Meillä ainakin ollaan alamaisia kaikelle inhimilliselle järjestykselle.
Jos joku pitää toista päivää tärkeämpänä, niin olkoon siitä sitten varma, ettei toimi omaatuntoaan vastaan.
Meikäläisellä työ on ollut käytännönläheistä ja kroppaa kuormittavaa. Lauantait on myös tarvinnut töitä tehdä.
Olkoon se sitten se sunnuntai meikäläisen sapatti. Siitä on kuitenkin pidetty kiinni, ettei silloin tehdä tuottavaa työtä.
Uussapatisteille haluaisin ystävällisesti antaa käytännön vinkin; jos mahdollista, niin voisitteko sitten kunnioittaa meikäläisen lepopäivää?
Katsos se on sillä lailla, että koko lapsuuteni kuuntelin naapurin ukon mänttäämistä sunnuntaipäivisin. Autonremontit sun muut tehtiin ulkona pihassa.
Ukko soitti Irwin Goodmania,kiroili ja haukkui muijaansa ja naapuriaan, meitä.
Vanhempani olivat helluntailaisia, ja siitäkös sai lisäpontta.
Kesät ja talvet, vuodesta toiseen- sama meteli ja huutelu.
Mutta jos tästä tulee uskonnollista kiistaa, on sitten paras kaivaa esiin kalenteri ja katsoa se luomispäivä IHAN PRIKULLEEN, ettei siitä tarvitse kinastella MAAILMAN TAPPIIN !

Vastaukset 2
Vanhimmat
"on sitten paras kaivaa esiin kalenteri ja katsoa se luomispäivä IHAN PRIKULLEEN, .." No otahan allakka vuodelta 1972 (ennen kuin ihmisen toimesta allakassa ollutta viikkojärjestystä kyseisen vuoden jälkeen muutettiin), niin huomaat ,että viikko alkaa sunnuntaista, joka Raamatun mukaan on viikon ensimmäinen päivä ja lauantai eli Raamatun sapatti on viikon seitsemäs päivä, jonka Jumala asetti jo luomisessa siunatuksi pyhäpäiväksi 1Moos.2:1-3, mutta jonka päivän kirkko ilman jumalallista valtuutusta ja oikeutta muutti sapatilta sunnuntaille.
Kumpaa sinä nyt haluat totella, ihmistäkö vai Jumalaa? "Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota tottelette..." Room.6:16 "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä" Apt.5:29
"Valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella..mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa" Joosua 24:15 ja tästä syystä pyhitämme sapatin.
Hmm, ajattelin kyllä SITÄ seitsemättä päivää, silloin kovinkovin kauan sitten.
Siitä vasta voi laskea PRIKULLEEN päivät oikein.
Mutta ehkä se on vaikeaa. On niin paljon tapahtunut kaikenlaista ja ehkä se ei olekaan se olennainen asia.
Jotkut asiat sitten HUOMATAAN ensi kertaa, ja NE voivat olla ILOISIA asioita, niinkuin Sesame Streetillä;
http://www.youtube.com/watch?v=W20a9f1jzr8