IL:n Loka - siis ei Lökä:
"Pääministeri Terijoki
Television ajankohtaistoimituksen suunnittelukokouksessa oli keskustelua Terijoen hallituksesta. Nuori toimittaja kysyi, mihin puolueeseen tämä pääministeri Terijoki kuului ja kannattaisiko häntä haastatella.
Iltapäivälehden nuori toimittaja lähestyi vaivautuneena varttuneempaa työtoveria kysymyksellä: "Kun sinä olet niin vanha, muistatko oliko vuonna 1943 Suomessa joku sota?"
Toisessa iltapäivälehdessä oli komea kuva vanhasta kauniista museoautosta. Kuvatekstissä kerrottiin, että presidentti Kyösti Kallio ammuttiin tähän autoon. Ehkä autotoimittajalta ei edellytetä historian tietoja, mutta luulisi, että jo koulussa opetetaan, että presidentti Kallio kuoli sydänkohtaukseen Helsingin rautatieasemalla.
Auton vuosimallista pystyi päättelemään, ettei auto voinut liittyä edes sisäministeri Heikki Ritavuoren murhaan, sillä se oli malliltaan ainakin 15 vuotta nuorempi kuin murha.
Kun Lehtikuvasta pyydettiin kuvia Nürnbergin oikeudenkäynnistä, toimistosta tuli tunnin kuluttua soitto takaisin: "Ei täältä löydy mitään kuvia sellaisesta oikeudenkäynnistä. Mikähän sen Nyyperin etunimi on?"
Melkein joka kerta, kun lukee lehdestä uutista aiheesta, jossa on itse ollut silminnäkijänä tai jostakin syystä perehtynyt aiheeseen, ihmettelee, miten tiedot voivat poiketa niin paljon todellisuudesta.
Kun itse on joutunut toimittajana tilanteeseen, että joutuu silloin tällöin haastateltavaksi, kiukuttaa ja hävettää toimittajakunnan puolesta. Usein toimittaja tulee haastattelemaan ilman vähäisimpiäkään perustietoja, ilman kynää ja lehtiötä, pää täynnä trendikkäitä ennakkoluuloja, joita ei voi millään tosiasioilla murtaa. Usein hän osoittaa selvää halveksuntaa haastateltavalle ja tämän mielipiteille.
Sanoin kerran nuorelle naistoimittajalle, jonka mielipiteet kirkuivat viherfeministisiä ennakkoluuloja, että neiti ei nyt ajattele tietojen ja järjen vaan tunteiden pohjalta. "Tunteet ovat tärkeä asia, ei niitä saa unohtaa", hän ilmoitti.
Tietämättömyys päivän tapahtumista, lähihistoriasta, historiasta, muistakin yhteiskunnan merkkihenkilöistä kuin rock-kitaristeista, kirjallisuudesta ja maantiedosta leimaa häkellyttävän paljon lehdistön kirjoittelua.
Luulisi, että esimerkiksi Helsingin Sanomien kaupunkitoimitukseen voisi palkata edes yhden toimittajan, joka tuntee kaupunginosat paremmin kuin kiinteistövälittäjät, joille Ullanlinna on Kaivopuistoa ja Punavuori Eiraa.
Pahaa ei tekisi myöskään oppia ilmansuuntia sekä vasemman ja oikean eroa. Helsingin Sanomien mukaan Kampin aukion uuden tornitalon terassilta avautuu upea näköala länteen Tuomiokirkon suuntaan.
Eduskunnan tiedotusyksikköön soitti nuori kiukkuinen naistoimittaja, joka ihmetteli, missä joku eduskunnalle annettu tasa-arvolaki viipyy. Tiedottaja sanoi, että laki on valiokunnassa, jossa se saattaa muuttua. "Valiokunnassa?! Mikä sellainen valiokunta on ja millä oikeudella se voi muuttaa hallituksen lakiesitystä?"
Joku päätoimittaja kertoi ajat sitten, ettei hän ota lehtensä palvelukseen koskaan Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen käyneitä, sillä ne eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitään eivätkä edes halua oppia.
Tietämättömyys ja sivistymättömyys alkaa näkyä eduskunnassakin. Asia on lähinnä huvittava, mutta yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään kovin usein tunteiden pohjalta, ilman tietoja. Usein päätökset ovat tuhoisia.
Eduskunnan kahvilan pöydässä oli muutama viikko sitten keskustelua, kun Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala oli hyllytetty. Keskustelussa käytettiin Suposta venäläisperäistä slangisanaa "ohrana", jota paikalla olleet kokoomuksen naiskansanedustajat eivät ymmärtäneet.
Kokoomuksen nuori naiskansanedustaja ihasteli puhemiehen edustustiloissa puhemies Riitta Uosukaisen muotokuvaa ja ihmetteli samalla vieressä ollutta K.-A. Fagerholmin muotokuvaa: "Kuka toi on?" Kun Yleisradion pääjohtaja Eino S. Repo kuoli, tällä Ylen hallintoneuvoston jäsenellä ei ollut mitään tietoa sen nimisestä pääjohtajasta. Myös Neuvostoliiton edesmennyt pääministeri Aleksei Kosygin oli hänelle tuntematon.
