasti ja tosiaan valtion niille sälyttämät tehtävät vain lisääntyneet, kirkolle ei ole sälytetty valtion toimesta lisätehtäviä ja sen menetykset absoluuttisessa yhteisövero-osuudessaan on korvattu ruhtinaallisesti.
Tässäkin asiassa kuten yleensäkin kirkko on erityisessä suosituimmusasemassa suhteessaan valtioon, oli sitten Suomessa virallisesti/muodollisesti valtiokirkko tai ei, käytännössä ainakin on.
Ja nyt sitten kun yhteisöveron tuotto-odotus on lähivuosina laskemassa, mm. yhteisöverokannan laskun seurauksena, arviolta 5,5Mrd eurosta 4Mrd euroon, niin kappas vain. Ollaankin siirtymässä sunnitelman mukaan lähivuosina yhteisövero-osuuden sijaan suoraan valtion budjettitukeen kirkolle.
Ja sen tasoa ollaan korottamassa nykyisestä, ja sitomassa se indeksiiin. Korotusta joka vuosi kuin Manulle illallinen. Ei ole ilmaisia lounaita kuuluu sanonta,- mutta ilmaisia illallisia on - ainakin kirkolle.
Tämä asia ja kannaotto vuodelta 2013 varmaan kannattaa nyt kaivaa esiin ja nostaa ja kohdentaa siitä joitakin pääasioita julkiseen keskusteluun.
Jos jotain valtio tukee, sen pitäisi tukea selkeästi menolajikohtaisesti eikä isona könttänä moneen asiaan. Siis esim. kulttuurihistorialllisen rakennusten ylläpitoon joku summa erikseen, jos hyvin perusteltu yleisen edun kannalta...
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2013/11/26/uskonnollisten-yhteisojen-yhteiskunnallisista-tehtavista-aiheutuvien-kustannusten-korvaaminen-vm110002013-lausunto/
ylen toimittajallekin tiedoksi?
Ökypalkan menetyksen pelkoa vai vainoharhaisuutta?
" On joitain pieniä porukoita, jotka odottavat millaisen cocktailin kirkon mahdollisista mokailuista saisi aikaiseksi, ja kuinka sitä sosiaalisessa mediassa saisi trollattua mahdollisimman paljon."
http://yle.fi/uutiset/tv-pappi_teemu_laajasalo_kirkon_kasvot_on_helppo_varastaa/7554093
"Laajamittaisesti rakennuksista ei voida luopua, koska se uhkaisi kirkon perustoimintoja:"
Mutta kun noihin kirkon perustoimintoihin osallistuvien jäsenten määrä laskee koko ajan kuin lehmän häntä. On ihan järjetöntä pitää, ja kunnostaa ja lämmittää energiasyöppöä aivan liian mittavaa omaa rakennuskantaa, joka on suurimman osan aikaa tyhjäkäynnillä.
Kirkon toiminnoista suurin osa on nykyisin ihan muualla kuin kirkon omissa tiloissa. KIrkko koukkii, soluttautuu kaikkialle missä ihmiset kokoontuvat joukolla jostai ihan muusta syystä kuin uskonto ja sen opiskelu ja harjoittaminen.
Alkaen päiväkodeista ja kouluista, armeijan kautta, kirjastoihin, sairaaloihin, vankiloihin, kauppakeskuksiin työpaikoille... jatka ilstaa.
Ja tämän kaiken se tekee muiden kuin omalla kustannuksellaan.
Halvemmksi kuin omat tilat tulisi se että kirkko vuokraisi tiloja muilta tarpeen mukaan, siitäkin huolimatta, että MAKSAISI NIISTÄ KÄYPÄÄ VUOKRAA, eikä loisisi niin kuin sillä on pahana tapana.
Jos vain suinkin kirkko saisi myydyksi tilojan rakennuksiaan niin se kannataisi tehdä, vaikka sitten vähän halvemmallakin kuin mitä toivoisi niistä saavansa.
TIETYSTI SE ONGELMA ON ETTÄ KAIKKI KIRKON TILAT EIVÄT EHKÄ KIINNOSTA OSTAJIA EPÄKÄYTÄNNÖLLISINÄ MUUHUN TOIMINTAAn, VAATIS AINAKIN KALLISTA REMPPAA.
Ja nuo kenellekään muulle kelpaamattomat ja kirkollekin oikeastaan tarpeettomat, koska käyttöaste on huono, rakennuksensa, niiden ylläpidon, kirkko pyrkii maksattamaan yhteiskunnalla väittämällä niitä kaikkien suomalaisten yhteiseksi mittaamattoman arvokkaaksi kultturiperinnnöksi.
Majailin jonkin aikaa Hollannissa ja kuntoa hoitaakseni päätin käydä myös kuntosalilla. Sain työtutulta tietää hyvän salin ja sen osoitteen. En millään tahtonut löytää paikkaa kun osoitteessa oli vain kirkko kahden toimistorakennuksen välissä. Sitten tajusin, että tuo (entinen) kirkko oli kuntosali. Näin Euroopassa saadaan tarpeettomaksi käyneille rakennuksille järkevää käyttöä.
Eikös muuten Helsingin yökerho Dom ole joku entinen rukoushuone tai vastaava?
Kyllä, mutta se palaa taas takaisin entisenlaiseen käyttöön kun joku uskonnollinen taho osti sen jokin aikaa sitten.
Oisko nettiadressin paikka: Kirkon osallistuttava säästötalkoisiin kuten kaikki muutkin tekee. Valtion tukea kirkolle leikattava ihan kuten kaikkea muutakin leikataan. Kummasta mielestäsi pitää leikata jos on pakko esimerkiksi perusopetuksesta kouluissa vai hautaustoiminnasta? Lapsista vai kuolevilta. No, hautaustoiminta on kai lähinnä kuolevien omaisten palvelemista.
Lähestymiskulmana juuri tuo valtion tuki, joka on käsittääkseni enimmäkseen kohdistettu hautastoiminnan pyörittämiseen. Niukkoina aikoina hautaustoimintakin on pyörittävä hieman pienemmällä budjetilla. Onko kirkko siis poikkeus ja etuoikeutettu tässä kohtaa?
Valtio ostaa hautaukset palveluna kirkolta ja nyt valtiolla on vähemmän rahaa käytössä, joten valtion tulee ostaa hieman edullisempia palveluita.