Lauantaina 1. marraskuuta tuli kuluneeksi vuosi kahden Kultaisen aamunkoiton nuorisojärjestön jäsenen, Giorgos Fountoulisin ja Manolis Kapelonisin, kylmäverisestä murhasta Ateenan-puoluetoimiston ulkopuolella Neo Iraklion kaupunginosassa. Murha tapahtui Kreikan hallituksen pitkän kiristys- ja uhkailukampanjan vanavedessä.
Fountoulis ja Kapelonis olivat vartioimassa puoluetoimiston edessä, kun kaksi miestä alkoi yhtäkkiä ampua heitä kohti lähestyvästä moottoripyörästä. Paikallinen anarkistiryhmä tunnustautui myöhemmin syylliseksi tekoon, mutta ketään ei ole vuosi murhan jälkeenkään tuomittu teosta tai edes asetettu syytteeseen.
Kultainen aamunkoitto järjesti hiljaisen muistomarssin omistettuna kahdelle kansansa puolesta kuolleelle nationalistille. Tapahtumaan osallistui tuhansia ihmisiä, sekä Kultaisen aamunkoiton jäseniä että tukijoita.
Äärivasemmistolaiset olivat muistomielenosoituksen vastaisena yönä töhrineet kahden kuolonuhrin muistomerkkiä, mutta muistomerkki saatiin nopeasti takaisin arvoiseensa kuntoon.
Livelähetystä muistotilaisuudesta: http://new.livestream.com/xa/xrysh-aygh-manos-giorgos
Lähteet: Xaameriki, Nordfront.se
http://www.patriootti.com/tuhannet-nationalistit-kunnioittivat-kahden-poliittisen-terrorin-uhrin-muistoa-ateenassa/
Tuhannet nationalistit kunnioittivat kahden poliittisen terrorin
6
112
Vastaukset
- m7tttttttttttttttttt
Nationalismi ilman aseita on kuollut - Napoleon.
https://kirja.elisa.fi/ekirja/sielunlaki
Sielunlaki, demokratiavallankumous tai kuolema!- Eipä ketään
Paska kirjasi ei kiinnosta ketään!
- oohsohgsdu
Ainoa hyvä natsi on kuollut natsi.
Jos tämä tosiaankin oli anarkistien tekemä isku, niin se oli kosto Pavlos Fyssasin murhasta ja näin ollen oikeutettu teko. - 2+12
Mikä näitä Vasemmisto-Marxilaisia oikein vaivaa? EIvätkö he ymmärrä että heidän ajamansa aate on kehitetty tutkimaan ihmisen tomintaa yhteiskunnassa, jossa kaikki saavat tehdä mitä mieleen juolahtaa. Ja nimenomaan sellaisessa yhteiskunnasa, jossa kansan ei anneta omistaa mitään, vaan kaikki valta ja omaisuus kootaan puoluepampuille, "yhteisenä hyvänä".
Ehkä näiden Marxilaisten olisi lapsena kannattanut lukea kirja "Eläinten vallankumous" niin he paremmin ymmärtäisivät sen tilan missä nyt voat.- Bror-Erik
Aika ristiriitainen tuo kommenttisi kautta linjan.Et taida itse huomata,,pitäisikö
sinun lukea jotain enemmänkin kuin eläinten vallankumous ja iltapäivälehtien ot-
sakkeet tietoisuutesi laajentamiseksi.
- kysse ræva hele folk
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1217295Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?927210Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277139Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t646285Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik975628Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t35574Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455434Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa655275Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus435158Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274656