Kansanedustajien laskutaito on usein sitä tasoa, että ihmettelee miten he ovat läpäisseet koulunsa. Kirkkonummelainen naisrehtori (kok) motkotti kerran, kuinka väärin on, että hänen kilpailijakseen noussut Hanna-Leena Hemming käyttää vaalimainoksessaan perätöntä väitettä, jonka mukaan hänellä on muka viisi lasta. "Hanna-Leenallahan on viisi lasta", todistivat muut, jotka olivat nähneet hänen viisi tytärtään. "Mutta yhdet niistä ovat kolmoset", todisteli rehtori, jonka mielestä kolmen lapsen tekemisessä oli nähty vain yhden vaiva.
Median massakuluttajana tuntee itsensä usein petetyksi, kun jutuista puuttuvat tiedot. Suomalaisen journalismin rappiota kuvaa hyvin Outi Kosken tapaus, jonka ymmärtäminen lukijalle olisi paljon helpompaa, jos tunteiden sijasta olisi kerrottu enemmän tosiasioita.
Kun kansanedustaja jää kiinni rattijuoppoudesta, lehdistä voi lukea huvittavan kiukkuisia haastatteluja, joissa kansanedustajalta tingataan vastausta kysymykseen, aikooko tämä erota eduskunnasta. Jos toimittaja vaivautuisi kysymään pääsihteeri Seppo Tiitiseltä, tämä vastaisi suoraan, ettei kansanedustaja voi erota ja tuskin hänelle edes myönnetään eroa."
"Pääministeri Terijoki
Television ajankohtaistoimituksen suunnittelukokouksessa oli keskustelua Terijoen hallituksesta. Nuori toimittaja kysyi, mihin puolueeseen tämä pääministeri Terijoki kuului ja kannattaisiko häntä haastatella.
Iltapäivälehden nuori toimittaja lähestyi vaivautuneena varttuneempaa työtoveria kysymyksellä: "Kun sinä olet niin vanha, muistatko oliko vuonna 1943 Suomessa joku sota?"
Toisessa iltapäivälehdessä oli komea kuva vanhasta kauniista museoautosta. Kuvatekstissä kerrottiin, että presidentti Kyösti Kallio ammuttiin tähän autoon. Ehkä autotoimittajalta ei edellytetä historian tietoja, mutta luulisi, että jo koulussa opetetaan, että presidentti Kallio kuoli sydänkohtaukseen Helsingin rautatieasemalla.
Auton vuosimallista pystyi päättelemään, ettei auto voinut liittyä edes sisäministeri Heikki Ritavuoren murhaan, sillä se oli malliltaan ainakin 15 vuotta nuorempi kuin murha.
Kun Lehtikuvasta pyydettiin kuvia Nürnbergin oikeudenkäynnistä, toimistosta tuli tunnin kuluttua soitto takaisin: "Ei täältä löydy mitään kuvia sellaisesta oikeudenkäynnistä. Mikähän sen Nyyperin etunimi on?"
Melkein joka kerta, kun lukee lehdestä uutista aiheesta, jossa on itse ollut silminnäkijänä tai jostakin syystä perehtynyt aiheeseen, ihmettelee, miten tiedot voivat poiketa niin paljon todellisuudesta.
Kun itse on joutunut toimittajana tilanteeseen, että joutuu silloin tällöin haastateltavaksi, kiukuttaa ja hävettää toimittajakunnan puolesta. Usein toimittaja tulee haastattelemaan ilman vähäisimpiäkään perustietoja, ilman kynää ja lehtiötä, pää täynnä trendikkäitä ennakkoluuloja, joita ei voi millään tosiasioilla murtaa. Usein hän osoittaa selvää halveksuntaa haastateltavalle ja tämän mielipiteille.
Sanoin kerran nuorelle naistoimittajalle, jonka mielipiteet kirkuivat viherfeministisiä ennakkoluuloja, että neiti ei nyt ajattele tietojen ja järjen vaan tunteiden pohjalta. "Tunteet ovat tärkeä asia, ei niitä saa unohtaa", hän ilmoitti.
Tietämättömyys päivän tapahtumista, lähihistoriasta, historiasta, muistakin yhteiskunnan merkkihenkilöistä kuin rock-kitaristeista, kirjallisuudesta ja maantiedosta leimaa häkellyttävän paljon lehdistön kirjoittelua.
Luulisi, että esimerkiksi Helsingin Sanomien kaupunkitoimitukseen voisi palkata edes yhden toimittajan, joka tuntee kaupunginosat paremmin kuin kiinteistövälittäjät, joille Ullanlinna on Kaivopuistoa ja Punavuori Eiraa.
Pahaa ei tekisi myöskään oppia ilmansuuntia sekä vasemman ja oikean eroa. Helsingin Sanomien mukaan Kampin aukion uuden tornitalon terassilta avautuu upea näköala länteen Tuomiokirkon suuntaan.
Eduskunnan tiedotusyksikköön soitti nuori kiukkuinen naistoimittaja, joka ihmetteli, missä joku eduskunnalle annettu tasa-arvolaki viipyy. Tiedottaja sanoi, että laki on valiokunnassa, jossa se saattaa muuttua. "Valiokunnassa?! Mikä sellainen valiokunta on ja millä oikeudella se voi muuttaa hallituksen lakiesitystä?"
Joku päätoimittaja kertoi ajat sitten, ettei hän ota lehtensä palvelukseen koskaan Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen käyneitä, sillä ne eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitään eivätkä edes halua oppia.
Tietämättömyys ja sivistymättömyys alkaa näkyä eduskunnassakin. Asia on lähinnä huvittava, mutta yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään kovin usein tunteiden pohjalta, ilman tietoja. Usein päätökset ovat tuhoisia.
Eduskunnan kahvilan pöydässä oli muutama viikko sitten keskustelua, kun Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala oli hyllytetty. Keskustelussa käytettiin Suposta venäläisperäistä slangisanaa "ohrana", jota paikalla olleet kokoomuksen naiskansanedustajat eivät ymmärtäneet.
Kokoomuksen nuori naiskansanedustaja ihasteli puhemiehen edustustiloissa puhemies Riitta Uosukaisen muotokuvaa ja ihmetteli samalla vieressä ollutta K.-A. Fagerholmin muotokuvaa: "Kuka toi on?" Kun Yleisradion pääjohtaja Eino S. Repo kuoli, tällä Ylen hallintoneuvoston jäsenellä ei ollut mitään tietoa sen nimisestä pääjohtajasta. Myös Neuvostoliiton edesmennyt pääministeri Aleksei Kosygin oli hänelle tuntematon.
Kansanedustajien laskutaito on usein sitä tasoa, että ihmettelee miten he ovat läpäisseet koulunsa. Kirkkonummelainen naisrehtori (kok) motkotti kerran, kuinka väärin on, että hänen kilpailijakseen noussut Hanna-Leena Hemming käyttää vaalimainoksessaan perätöntä väitettä, jonka mukaan hänellä on muka viisi lasta. "Hanna-Leenallahan on viisi lasta", todistivat muut, jotka olivat nähneet hänen viisi tytärtään. "Mutta yhdet niistä ovat kolmoset", todisteli rehtori, jonka mielestä kolmen lapsen tekemisessä oli nähty vain yhden vaiva.
Median massakuluttajana tuntee itsensä usein petetyksi, kun jutuista puuttuvat tiedot. Suomalaisen journalismin rappiota kuvaa hyvin Outi Kosken tapaus, jonka ymmärtäminen lukijalle olisi paljon helpompaa, jos tunteiden sijasta olisi kerrottu enemmän tosiasioita.
Kun kansanedustaja jää kiinni rattijuoppoudesta, lehdistä voi lukea huvittavan kiukkuisia haastatteluja, joissa kansanedustajalta tingataan vastausta kysymykseen, aikooko tämä erota eduskunnasta. Jos toimittaja vaivautuisi kysymään pääsihteeri Seppo Tiitiseltä, tämä vastaisi suoraan, ettei kansanedustaja voi erota ja tuskin hänelle edes myönnetään eroa."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oho. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun luen Loka-Laitisen kirjoituksen, jossa ei haukuta kertaakaan kepua. Mies taisi katkaista 50-vuotisen perinteen. Onkohan se pehmenemässä?
Oimin hyvästä kirjoituksestasi tähän vain yhden kohdan:
- Tietämättömyys päivän tapahtumista, lähihistoriasta, historiasta, muistakin yhteiskunnan merkkihenkilöistä kuin rock-kitaristeista, kirjallisuudesta ja maantiedosta leimaa häkellyttävän paljon lehdistön kirjoittelua.-
Noin se valitettavasti on. Mutta vielä enemmän se leimaa täällä esitettäviä "varmoja mielipiteitä". Erityisen leimaa antava tuo piirre on keskustalaisissa, enkä tarkoita nyt ainoastaan noita tyhjien kepua ylistävien fraasien heittelijöitä, vaan lähes kaikkia kepulaisia ja sellaisina itseään pitäviä, kunnallisvaaliehdokkaita myöten ja erityisesti juuri heitä. Yhden eroavuuden edellä olevaan tekisin heidän suhteensa: nuo eivät tiedä mitään edes rock-kitaristeista!
Asettaudun vapaaehtoiseksi, teesini on seuraava:
Olen Keskustan kannattaja, väitän tietäväni rock-kitaristeista yhtä paljon kuin minkä tahansa muun puolueen kannattaja.